keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Ruutuässäilyä


Muistatteko Ruutuässä-ohjelman? (Oiva nimi, pisteet siitä. Muuttivat sen paremmaksi alkuperäisen Ruutuysin jälkeen.) Siitä on toki aikaa jo noin sata vuotta, joten en minäkään oikeasti voi muistaa, enhän ollut edes syntynyt silloin. Videoilta olen mummolassa katsonut, niin kuin moni muukin teistä nuorista. No, Pulkkisen Jorma se siellä otti puheluita vastaan ja paljasti kuvasta ruudun kerrallaan. Mitä nopeammin kuvan idean sai selville, sitä parempi oli palkinto. Jos nyt siihen aikaan mitään palkintoja jaettiin edes, hyvä mieli onnistumisesta riitti ja pääsy televisioon edes äänenä langan päästä, ja terveisiä sai lähettää niin paljon kuin kerkisi.

Matkustinpa tässä muutama päivä sitten pitkin maailmaa, laukussani oli leipää ja piimää vaan ja törmäsin Ruutuässän kaltaiseen kuva-arvoitukseen. Kuvassa on lentokoneen tuolinselkämyksen lokerotasku, jossa on turvaohjeita ja muuta tärkeää vaikkapa nyt maahansyöksyn tai vuoreen törmäämisen varalta. Lokerossa on aukko. Aukosta näkyi mainos. 




Hei, Jorma Pulkkinen. Minä todellakin näen kuvassa etumuksen ja takamuksen. Mitä voitan tai paljonko? Terveisiä kaikille tutuille!



*   *   *
Kello on jo kymmenen, ja nukkumaanmenoaikanne on mennyt jo ajat sitten. Tiedän silti, ettette ole millään saaneet unta miettiessänne, mikä kumma kuva-arvoituksen takaa oikein loppuviimein paljastuu! Mutta ei hätää: annan avun ja helpotuksen. Antakaa te puolestanne minulle anteeksi kuvien olematon laatu, sillä ne on otettu kovassa kiireessä heti, kun kännykän uskalsi laittaa päälle koneen laskeuduttua onnellisesti kiitoradalle ja ihmisten hätäillessä jo matkalaukkuja lokeroistaan. Vierustoveri hieman sivusilmällä ihmettelikin, mitä vieressä tapahtuu.

Pylly muuttui hetkessä joksikin muuksi, kun mainoslehden kansikuvan otti pois lokerosta. Tadaa! Osta hajuvettä!





tiistai 30. heinäkuuta 2013

Seuraava pysäkki: Karjalanpaisti

Maailman metroasemilla on tyypillisesti paikkaa kuvaavia nimiä, ja hyvä niin: helpompi on matkailijan jäädä antiikin ihmeitä katselemaan Colosseum-pysäkillä kuin vaikkapa Flaviumilla, joka amfiteatterin alkuperäinen nimi oli. Äkkiä siitä huristelisi ohi tai jopa ali, ja harmittaisihan sellainen niin että itku pääsisi, ja ostamatta jääneestä jääkaappimagneetista jäisi mökötys päälle loppuelämäksi ja ylikin. Nykymatkailija voisi tosin osata hypätä raiteilla myös Gladiaattori-asemalla tai Russell Crowe the Maximus -pysäkillä, ja yhtään en itsekään pistäisi pahakseni, jos Russelin-poika siellä vähän päivystäisi ja jakaisi haarniska yllä kuulokkeita opastetuille kierroksille ja leijonahäkeille. Osallistuisin. Ihan pitäisin lujasti kädestä kiinni, etten vain eksyisi.

Sitä minä vain, että oikeastaan ovat aika mielikuvituksettomia nuo pysäkkien nimet. Italiassakin voisi ihan hyvin olla metroasemia, joiden nimet tulisivat joistain muista heille tyypillisistä tai tunnetuista asioista. Ajatelkaa nyt, miten helppo olisi muistaa, että hotellia lähin metro lähtee asemalta nimeltä Spagetti. Tai että pitää hypätä pois Quattro Stagionella, jos huristelee vahingossa Tagliatellen ohi.

