torstai 30. toukokuuta 2013

Suurmiesten bileet


Suurmiesten bileet

Agricolan lasissa limu
Runebergin kädessä torttu
Snellman tarjoaa makkarat
ja Lönnrot runon virkkoo.

Kivi sammuu.



keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Edestä ja takaa

On jokseenkin hupaisaa, millaisella innolla ihmiset (naiset?) nykypäivänä itseään valokuvaavat. Kun kyse ei ole enää filmikamerasta ja kuvien teettämisestä - enää 4 kuvaa jäljellä, muistattehan! - on otoksia tietenkin helppoa napsia jokapojan Canon-järkkärillä tai 8 megapikselin kännykkäkameralla. Ja kuvia todella räpsitään: kotona, koulussa, töissä, eteisessä, vessassa, hississä, sovituskopissa, ohimennen, tässä minä nyt olen, istun, makaan, edestä ja takaa, kuvat yläviistosta laihentavat. Uusi paita, vanha paita, eilinen paita, kallis paita, alelöytö, eikös olekin kiva? Vaatepostaus, minäpostaus, tässä ostokseni -postaus. Huulet törröllä, pää kallellaan, katse alaspäin, suoraan kameraan, kurkkaus olan yli, huippumalli haussa, päivän asu koruilla ja ilman ja mielipiteitä, pliis.

Milloin itsensä kuvaamisesta tuli julkinen harrastus?

Pohjimmiltaan lienee kyse siitä, että jotakuta kyllä kiinnostaa, vaikka suurinta osaa ei. Oma maha napoineen on nimittäin aina tärkeämpi kuin jonkun toisen, ja uimarannalla kuvitellaan muiden katsovan makkaroita arvostelevasti, vaikka tosiasiassa kaikki miettivät vain sitä, miltä itse näyttävät bikineissä.

Siksi onkin mielenkiintoista, miten estottomasti ja innokkaasti monet nykyään itseään puolialasti esittelevät. Viisitoista vuotta sitten Mallorcan-kuvat uima-altaalta piilotettiin perhealbumiin, elleivät ne olleet tärähtäneitä ja siten pilalla, sillä valokuvaaminen oli pitkäkestoisempi projekti: Valmiiden kuvien saaminen postissa saattoi kestää viikon, ja sitten vasta näki, mitä sitä tulikaan kuvattua ja moniko otos onnistui. Poisto-oikeutta heti kuvan ottamisen jälkeen ei ollut, eikä filmiä voinut tarpeettomasti tuhlata. Yhteen vessassa kesken työ- tai koulupäivää kuvattuun settiin ei kauan 24 tai 36 kuvaa riittäisi. Ennen niiden piti riittää koko lomaan.

Nyt kuva vaikkapa jumppatrikoissa ja pikkutopissa on koko maailman katsottavissa muutaman sekunnin kuluttua sen ottamisesta. Minä lähdössä lenkille, jumppaan, salille. Minun hikitreenini, endorfiinini, sykkeeni, kierrosaikani, vatsalihakseni ja pirtelöpulloni, perkele. Kansa tarvitsee kuvatodisteita, ja kuva pitää ottaa ensin kotona, sitten salaa salin peilin kautta ja vielä lopuksi pari pukukopissa. Salamalla, ilman salamaa, photoshopattuna - ja ainakin Instagrammiin, Flickriin, Pinterestiin, Facebookiin ja Twitteriin.

Tätä söin tänään. Tätä join tänään. Tätä paskansin tänään?

Minulla on Canon, Olympus ja Nokia, mutta ei yhtään julkista päivän asu -kuvaa tai ruokapäiväkirjaa. Milloin tipuin kärryiltä?



tiistai 28. toukokuuta 2013

Lopussa suklaa seisoo

Nykynuorissa on usko, toivo ja rakkaus. Opettajanurani juonikäyrän tämänhetkinen huippukohta saavutettiin eilen, kun luokka oli pimeä ja kello vasta puoli yhdeksän aamulla. Oppilaat ovat olleet keväällä hyvin ahkeria ja opiskelleet niska limassa ja kuolavana poskella kirjallisuushistoriaa useamman kuukauden ajan, joten olisi epäinhimillistä olla palkitsematta heitä jotenkin. Koska Anna-Leena Härkönen on suurin piirtein bestikseni, katselimme paljon puhutun Häräntappoaseen viimeistä tv-sarjajaksoa vuodelta 1989. Se on kymmenen vuotta ennen oppilaiden ajanlaskun alkua, joten tulipa siinä antiikkikertaustakin samalla. Kovin olivat salihousut kauniita.

