maanantai 5. joulukuuta 2011

5. joulukuuta: Tervehdys taustakoivuille

Maanantain kunniaksi on kiva muistella ala-asteen joulunäytelmiä, joissa monella meistä on ollut tärkeitä rooleja. Tälläkin hetkellä kaikenlaisten jouluesitysten harjoitukset käyvät jo kuumina, niin kuin varmasti myös opettajien tunteet. Opettajat ovat jotenkin kauhean helposti hermostuvaa ihmislajia.

Moni meistä on varmastikin ollut ainakin tonttu, sillä sellaisia on helppo lisätä näytelmään lahjoja nikkaroimaan niin monta kuin luokasta jää johtoroolien jälkeen yli. Olenkin miettinyt, kuinka moni lapsena edes tajusi olevansa ylijäämätonttu. Ajatus on aika musertava. Miettikää nyt: toinen istuu onnellisena ja niin kovasti tärkeänä tonttupuku yllään lavan reunalla, eikä ollenkaan ymmärrä olevansa näytelmän kannalta täysin epäolennainen täytetonttu. Astetta korkeammalla tonttuluokituksessa on, jos saa välillä vähän paukauttaa putkipenaalia tai kilauttaa triangelia.

Katkeria muistoja voi olla kuitenkin pääroolistakin. Muistan, kun olin kuusivuotias ja minut valittiin esittämään kerhon joulujuhlaan pääenkeliä. (Miten tyhmä nimitys.) Pääenkeli oli perinteisesti se, joka lausui muu taivaallinen sotaväki taustajoukkona ja kuusenkoristeet päässä töröttämässä pitkän Raamatun-pätkän. Ulkoa. Kokonaan. Yksin. "Älkää peljätkö; sillä katso, minä olen tuova teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: Teille on tänä päivänä syntynyt Kristus, Vapahtaja..." Voitte uskoa, että kilometrin mittainen monologi sai mahan kipeäksi ja itkun kurkkuun. Äitini soitti kerhonohjaajillekin, mutta ei voinut mitään. Minä olin Valittu. Minulta ei kysytty mitään, sillä mitäs sitä nyt kuusivuotiaan kanssa neuvottelemaan. Ja niin minä lausuin. Sen vuoden jälkeen pikkuenkeleillä oli esilukija, eikä kenenkään tarvinnut opetella vuorosanoja, ei yhtään ainoata. Tasan eivät käy enkelinlahjat.

Eräs blogin lukija muistelee omaa kivistä taivaltaan näin: "Mä olin koulun Lucia, ja aidot kynttilät valuttivat sen verran paksun kerroksen steariinia, että päänahkaa puhdistettiin kampaajalla neljä tuntia." Ei mennyt hyvin hänelläkään, steariini jätti ikuiset arvet. Toinen muistelee: "En ikinä päässyt tiernapojaksi, vaan olin aina vaan sellanen harjotusvastustaja pojille, jotka sitten pääsivät lavalle. Edelleen osaisin vetää koko show'n ulkomuistista (ja niin teenkin aina joulun aikaan lasten toiveista huolimatta). Ja miten oli *ttumaista olla Maria ja kyyköttää siellä seimen vieressä, kun se enkeli sai paremman mekon ja enemmän vuorosanoja. Muuten olen kyllä osannut ottaa näyttämön haltuun. Joka joulu kotikotona kerrotaan legendaa pikkuenkelistä, joka melkein poltti päiväkodin seimen. Oi, aikoja, jolloin tarhalapsillekin uskallettiin antaa oikeat kynttilät olkiseimen vierelle polvistuttaessa."

Voi meitä kaikkia tunne-elämältämme joulunäytelmien vuoksi vammautuneita. Joulu on raskasta aikaa.

11 kommenttia:

  1. Mariahan oli cool. Mä jouduin PAIMENEKSI, koska vain blondit saivat olla enkeleitä. NIIN! -Suosikkitäti

    VastaaPoista
  2. Osoittaa kyllä melkoista rajoittuneisuutta ja suorastaan rotusyrjintää, että vain blondienkelit kelpasivat. Ei todellakaan ihme, että traumatisoituu ja loppuelämä on pilalla.

    VastaaPoista
  3. Tonttukiintiö oli jo täysi ja kutsu kävi täytelampaaksi :o Että bäää vaan ;)

    VastaaPoista
  4. Itse olen päässyt toki päärooleihin, mutta miespuolisena (jos sitä Mariaa ei lasketa). Kumma, että omakuva on vähän nyrjähtänyt. Hameita en osaa käyttää vieläkään, saati meikata. Hiukset saan ponnarille juuri ja juuri. Kiitos päivää piristävistä jutuista. Olen voinut jättää lihaskuntoharjoitukset väliin, kun tämän löysin.

    VastaaPoista
  5. en koskaan päässyt itse näytelmään, vaan minut laitettiin aina kertojaksi. taisin olla ainut luokaltamme joka osasi lukea:--)

    VastaaPoista
  6. Muistan tasan yhden koulunäytelmän ala-asteelta. Olin joulumuori ja mun piti sanoa ääneen jotakuinkin, että tonttu tms. oli mennyt katsomaan saunan kiukaan lämpötilaa. Sanoin sitten sanat jännityksessäni sekaisin, että se meni katsomaan "kiukaan saunan..". Häpeä elää yhä, vaikka tapahtuneesta onkin jo jotakuinkin 20 vuotta.. Tässäkö syy siihen, että yhä kammoksun kaikenmoisia esiintymisiä :D.

    VastaaPoista
  7. Mä olen kyllä nyt jokseenkin vakuuttunut siitä, että joulujuhlissa pitäisi vain laulaa tiptappia ja hiipiä alta sillan. Sitten äkkiä paperipussi käteen (mandariini, pipari ja suklaakonvehti) ja kotiin, ettei pilata koko loppuelämää.

    VastaaPoista
  8. Minä olin aikanani täytelumihiutale, säälistä, kun olin juuri ennen joulua ollut vesirokossa. Siellä sitten lumihiutale liihotteli täytetonttujen välissä, jalat täynnä rupia ja arpia. Lapseni onkin sitten kyntänyt suurempaa uraa joulunäytelmissä, ja oli todella modernisti yksinhuoltaja-Josef, kun Maria alkoi murjottaa ja jäi kirkon käytävälle istumaan.

    VastaaPoista
  9. Vesirokkoinen täytelumihiutale ja yksinhuoltaja-Josef... :D Apua, lirahtaa. :D

    VastaaPoista
  10. Komppaan taustoja täpöllä. Näytelmällinen huippuni oli peikkonäytelmä, jossa olin kolmas kivi vasemmalta! *muahahah*

    VastaaPoista
  11. Kolmas kivi vasemmalta on kyllä jo sen sortin suoritus, että ilmaista terapiaa pitäisi tulla samantien joulupaketista esityksen jälkeen.

    VastaaPoista