"Seuraavaksi Lasagne, sitten Parmesaani." Järjestyskin olisi sangen sopiva.

Meillä Suomessa olisi kansallisromanttisesti tärkeää pitää edes joitain perinteitä yllä ja nimetä linja-autoasema Läskisoosiksi, talvisotaan lähteneiden muistomerkki Suolasilliksi, keskusaukio Karjalanpaistiksi ja suihkulähde Muikkukukoksi. Ei sen aina tarvitse niin vakavaa olla. Tampereen Tammelantori on esimerkiksi äärettömän tylsä. Mustanmakkaran keskusaukio se vasta olisi jotain. Kylä näi o!

Nimellä on väliä. Jos missä tahansa maailmalla nimeäisi jotkin maastonkohoumat Pamela Anderssonin kukkuloiksi, niin turistivirta olisi ehtymätön.




tiistai 23. heinäkuuta 2013

Kesä numeroina

Tässä vaiheessa kesää, kun heinäkuu alkaa pian vetää viimeistä viikkoaan, tulee ahdistus siitä, miten nopeasti kaikki, eritoten loma, on sujahtanut ohi ja syksy tulee ja halla vie sadon. Mitä kaikkea jäi tekemättä, vai oliko puuhastelua sopivassa suhteessa rentoutumiseen nähden?

Kun kesää alkaa tosissaan miettiä ja laittaa asioita paperille, niin eipä se niin huono kesä ollutkaan! Ei ollenkaan. Vettäkin satoi paljon vähemmän kuin viime kesänä, mikä nyt ei ole ihme, kuten ei sekään, että osui Tampereelle katsomaan kesäteatteria kesän ainoana tulvapäivänä.

Listaapa kesäsi numeroina, niin saatat yllättyä! Varsinkin, kun listaa saa jatkaa elokuun loppuun asti.

Tässä minun kesäni tähän mennessä:

0 soittoa puhelinmyyjiltä
1 vesipuisto
1 huvipuisto
1 veistosnäyttely
1 valokuvanäyttely
1 eläintarha
1 konsertti
1 kihlajaiset
1 rippijuhlat
1 hautajaiset
1 rapujuhlat
1 veneretki
1 telttayö
2 nimipäivät
2 tivolikäyntiä
2 ulkomaanmatkaa
2 kesäteatteriesitystä
2 markkinat
2 naku-uintia
3 kertaa poliisilaitoksella
3 rakennusprojektia
3 kiloa
4 ihanaa juhannusvierasta
4 synttärit
5 luettua kirjaa
5 kuhaa virvelillä
7 lavallista liuskekiviä
10 vuotta naimisissa
10 metrilakua
21 ruokalajin ravintolaillallinen
24 asteinen järvivesi
31 timanttia
35 yötä mökillä

sekä

läjä kantarelleja
tuhannen kitkettyä rikkaruohoa
miljoona kertaa tulet grillissä, nuotiossa ja saunassa.


maanantai 22. heinäkuuta 2013

Voi v

Päättele keskenäsi -teksti esitteli taannoin meille kaikille perusälykkäille, matemaattisesti lahjakkaille ja muutenkin hyville tyypeille alakoulun tokaluokan matematiikankirjasta kinkkisen lisätehtävän. Matikkakisassa puolestaan sai testata osaamistaan ysiluokkalaisten valtakunnallisessa kilpailussa, jossa minun kiinnostukseni kokeeseen tyssäsi jo ensimmäisessä laskussa. Jottette luule, että olen oikeasti tyhmä, paljastettakoon, että yläkoulussa keskiarvoni oli 9,8 ja olin vastaavassa matikkakisassa toinen, eikä siihen maailmanaikaan ollut keksitty vielä edes laskimia tai lunttaamista, sudet vaanivat koulumatkalla suksitellessa ja maitopullo jäätyi tuohireppuun. No, elämä muuttuu, kehitys kehittyy ja vauhti hiipuu. Jokaisella on omat tähtihetkensä, minulla ne menivät jo. 