Kiinnitin jossain vaiheessa huomiota siihen, miten monet oppilaista vilkuilivat harvinaisen usein luokan perällä olevaa kelloa. Tavallisesti he eivät nimittäin vilkuile yhtään minnekään, sillä kuri on ankara ja karttakeppi kova. Istuin itse takapulpetissa haukankatseineni ja petolinnunperineni, joten rekisteröin liikehdinnän muistivihkooni. Yhtäkkiä etupenkin tyttö nousi, ja ajattelin hänen lähtevän vessaan. Tavallisesti siihen pyydetään kyllä lupa, mutta ehkä säännöistä voi pimeässä joustaa ja hätä oli kova. Kuin merkistä kaikki alkoivat kaivella reppujaan ja nousta ylös. Minä istuin hölmistyneenä paikoillani.

Mitä ihmettä oli tapahtumassa? Mihin oppilaat olivat lähdössä? Oliko minulta mennyt ohi jokin viimeisen viikon harjoituksista tai muista yhteisistä tapahtumista, joihin pitäisi olla lähdössä?

Opettajanpöydältä alkoi kuulua kopsumista, ja valot syttyivät. Seurasin kansanliikennettä huuli ja posket pyöreinä (minulla on iso pää), kunnes alkoi naurattaa aivan kauheasti: oppilaat olivat käyneet jokainen viemässä pöydälleni levyllisen suklaata! Itketti ja hihitytti vuorotellen, hämmästytti, ilostutti, nauratti ja liikutti. Olin rakkautta sydän tulvillaan. Minulla on maailman ihanimpia oppilaita.

Olemme tänä vuonna käsitelleet yhdeksäsluokkalaisten kanssa kansanperinnettä, Kalevalaa ja sananlaskuja. Sitä saa, mitä tilaa. Minä olen tilannut suklaata joka syksy, kun olen kertonut numeron muodostuvan kokeen arvosanasta, kirjoitelmasta, suullisesta esityksestä, tuntiaktiivisuudesta ja siitä, kuinka paljon tuo opettajalle suklaata. Tämän tunnolliset ja pönttöpäät oppilaani olivat panneet muistiin ja päättäneet, että viimeisellä viikolla ennen todistustenjakoa ehtii vielä toimia.

Tänä keväänä tulee tosi monta kymppiä. Lopussa suklaa seisoo.






maanantai 27. toukokuuta 2013

Kympin lapsi

Opettajainhuoneen ilmoitustaululle oli viime viikolla ilmestynyt kuulakärkikynällä täyteen kirjoitettu paperi, johon eräs oppilaista oli jaellut itselleen täysiä kymppejä joka aineesta ja tituleerannut itsensä vaatimattomuudenpuuskassaan koulun ylivoimaisesti parhaaksi oppilaaksi. Itse tehty todistus nauratti meitä kahvipöydässä kovasti, sillä oppilas on mukavan reipashenkinen ja hänellä on sopivasti pilkettä silmäkulmassa.

Tällä viikolla kouluissa jaetaan jälleen myös ihan oikeita todistuksia, osalle rastein, osalle sanallisin arvioin ja suurelle osalle armottomin numeroin, ja niitä juostaan joko kilvan esittelemään tai sitten kuljetaan kiertoreitin kautta kotiin ja piilotellaan selän takana tuomiopäivään asti.

Joillekin lauantaiaamun pönötyshetki jäätelöineen on siis riemuisa: Englanninkoe meni putkeen, tuntiaktiivisuus nosti biologian seiskasta kasiin, eikä liikunnanopettajakaan jaksanut vihoitella siitä, että sukset jäivät kahdesti (vahingossa) kotiin. Toisten mieli ei ole yhtä keveä: numerot pysyivät samoina kovasta yrittämisestä huolimatta tai laskivat, kun tuli oltua laiska - tai kärsittyä motivaation puutteesta, kuten opettajia ohjeistetaan asia korrektisti ilmaisemaan. Kun todistuksessa on mustaa valkoisella, tuntuu kotiin vietävä vitonen tai kutonen päättäjäispäivänä yllättävän paljon pahemmalta kuin sen uhka maaliskuussa.

