tiistai 13. joulukuuta 2011

13. joulukuuta: Lammasta joulupöytään?

Tulipa tuossa jo eilen mainittua, että lautasliinat ovat elämässä hyvin tärkeitä ja oikeastaan rakkaitakin. Tavarataloissa täytyy aina käydä katsomassa, ovatko lautasliina-apajat otolliset ja hyllyt kauniita uutuuksia täynnä. Elleivät ole, otetaan varastoon jotain hyväksi havaittua mallia ja väriä. Tällä hetkellä laatikkojemmastani löytyy 48 erilaista mallia, laskin aivan itse äsken. Älkääkä yhtään pyöritelkö silmiänne siellä. Kadehditte vain. Ilo ilman lautasliinoja on teeskentelyä.

Valitettavasti täytyy kuitenkin todeta, että suurin osa uusista malleista on ala-arvoisen rumia. Viime kesänäkin tarjolla oli vain jotain persikanväristä Lambi-lautasliinaa. Kyllä Lambilla persauksensa pyyhkii, mutta jotain rajaa tuonne yläpään kohdalle, pyydän. Olenkin ihan varma, että ne, jotka suunnittelevat lautasliinoja, ovat suunnittelijoiden pohjasakkaa. Vähän vain jotain rinkulaa tai viivaa kun vetelee, niin kyllä kelpaa ja kansa ostaa. Ei sillä nyt niin väliä ole, mihin sitä suunsa tai räkänsä pyyhkii. Hihaan sitä kumminkin suurin osa niistää, ja viiksistä roikkuva eilispäivän piimä ainoastaan lisää uskottavuutta.

Lambi: aukolle kuin aukolle.

Lähisukulaiseni vaativat, että tänä vuonna joulu toteutettaisiin meillä Ameriikan malliin suurieleisesti ja mauttomasti välkehtien. Minut on painostettu suostumaan suunnitelmaan, mutta aion pitää homman silti maltillisena ja keskittyä mistelin alla munatotiin. Kuusi saa kyllä tulla täyteen pinkkejä, vaaleanvihreitä, turkooseja ja punaisia koristeita, joista kunnia aktiiviselle siskolleni sekä Tiimarin tämän vuoden teemavärivalinnalle. Minua ei haittaa (juuri) yhtään, että kuusi on yliampuvan pimpelipom, mutta muualle en hermoromahduksetta voi samaa settiä ripustella. Ajattelinkin nostaa jonkin noista väreistä lopulliseksi lautasliinaväriksi, mutta jopas on tehty sellainen vaikeaksi. On himmeliä ja tonttu-ukkoa, lumihiutaletta, tähtitaivasta ja koko helvetin joulupukin reki Lambi-joululampaineen, mutta ei yhtään sopivaa ja hieman överihenkistä glitterliinaa. Minusta vähän tuntuu, että jouluni kaatuu tähän.

Lautasliinat ovat sydämeni asia. Jos näette esimerkiksi kauniita fuksianvärisiä, ostakaa pois ja lähettäkää minulle. Tänä vuonna joko pistetään ranttaliksi tai itketään nurkassa himmeli päässä vääränlaisten lautasliinojen vuoksi ja sellainen se kuulkaa on joulun sanoma.

8 kommenttia:

  1. Pidän silmät auki lautasliinojen suhteen. Ja Tiimarin matkan teen torstaina, JOS olen silloin jo terve.

    Tuon pikku discojoulukuuseni jouluksi teille lainaan, kestät tai et.

    VastaaPoista
  2. Discojoulukuusi. Se meiltä puuttuukin.

    VastaaPoista
  3. ostat valkoisia kangasliinoja, paketin dylonia ja kilos suolaa. Ja vot on just sen värisiä liinoja kuin halut. Näppärästi sitten tuputtelet liinoihin sabloonien läpi kivoja kiemuroita kultaisella ja hopiaisella kangasvärillä. Kotoilukin on kuulemma pop ;)

    /Pau, vain 8 erilaista lautasliinapakettia ja niistäkin yhdessä merirosvoja, toisessa Aasi Ihaa ja kolmansissa apinoita viidakossa. Asialle pitänee tehdä jotain asap.

    VastaaPoista
  4. Kyllä, nyt äkkiä lautasliinavarastot kuntoon. :D Mua niin huvittaa, että tässä pitää vielä alkaa värjäyshommiinkin. Toisaalta taitaa olla niin, että mulla on jemiksessä myös valkoisia kangasliinoja. Tsippadui, pian ne pinkissä nesteessä ui.

    VastaaPoista
  5. Minnah: Mullakin olis sellainen hieno laulava joulukuusi! :D

    VastaaPoista
  6. Tuokaa ja lähettäkää vain kaikki maailman soivat, heiluvat ja hilluvat kuuset tänne. Kyllä siitä jouluriemu saadaan.

    VastaaPoista