Jos on matematiikankirjan tekijällä ollut tohtorinhattu silmillä, niin jotenkin on päässyt äidinkielen tokaluokan oppikirjaa kirjoittavalta tädiltäkin Kalevala-koru heilahtamaan silmien eteen, tai ainakin permanenttikiharat olisi ollut syytä leikata otsalta lyhyemmiksi. Toki voi olla, että väsy on painanut kirjantekijää yömyöhään raskaan rupeaman päätteeksi - tai sitten väsy painoi minua, kun selailin loppukirjan tehtäviä. 

Huomaatko? Jo on melkoiseksi mennyt.






torstai 18. heinäkuuta 2013

Maanteiden kuningas

Välillä pitäisi johtaa sekä tätä maailmaa että autoletkaa heinäkuussa. Sellaisessa useasti junnanneena olenkin tehnyt havaintoja, joista voi vetää karkeita yleistyksiä, mutta eli päteviä johtopäätöksiä kaikenlaisista autonkuljettajista. Aina eikä joka kerta tilastoja ja tieteellisiä merkintöjä tehdessäni mukana ei ole ollut ruutupaperia ja kynää - vaikka jos joku poliisi lukee, niin enhän minä oikeasti tietenkään tee muistiinpanoja tiellä ajaessani. Ojassa kyllä.

Huomautettakoon tässä välissä, että olen tunnollinen kuski ja tosi hyväkin. Erityisalaani on peruuttaminen suonsilmästä.

Havaintojeni mukaan maa kantaa päällään ainakin kuudenlaisia kuskeja. Tunnistatko itsesi?


1) Varovainen kuski

Varovaisella kuskilla ei ole kiire minnekään tai hänen ajotaitonsa ovat jo sellaiset, että hän ymmärtää körötellä edellytystensä mukaisesti. Varovaisen kuskin takana on aina jono, joka luonnollisesti pyrkii ohi noin kahtakymppiä muuta liikennettä hitaammin ajavasta ajoneuvosta. Määritelmän mukainen kuski pyrkii ajamaan siis turvallisesti, mutta aiheuttaakin liikenteeseen vaaratilanteita.

Tähän ryhmään kuuluvat myös ylivarovaiset kuskit, joilla ei kuuluisi olla korttia ollenkaan. Eikä olekaan, jos autossa on kolmio, ja vieressä istuu autokoulunopettaja.

Varovainen kuski ei häiriötekijöitä minimoidakseen laita tai edes osaa laittaa autoradiota päälle, tai hänellä on siinä vielä kasettisoitin. Siellä laulaa Reijo Taipale. Myös Yle Puhe kelpaa.

2) Tunnollinen kuski

Tämä kuski ajaa täsmälleen rajoitusten mukaisesti, mutta mieluummin vielä pikkuisen alle, ettei poliisisetä tule ja korjaa tai omatunto tahraannu. Kun tiellä on kahdeksankympin nopeusrajoitus, hän ajaa silloin 78 - 80 km/h, mutta viisari ei missään tapauksessa värähdä milliäkään yli.

Tunnollinen kuski kuuntelee mielellään kilometrejä taittaessaan Iskelmäradiota tai Novaa ja soittaa mielellään muita tiellä liikkujia auttaakseen liikennetiedotuksia suoraan lähetykseen.

3) Pikkupunkkari

Pikkupunkkari on tietoinen nopeusmittarin virhemarginaalista ja sopeuttaa ajonopeutensa siihen. Tämä tarkoittaa, että kuski ajaa kahdeksankympin alueella n. 85 - 90 km/h. Yleispätevä ohjenuora on tavallisesti se, että yksi lisäkymppi ei vielä haittaa mitään, vaan on pikemminkin vakio ja oikea etenemisnopeus. Pikkupunkkari joutuu usein ohitustilanteeseen.