Ensi lauantai on kuin vuosineuvola: lukuvuoden päättäjäispäivänä oppilaan osaaminen ja kehitys mitataan. Suurin osa lapsista sijoittunee keskikäyrän tuntumaan, osa on pysyvästi plussalla tai miinuksella, ja vain toista ryhmää viimeksi mainituista taputellaan päälaelle tyytyväisenä.

Hyvin kasvaa!

Koulussa joku mitataan aina kympiksi. Joku vie stipendit ja joku laudaturit, jopa yksitoista, ja neuvonlatäti hymyilee kilpaa vanhempien ja opettajien kanssa.

Koulutodistus kertoo osaamistasosta eri oppiaineissa, mutta myös käyttäytymiseen kohdistuva arviointi saattaa olla vanhemmille suuri jännityksen kohde, eikä siinä enää huonojen merkintöjen jälkeen paljon liikuntarasti ensimmäisessä ruudussa paina. Ei varmasti ole myöskään helppoa olla kympin tytön lapsi tai puukäsityögurun poika, sillä odotukset ovat korkealla ja sahausjäljen oltava suoraa. Ei ole toisaalta helppoa olla se entinen kympin tyttö tai puukäsityögurukaan: Miten muistaa, että jokaisella on omat edellytyksensä pärjätä? Ettei oma lapsi olekaan taitava? Miten kannustaa, jos itseäkin harmittaa vietävästi? Miten niellä pettymys siitä, että naapurin lapsi oli taas priimus ja oma vain keskiverto?

Kun lapsi saa todistuksen, tuntuu, että saa sen myös itse.

Lauantaina valtakunnan lapset arvioi koulujärjestelmä. Muistetaanhan, että kotona on myös muita mittareita, kuten esimerkiksi lämpömittari. Aurinkoista kesälomaa joka perheeseen, oli todistuksessa sitten seiskoja tai ysejä!



torstai 23. toukokuuta 2013

Torvi mikä torvi

Lapsuuden traumoja on hyvä käsitellä, jotta pääsee elämässä eteenpäin. Näin vanhemmiten, vaikka onkin hyvin nuorekas, tajuaa paljon paremmin sen, mikä on mennyt pieleen. Esimerkiksi siitä olen kovin huolissani, miten kiltti olenkaan ollut - se nimittäin kostautuu nyt! Minusta on selvästi kuoriutunut kapinallinen: esimerkiksi pari viikkoa sitten pukeudun töissä revittyihin farkkuihin. Olin tosin kerännyt sitä ennen kolme vuotta rohkeutta, sillä opettajalla kuuluu olla leveä puolihame ja terveyskengät. Tein asenneharjoituksia ja ostin niittikengät, jotta pääsen tunnelmaan ja osaan olla vakuuttava.

Eräs vakavimmista kiltteystraumoistani liittyy musiikkiin: hain ala-asteella musiikkiopistoon soittamaan poikkihuilua, joka on edelleen mielestäni ihana soitin ja muistuttaa minua. Hoikka se on kuin pajunvarsi ja ääneltäänkin kevyt henkäys. Pärjäsin pääsykokeissa kaiketi ihan hyvin, mutta kun posti toi musiikkiopistosta hyväksyntäkirjeen, paperissa lukikin järkytyksekseni, että minut oli valittu  opiskelemaan klarinetinsoittoa. En ilmeisesti vastannut höyhenenkeveää heihoihuilumielikuvaa, vaan olin hieman tankimpi tapaus. Mitä tuubaa se tuollainen touhu on? Ihan hanurista. Haistakoot huilun kaikki vanhat ja asenteelliset harput.

En tiennyt, miltä klarinetti näyttää. Eikä ollut edes Googlea. Minun piti polkea itkien viisi kilometriä vastatuuleen, jotta pääsin kirjastoon etsimään musiikkiensyklopeidoskooppia.

