tiistai 26. marraskuuta 2013

Mitä aikuisten hiekkalaatikolla valmistuu tänään?

Hiekkalaatikkoleikkien mieltää kuuluvan lapsille, jotka muovaavat santaa kuopiksi, tunneleiksi, linnoiksi ja kiemurteleviksi autoradoiksi, maistavat kakkuaan, paiskaavat välillä hiekat ilmaan ja astuvat joskus mennessään hoitokaverin linnan mäsäksi. Toisinaan kuitenkin tuntuu, että aikuiset ovat ihan samanlaisia lapioijia kuin taaperotkin. Ei ole väliä, onko nainen vai mies, minkämittaiset ovat kurahousun lahkeet tai mikä on sangon koko, sillä aina näyttää löytyvän niitä, jotka heittävät kuraa silmille ja vielä hetken kuluttua toisen lapiollisen niskaan. Asiallinen yhteiselo on toki esimerkiksi työyhteisöissä pitemmän päälle vaikea laji, sillä huonona päivänä ja erityisesti nälkäisenä roiskuu lapioidessa väkisinkin välillä myös kollegan naamalle.

Miettikääpä omaa yhteisöänne siellä kirjastoissa, virastoissa ja konttoreissa, lastentarhoissa, kaupoissa, hitsaushalleissa ja kenties hyvinkin hierarkkisissa työympäristöissänne: samanlaisia leikkipihoja ne usein ovat kuin lastenkin puistot. Kun toinen kiipeää korkeammalle telineessä, niin ottaahan se päähän ja tekee mieli tönäistä. Kun itse onnistuu hyppäämään keinusta pitemmälle, tuntee ylpeyttä onnistumisestaan - ja jotakuta ottaa päähän. Kun hukkaa leikkiautonsa, syyttää ensin muita, kunnes todennäköisesti löytää sen omasta taskustaan. Hyvää kakkua ei ole aina helppo valmistaa, ei yksin eikä kaksin.

Ihmettelen aidosti sitä, miten oman alansa ammattilaiset ovat monesti kuin hiekkalaatikolla kinastelevia räkänokkia. Toiset ovat sosiaalisesti tuntosarvet herkempinä, toiset töksäyttelevät tahtomattaankin. Toiset alistuvat, luovuttavat tai heittävät lapion suutuksissa nurkkaan, toiset puskevat läpi vaikka laatikkoon eksyneen saviläjän ja selvittävät ongelman. Monet tottelevat työnjohtajaa vaikka miten jurppisi, toiset osoittavat mieltään ja kieltäytyvät epäreiluksi kokemastaan kohtelusta. Aikuisten hiekkalaatikolla ei kaiveta tunnelia Kiinaan, tai jos kaivetaan, niin sinne toivotaan jonkun mahdollisesti uran esteenä olevan putoavan. Yleensä kuitenkin rakennetaan linnaa ja toivotaan sen huipulle mahdollisimman paljon viirejä liehumaan.

Sovussa rakentamisen taito on vaikeaa aikuisillekin, mutta harjoittelemalla sekin ehkä luonnistuu. Meistä jokainen voisi välillä miettiä, miten omalla laatikollaan leikkii: istuuko reunalla, osallistuuko rakentamiseen, keksiikö uusia autoteitä, heitteleekö hiekkaa vai lähteekö vain liukumäkeen.

Kaikkea hyvää työpaikoillenne, ihmiset. Tulkoon tänään hyvä kakku ja jättäköön kollikissa kusaisematta.



sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Joulunavajaiset alle kahdeksassa minuutissa

Mietimme tuossa muutaman kaverin kanssa tunnelmallisissa, mutta vähän turhan pitkäkestoisissa joulunavajaisissa, miten homman voisi järjestää tehokkaasti. Puolentoistatunnin settiä voisi varsin helposti lyhentää huomattavasti, katsokaa vaikka.

1) Kaikki tulevat ensisijaisesti katsomaan ilotulitusta. Rakettia ja ruutia vaan siis taivaalle heti avajaisiksi, niin on kaikilla hyvä tahto, eivätkä pala pienten kersain kanssa odottelussa hermot. (5 min.)