Pikkupunkkarin etuliite "pikku" tulee siitä, että kuski on pohjimmiltaan ihan kunnollinen tyyppi, eikä aja ylinopeutta taajama-alueella tai muutenkaan sitä koskaan roimasti. Pikkupunkkarin radiossa soi yleensä poppi ja rokki.

4) Nasta lautaan -kuski

Tällä formulakuskilla on raskas kaasupoljin. Ei tarvitse edes olla kiire, vaan hän ajaa ylinopeutta säällä kuin säällä, paikassa kuin paikassa. Erityisesti isommilla teillä tämä kuljettaja on aina jonon kärjessä, eikä todellakaan katsele mittariin edetessään paikasta A paikkaan B. Koska nasta on laudassa, myös hänen puskurinsa on usein ärsyttävästi edellä ajavan perässä - muttei kauan.

Kun nasta on laudassa, siihen sopii rokki.

5) Vakionopeuskuski

Jotkut välttelevät nopeusrajoitusten noudattamista hieman erikoisemmalla tavalla, joka vaikuttaa siltä, kuin kuskilla olisi koko ajan vakionopeudensäädin päällä. Liikennemerkeillä tai nopeusrajoituksilla risteyksissä ei ole väliä, vaan koko tienoon halki päästetään samaa kahdeksaakymppiä.

Radiossa soi jotain ponnetonta.

6) Holtiton kuski

Holtiton kuski ajaa miten sattuu. Köröttelee tukkona, kun saisi painaa kaasua, ja ajaa ylinopeutta silloin, kun pitäisi himmata. Kun ohittaa hiljaa ajavan holtittoman kuskin, hän päättääkin ajaa sen jälkeen lujempaa ja roikkuu perässä kiinni. Jos hän ajaa satasen alueella kahdeksaakymppiä, niin kahdeksankympin alueella on aivan loogista ajaa yhdeksääkymppiä.

Holtiton kuski on sen verran arvaamaton, että hän ei myöskään todellakaan vilkuta kiertoliittymästä poistuessaan. (Oikeastaan sieltä poistuestaan eivät vilkuta ketkään muut kuin tunnollinen kuski ja pikkupunkkari.) Autossa soi tai ei soi.



Maanteillä on omasta mielestään monta kuningasta.


tiistai 16. heinäkuuta 2013

Jokaisessa meissä asuu pieni rikollinen

K-kaupassa oli poliisi. Olin hetkessä varma, että hän oli tullut minua hakemaan, sillä miten rikolliseksi sitä voikaan itsensä maitohyllyllä tuntea, kun muutaman metrin päässä kermajuustojen kohdalla seisoo pamppuhousu ja ihan varmasti vilkuilee suuntaani syrjäsilmällä. Siinä käy nopeasti mielessä, että on joko ajanut ylinopeutta parkkiruutuun tai jonkun yli, pistänyt jonain hämäränä hetkenä ostoslistansa takana piimäpurkin hihaansa tai tehnyt vähintäänkin veropetoksen unissaan. Kyllä näkyy harjaantuneelle silmälle naamastani kauas, että olen syyllinen melkein kaikkeen, kuten esimerkiksi siihen, että ostin ehkä vähän turhaan nettikaupasta uuden sohvatyynyn, vaikka se olikin totuuden nimissä täydellinen tulevaa makuuhuoneen remonttia ajatellen ja kaiken lisäksi alennuksessa. Sieti ollakin.

Ei ihme, että nyt tultiin hakemaan. Mies ei vielä tiedä remontista, mutta kyllä vihikoirat nuuskivat ja poliisi tietää.