Koska minulla oli varmaankin absolutistinen sävelkorva ja olin kiltti, aloitin tunnit. Muutama ensimmäinen opettaja olikin oikein mukava ja innostava, toisella oli jopa punaiset kengät, mutta kolmannen kohdalla tuli stoppi. En harjoitellut läksyjäni, mutta en kyllä saanut minkäänlaista opetustakaan. Opettajan tyyli onkin näin jälkikäteen ollut sangen kiintoisa, sillä ei hän koskaan mitään opettanut. Minä sain soittoläksyn ja jätin sen harjoittelematta. Menin tunnille, soitin päin persettä. Sain seuraavaksi kerraksi uuden soittoläksyn. Ja niin edespäin. Loistosysteemi, josta vanhempani maksoivat kiitettävän paljon.

Olin torvi.

Jos aikuinen minä haluaisi soittaa poikkihuilua, en todellakaan menisi klarinettitunneille. En ripustaisi huoneeni seinälle julistetriptyykkiä, jossa klarinetin ympärille on ripoteltu vaaleanpunaisia ruusun terälehtiä. En kävisi kerran viikossa teoriatunnilla, kerran viikossa soittotunnilla ja kerran viikossa orkesterissa. En soittaisi klarinettia, vaan tiedustelisin, mitkä ominaisuuteni vaikuttivat siihen, etten ollut muka huilunsoittaja-ainesta. Nykyaikana tuollaisesta kehittelisi hyvin nopeasti anoreksian, jota silloin ei ollut vielä keksittykään.

Tein minä pajusta hilpeän huilun. En koskaan klarinettia.




tiistai 21. toukokuuta 2013

Poliisihallituksen ratsiassa

Koin tänään jännityksen hetkiä. Ehkä vähän kauhunkin, sillä kyllä sitä voi kuulkaa puskarikollinen jäädä kiinni milloin tahansa. Poliisi voi tulla esimerkiksi vastaan juuri, kun puhuu autoillessa kännykkään tai ajaa viritetyllä mopolla opettajainhuoneen parkkipaikalle. Poliisi voi tulla, kun heittää ruskeaksi kuolleen etupihan kuusen kaupungin puolelle piiloon. Voi se myös kytätä tutkan kanssa Lapin perukoilla, kun sadan kilometrin suoralla päästelee tilanteeseen ja olosuhteisiin nähden ihan tervettä ylinopeutta kello kahdelta yöllä ja kun edellinen vastaan tullut ohitettiin tunti sitten.

On muuten kumma juttu, ettei puhelimeen saa puhua autossa ilman hands freetä, mutta vaikka hampurilaista saa syödä kaksin käsin tai sitten meikata, pestä hiukset ja laittaa permanentin.

Mutta mitä minulle oikein tapahtui? Tuleeko rivistöksi ABBA, ACDC vai yhdentekevä DAA?

Tänään postilaatikolle lenkkeiltyäni olin saada puolihalvauksen, koska
a) minulla on niin huono kunto.
b) tein sen ilman meikkejä ja ohikulkija näki minut.
c) kävin laatikolla rumassa yöpaidassa ja ohikulkija näki minut.
d) siellä oli hyvin huolestuttavalta taholta tullut kirje.

Kirje oli
a) verotoimistosta, sillä olin tilannut uuden verokortin ja laitoin veroprosenttitoivomukseksi, että mahdollisimman pieni.
b) hyväksyntä hakemaani jatko-opintoihin.
c) kutsu taidenäyttelyn avajaisiin.
d) Poliisihallitukselta.

Tässä vaiheessa täytyy sanoa, että jos valitsit viimeisimpään väärän vastauksen, on sinulla luetun ymmärtämisen kanssa jonkinlaisia ongelmia. Ongelmaahan sitä nyt on toki monensorttista jokaisella ja traumojakin iso kasa, joten eipä hätää: Aikaa psykologille vaan, sillä siitä päästään, ellei ole vielä itsetunto-ongelmiakin tai äänet käskevät piiloutumaan kaappiin. Sitten tulee vähän pitempi sessio makuulaverilla.