Loppuohjelmaa seuraavat sitten ne, joita kiinnostaa.

2) Tervehdyspuhe: Siinä oli joulunavajaispauketta, tervetuloa vaan minunkin puolestani, ostakaa makkaraa ja hyvää joulua. (Puoli minuuttia.)

Tuo riittää kyllä ja taputuksia tulee helpotusten huokausten säestämänä. Ei todellakaan tarvitse kaupunginjohtajan tai muun heimopäällikön lukea mikrofoniin mitään suhdannejuttuja ja ylistää yhteishenkeä, ei niitä kukaan kuuntele, ja joka vuosi on aina yhtä hyvä nousu päällä vaikeuksista ja veronkorotuksista huolimatta.

3) Jotkut innokkaat joka kaupassa kinkkulippuja kirjoitelleet venyttävät turhaan tilaisuutta, kun pitää nostaa arpaa kulhosta ja kuulutella voittajaa ja kuulutella toisen kerran ja eikö kuulunut takariviin ja missä on onnellinen voittaja ja vielä kerran täältä kutsutaan Aatos Koivuperää tänne lavalle noutamaan juhlakinkkua.

Mitä sitä lappusten kanssa pelleilemään, voi se joulupukki lavalta kinkkujakin heitellä. Sinne vain, suoraan yleisöön. Se saa, kenen kohdalle sattuu potka lentämään ja ken kopin nappaa. (1 min.)

5) Joululauluja ja tonttuleikkejä kuuntelee, ken jaksaa. Viidestä 12-säkeistöisestä, suomalaisittain laahaavasta joulunodotuslaulusta riittää aivan hyvin vain ensimmäinen kappale ja sen ensimmäinen säkeistö. Sitten piisaa jo ja ei se kuoro niin hyvin edes laula. Todellakaan. (1 min.)

6) Kuumaa glögiä ja hyvänä vuonna pipari. (Ei kulu yhtään aikaa, voi vetää siinä samalla.)

7) Lucia-neidon julistaminen: Turha, ruotsalaisten hurriperinne. Voi ihan hyvin lopettaa koko jutun. Tämä on, perkeles, umpi-Etelä-Pohjanmaata.

Siinäpä se. Aina pitäisi itse järjestää. Voi olla, että tämän jälkeen ovatkin puhelinlinjat ja satelliitit kovasti kuumina.



lauantai 23. marraskuuta 2013

Vain vale-elämää

Tosi-tv on jännä ilmiö. Trimmaa mun auto, koira, marsu, keittiö. Trimmaa mut. Trimmaa, tuunaa, väännä ja käännä, pistä Botoxia. Hypi kilpaa luistimilla perjantaisin, korkokengissä ja pikkumekossa lauantaisin. Kellä on seksikkäin puku, kuka vilautti? Miltä näyttää rekkamiehen työpäivä, kuinka kauheat häät joku järjestääkin ja ruma on puku kuninkaallisella morsiamella. Meidän pitää nähdä kaikesta kaikki.

Kokkejakin on joka kanavalla ja joka paikassa: kotona, ravintoloissa, studiossa ja vankilassa, aikuisina, helvetissä, huutavina, junioreina. Arvostele mun illallinen! Seuraamme työssään poliiseja, lääkäreitä, tatuoijia, rekkamiehiä jäällä, metsureita puissa. Useimpina päivinä televisiossa lauletaan ja tanssitaan, toisinaan synnytetään, kasvatetaan toisten lapsia ja kurkistetaan koteihin. Laitetaan kuntoon mökit, huussit ja puutarhat, stailataan, ostetaan ja myydään. Tehdään hurja remontti. Laihdutetaan. Matkustetaan kilpaa ympäri maailmaa, laukussa leipää ja piimää vaan, maataan Kanarialla, pelätään Etelä-Amerikan huumekujilla ja seurataan matkaoppaita kimpparetkillä, ostetaan pitsiliinoja ja valitetaan hotellihuoneista. Käydään Tuurissa, Takametsien tavarataloihmeessä, Suomen tavoitelluimman poikamiehen mailla. Etsitään morsiamia maajusseille, sulhasia bändäreille, seuraa sinkkuristeilijöille, pannaan valtakunnan prinsessat navettaan ja viidakkoon. Samat ehtivät yleensä molempiin. Tehdään hyvä diili ja kiivetään linnakkeessa kääpiöiden perässä. Syödään kasa matoja, maataan kasassa matoja.