Yritin laittaa kaikki näyttelijäntaitoni peliin ja harkitsin sydän jännityksestä pamppaillen muka Valion ja Pirkan maidon välillä, sillä maidon litrahinnan ja päiväyksen vertailuun kuluu helposti minuutti pari ja sitä antaa itsestään vastuullisen kuluttujan ja kunnon kansalaisen kuvan. Tutkin keskittyneesti ostoslistaani, jossa luki mansikoita, mutta en todellakaan lähtisi enää etenemään takaisin poliisisedän suuntaan. Nytkin hän aivan selvästi vilkaisi minuun päin, miehet vain eivät hallitse silmiään ja tajua naisten aina rekisteröivän kaiken, mutta esitin, etten huomannut. Ei totta vie, kyllä nyt tuli lähtö.

Melkein itku tuli, kun ajattelin rikostaustaani: olen varmasti kopioinut laittomasti oppikirjan sivuja, olen näyttänyt elokuvia luvatta muuallakin kuin öljynporauslautalla, olen nauhoittanut kasapäin c-kasetteja kaksipesäisellä soittimella jo lapsena. Pahuus huokuu minusta ja valuu käytävällä tuskanhikenä kohti konstaapelia.

Huomasin ostavani paniikissa vispikermaa koko suurtaloustonkan, vaikka mökillä ei ole ihan heti tarvetta vatkata koko metsänväelle vaahtoa. En kehdannut laittaa pakkausta enää takaisin, sillä epäröintini paljastuisi, ja voisihan sitä nyt itse asiassa pitää vaikka lettukestit sukulaisille. Tai mies saisi pitää, sillä minä olisin kaltereiden takana. Saisivat lapsetkin enemmän lettuja, joskin vähemmän mansikoita.

Makaronien kohdalla poliisi meni ohi, mutta pysähtyi lähelleni tonnikalojen viereen, pitäähän epäiltyä pitää silmällä. Olisiko paras vain suoraan tunnustaa, että kyllä, olen ajellut myös kännykkä korvalla ja ehkä huonolla tuurilla ohitustilanteessa on saattanut hetkeksi, mutta ihan vain hetkeksi, nousta nopeus yli sallitun rajan. Lieventävänä asianhaarana täytyy kyllä ottaa huomioon, että muuten olen hyvin tunnollinen ja aika herttainenkin hyvänä päivänä. Voisin tehdä vankilassa käsitöitä ja pääsisin varmasti hyvällä käytöksellä aikaisemmin pois, jos pitäisin vaikka jotain lukupiiriä tiistaisin.

Etenin etsivä tiukasti kintereilläni kassalle, jossa pikkulapsi tapitti häpeilemättä hänen vyölle köytettyä pistooliaan. Minäkin tuijotin ja mietin, että jos nyt juoksisin, niin miten hyvä konstaapeli olisi noin niin kuin ylipäätään ampumaan maalitauluja, rosmoja ja hirviä. Ilmeisesti poliisi aisti ajatukseni, sillä hän otti askelia kohti minua. No niin. Siinä se nyt sitten oli. Onneksi saan vielä soittaa yhden puhelun. Rehtori saisi ruveta etsimään lapsille uutta opettajaa. Poliisille en kyllä puhuisi mitään ilman asianajajaani, se on varma.

Pamputtaja vaihtoi donitseineen kassajonoa ja tuli aivan liki. Kylmä hiki nousi näytellessäni huoletonta ja alkaessani maksaa ostoksiani. Pääsisinkö vielä vapaaksi? Lompakko ei löytynyt laukun pohjalta, kun olin kauhuissani ja sitä peitellessäni pakannut kermasäiliöt ja muut hätäostokseni sen päälle.

Parkkipaikalla huokaisin helpotuksesta ja ajattelin, että eipä kyllä ollut mitenkään erityisen komea poliisi ja varmasti olisivat olleet käsiraudatkin liian löysällä. Sitä paitsi minulle tulee takapenkillä matkapahoinvointia. Että keskittykööt todellisiin rikollisiin, kuten vaikkapa keskellä yötä Lapissa kuudenkympin alueella seitsemääkymppiä ajaviin kriminaaleihin.