Ehdin jo miettiä läpi kaikki viimeaikaiset syntini ja olen esimerkiksi
a) pöyräillyt 400 m päiväkotiin ilman kypärää. Useasti. Ja ilman turvavyötä.
b) syönyt salaa yhden suklaalevyn. Useasti. Ja todellakin ilman turvavyötä, sillä se alkoi kiristää.
c) punonut salajuonen opettajainhuoneen puolityhjän puukaapin varalle. Reksi ei tiedä mitään. Vielä. Tämän jälkeen kyllä, sillä joku ilmiantaa minut kuitenkin.
d) käyttänyt töissä varvassandaaleja, vaikka se ei ehkä ole kaikista korrektein valinta. Minulla oli kyllä kynsilakkaa varpaankynsissä, ja sillä saa varmasti jotain anteeksi, vaikka yhden varpaan sohaisinkin heti tuoreeltaan ovenpieleen ja siitä tuli ruma.

En keksinyt kirjettä käsissä pitäessäni, mistä olen saamassa sakot tai vankilaa, mutta se ei estänyt pelottavan tunteen hiipimistä joka puolelle kehoani, kuten esimerkiksi korvakäytäviin. Itkaisin räkäitkut ja kuvittelin itseni selliin virumaan, sillä viimeinenkin lusikka katkeaisi kuitenkin yrittäessäni raaputtaa koloa betoniseinään. Sinne kuolisin eristykseen rottien keskelle parta pitkäksi kasvaneena. Kiva.

Oli melkein pettymys, kun kirjeessä huomautettiinkin vain passini vanhenevan piakkoin ja vihjailtiin minun välttävän ruuhkat, jos toimin hyvissä ajoin ennen kesää. Vaikka onhan sekin melko kova pala, että kun menee uusimaan 10 vuoden passin, tulee kohdanneeksi sen tosiasian, että uuden kuvan henkilöllä on paljon enemmän ryppyjä ja naama on valahtanut.




tiistai 14. toukokuuta 2013

Madame Ässän kesähoroskooppi 2013

Nyt on nostettu taas kristallipallo esiin kaapista luurankojen seasta ja hinkutettu kirkkaaksi. Oi, millainen kesä meille onkaan luvassa!

Kuun ja sitä kiertävän Telluksen asennot kertovat, että ensi kesästä on tulossa kaikin puolin hyvä niille, jotka ovat ostaneet Hullujen Päivien tarjouksesta normaalihintaisen vesitrampoliinin ja muistavat kaiken puhaltamisen jälkeen laittaa sen myös ankkurilla pohjaan kiinni. Koska ilmastonmuutos ja runsaat vesisateet ovat  kristallipallosta hyvin selvästi nähtävissä, tekee järveen hyppiminen kastumisesta  iloisempaa, ja voitte olla tyytyväisiä kaukonäköiseen hankintaanne.

Merkurius on lähestymässä jokaista tähtimerkkiä ja takaa puolestaan sen, että seuranhaku on erityisen tuottoisaa: tulevan suven hyttyssadosta on tulossa huomattava. Kaksoset iloitsevat, sillä he, jos ketkä, ymmärtävät kumppanuuden merkityksen. Heidät nähdäänkin usein istumassa terassilla tyytyväisenä.

Juhannuksen tienoilla tunnollisille neitsyille on luvassa monenlaista seikkailua: perinteiset keskikesän taiat takaavat totuuksia rakkausrintamalla, ja kaivoon kurkisteleminen tuo sopivaa jännitystä hieman tosikkojen neitsyiden elämään. Skorpionit elävät puolestaan hyvin vaarallisesti ja kirmailevat keskiyöllä alasti niityllä, härät laiduntavat ja kalat uivat. Vaaka sen sijaan temppuilee, sillä maan vetovoima vaikuttaa erityisesti juhannuksen jälkimainingeissa yleismielialaa laskien. Biitsiä viistosti lähestyvä Jupiter, pasaatituulet ja hepoasteiden korkea kuitenkin tarjoavat mahdollisuuden jättää jäätelöpallot syömättä, sillä rankkasateiden vuoksi kioskit ovat usein suljettuja.

Jousimiehen ampumakesä on onnistunut, ja hän vangitseekin halutessaan ainakin yhden leijonan. Hyvällä tuurilla ja metsästysinnolla Amorin nuoli osuu mahdollisesti myös oinaaseen tai kauriiseen, ja saalistamisessa kannattaakin pitää silmät auki. Tämä on jousimiehille monien mahdollisuuksien kesä, sillä jos he käyttävät tilaisuutensa oikein, voi verkkoihin tarttua myös kala tai rapu. Rapujen kannattaakin olla loppukesästä erityisen varovaisia: heistä voi tuntua jopa siltä, että he ovat joutuneet saalistuksen kohteeksi. Valppaana kannattaa olla erityisesti niiden rapujen, jotka asuvat ruotsinkielisellä rannikkoseudulla.

Vesimiehelle tämä on onnenkesä. He nauttivat virkistävästä kaatosateesta täysin rinnoin.




torstai 9. toukokuuta 2013

Hyvää Helapäätä


Hyvää Helapäätä


Anssi Kela
ja Heikki Hela
kelasivat siimaa ja relasivat.

Eivät tienneet:
helavyö lanteilla ei kala syö.

Syyttivät säätä
ja grillasivat Helapäätä.




Noin. Siinäpä teille oikein kaunis ja herttainen runonpirskahdus helatorstain kunniaksi. Olkaa kiltisti ja grillatkaa vesisateessa!

T. Ässä ja mustapäät




maanantai 6. toukokuuta 2013

Kiinteytyminen on kirosana

Urheilupiireissä naureskellaan hyväntahtoisesti reisien lähentäjä- ja loitontajakoneiden vetkuttajille, sillä oikea voimailija tai tositreenaaja ei sellaisiin aikaansa tuhlaa, vaan pyyhkii hikeä hauiksestaan salin perällä rautaosastolla. Minun mielestäni reisikoneet ovat kyllä oikein mukavia laitteita: saa istuskella rauhassa ja tuumailla, joten mikäs siinä on koipia heilutellessa, kun samalla vähän puolivahingossa myös kiinteytyy. (Kiinteytyminen on kirosana.) Voinen silti ylpeänä tunnustaa, että 15 vuotta sitten minulla oli kotona myös varo-halpaa-kopiota-Thighmaster, jolla vimputtelin villinä menemään. Tiedänkin treenaamisesta aika paljon, kuten esimerkiksi sen, että se on hirveän rasittavaa hommaa. Siksi olenkin nyt tässä jo useamman vuoden yrittänyt pitää sitä vähän niin kuin taka-alalla ja enemmänkin henkistyä.



Olen ollut havaitsevinani fitness-urheilun olevan kovasti muodissa: lihaksia sitä olla pitää ja kyykkyä ja levytankoa ja personal-Juttaa. Eikä siinä mitään, trendejä tulee ja menee niin kuin lihaksia ja massaakin. Minun mielestäni narubikineissä lavalla pullisteleva ja itsensä oranssinruskeaksi suihkuttanut nainen on silti aina ollut oikeastaan vähän ruma. Mutta en minä ymmärrä koiranäyttelyitäkään.

Ei tietenkään ole terveellistä olla ylipainoinen, ja joka tuutti toitottaakin jatkuvasti viestiä siitä, miten kansanterveys sitä ja kansanterveys tätä ja sydän sitä pian pysähtyy jokaiselta ja kuolee kuulkaa pois, syö Beceliä ja Activia auttaa. Jossakin tässä viimeisen vuoden aikana on tullut sellainen olo, että normaali kuntoilijan vartalo ei oikein riitä, vaan pitää pyrkiä johonkin "enempään". Kiinteytyminen ei ole tavoitteena tarpeeksi kova juttu, vaan pitää olla härän lailla raakaa voimaa ja silmätkin kiinni erottuvia vinoja vatsalihaksia.

Ennen ei kannattanut painoa pudottaessa syödä pullaa ja keksiä tai ostaa karkkia. Nyt ei saa syödä leipää, ei jauhoja, ei perunaa, riisiä eikä pastaa, eikä missään nimessä kannata pilata ruokavaliota maidolla. Onneksi sen voi aina korvata vaikka villinä koivun kyljessä kasvaneesta käävästä tehdyllä pakuriteellä, ja teen hautuessa voi poimia gojimarjoja. Etsi nyt niitä perkele lähimetsästä sitten ja syö nälkääsi sammalta, sillä muusia et ainakaan surraa kuin korkeintaan kukkakaalista, jotta edes osittainen synninpäästö tulee, kun siinäkin on vähintään tuhat hiilijalanjälkeä ja muuta syyllisyyspistettä.

Ja banaani. Se on oikeastaan kuolema. Älä vain syö banaania. Syö rahkaa ja vedä raejuustoa, vatkaa ne vaikka sekaisin ja lykkää purkillinen netistä tilattua proteiinijauhetta sekaan ja lusikoi magnesiumia ja rautaa. Eikö sitä pitänyt nostaa?

Ei tässä osaa enää edes kiinteytyä, ja rikki meni Thighmasterkin.



perjantai 3. toukokuuta 2013

Nevahööd on out

Ystävänituttavaniratiritiralla mietti taannoin närkästyneenä, miksi ihmeessä uutisten jälkeen tulee erikseen urheilu-uutislähetys. Kuinka se, että joku rämpii suolla ja etsii punavalkoista merkkiä tai kiertää autolla kilparataa ja saa siitä - perhana - naisia ja miljoonia, on niin tärkeää, että se on uutinen? Miksi rinkiä ympäri juokseminen on uutinen? Tai se, että erotellaan tärkeänä, miten joku kirmaa nimenomaan 100 m, 200 m, 400 m, 800 m, 1500 m (logiikka katkeaa) ja kaikista hulluin 42 km 195 m. Kamoon. Auto keksittiin jo monta muutama sata vuotta sitten, ja se oli uutinen.

Eipä kuitenkaan ylitä kirjanpitäjän perjantai uutiskynnystä, vaikka olisi elämänsä kirjaa pitänyt ja siinä lajissa epäilemättä monta kertaa tuskanhikeä vuodattanut ja kredittiäänkin kironnut.

Tosi-tv-ohjelmien myötä kaikenlaisia ammatteja arvostetaan, tai ainakin niiden saloja esitellään meille enemmän kuin ennen. Oma ohjelmansa on koirankarvantrimmaajilla, kokeilla, matkaoppailla, remontoijilla, huutokaupanpitäjillä, kiinteistönvälittäjillä, tatuoijilla, sinkkulaivaristeilijöillä ja maajusseilla. Suurimman siivun markkinoista kattaa kuitenkin julkkisten ja erityisesti wanna-be-julkkisten kirjo, joilla ei ole mitään tekemistä minkään ammatin kanssa - paitsi ehkä hyvässä lykyssä chat-juontajan hommien ja välillisesti lehdistön. Kun tietää, miten muutamasta Bacardi Breezeristä tulee "viidakossa" känniin ja syö välillä superjännässä päiväkisassa pakillisen matoja, niin jo on ura  kiitonousussa. Kukapa haluaisi olla nevahööd?

Missä vaiheessa tämä meni tällaiseksi? Ottaisin mielelläni takaisin c-kasetit, Pienen talon preerialla ja Ritari Ässän, joka tosin on melkein sukulaiseni ja menee nyt ihan mainostamiseksi koko touhu.

Meille taviksillekin on toki annettu mahdollisuus. Tosi-tv-ohjelmissa pääsevät nimittäin ihan ilmaiseksi pätemään myös pikkupullukat rakkaineen, kotikokit, visailijat, poliisit, bilehileet, metsurit, rekkakuskit jäällä, autontuunaajat, nuotilleen ja vähän sen vierestä laulajat, talentit, mallikokelaat, peppua pieneksi tanssivat, selviytyjät, Tuurin shoppailijat, morsiamet, sulhaset ja kaupan päälle koko suku. Ollaan iholla, BB-talossa, autiolla saarella ja esiintymislavalla, mennään kuolemaan, naimisiin ja minne vaan. Tv:stä tuttuja naapureita on pian enemmän kuin lähikaupan karkkihyllyllä TV Mix The Voice of Finland Special Edition -pusseja.

Fort Boyard (suom. Linnake) näkyi ranskalaisversiona taivaskanavilta jo yli 20 vuotta sitten. Nyt sinne on pahimpien ruuhkien jälkeen ja ehkä kaikista viimeisimpänä päässyt myös valikoima suomalaisia radiotoimittajia ja Hunkseja, jotka hekin ovat edustaneet itseään jo useammassa laatushow'ssa. Yksi heistä hyppää pian uudessa ohjelmassa uimahyppyjä voltilla kerien ja ottaa mainosten mukaan kisaa ex-vaimoaan vastaan. Kyllä, juuri sen, jonka kanssa hänellä oli pari vuotta takaperin ihan oma ohjelmansa - tai itse asiassa parikin.

Nevahööd on ehkä out, mutta minusta tulee silti mieluummin vaikka kotipullukka.