Tosi-tv = Vain vale-elämää. Ei sen enempää.




maanantai 18. marraskuuta 2013

Kieltää pitää kirjallisuus


Muumi, sinä olet esimerkki. Ryhdistäydy.


Kohu-Petteri Korhonen julkaisi Ilta-Sanomissa 15.11.2013 kommentin 10 hyvää syytä kieltää Muumit, jossa hän ottaa Pikku Myyn terävyydellä ja pilke silmäkulmassaan kantaa sosiaali- ja terveysministeriölle ojennettuun tuoreeseen raporttiin. Tupakkapolitiikan kehittämistyöryhmä esittää, että tupakkatuotteita sisältävään elokuvaan saataisiin alaikäisille kieltomerkintä: ei kuulu lapsen itkeä ja kummastella sitä, miksi Muumipappa imee piippua ja eräskin Muikkunen muumitalon takana nuuskaa, tai että keuhkosyöpään tulee olemaan heidän kohtalonsa kuolla.

Olen samaa mieltä, ei kuulu reiluun peliin moinen. Muumipapan tulee heittää kiväärinsä nurkkaan ja siirtyä 2010-luvulle, jolloin perheissä ei enää tupakoida. Muumimamman tulee puolestaan kääriä essunsa ja ripustaa se naulaan, sillä kotityöt kuuluvat kaikille. (Paitsi että sitten Muumimamma olisi alasti, eikä se tietenkään käy, vaikka hänellä ei ole rintoja ollenkaan. Millaista vääristynyttä seksuaalista signaalia se nimittäin antaisi? Kyllä naisella kuuluu tissit olla, mieluiten isot. Eikä ole hällä pyllynreikääkään, kommentoi eräs oppilas tänään tunnilla. Niinpä! Tällaisen terveystiedollisen ihmeen ei tarvitse olla hämmentämässä lapsen mieltä.)

Minun mielestäni voisi samantien kieltää koko kirjallisuuden.

Esimerkkejä riittää: Peppi on jätetty törkeästi heitteille. Katto Kassinen lentelee taivaalla ilman lentolupakirjaa. Nils Holgerssonkin korkeella ilmassa on, mutta varmasti on eläinrääkkäystä hypätä hanhen selkään, eikä matkustella kyllä nykypäivänä korvauksetta saa. Se on pimeän työvoiman käyttämistä ja vie valtiolta verotulot. Harry Potter yhyttää lapset pimeään noituuteen, Lumikin yrittää oma äitipuoli tappaa ja Viisikko hylätään sisäoppilaitokseen kuukausiksi kerrallaan. Nalle Puh se vasta on paha hänkin: karhu vetää purkkitolkulla hinajaa, ja suomalaiset lapset saavat huonon mallin vuoksi kaikki diabeteksen.

Kirjallisuudesta ei ole oppilaillekaan muuta kuin mieliharmia, sillä lukemisesta ei ole mitään hyötyä. Kun oppii ensimmäisenä kouluvuonna lukemaan, sitä niinku osaa jo. Nuortenkirjallisuuteenkin on sitä paitsi nykyään tungettu kaikenlaisia vaikeuksia ja masennuksia ja avioeroja ja kuolemia ja poliisi jahtaa rikollisia ja tulee kyllä hyvälle ihmiselle ahdistus, kun huumeitakin joku narkomaaninretkales käyttää. Ei tarvitse kaikesta kirjoittaa eikä laitapuolesta lukea. Toisaalta ei pidä kenenkään lukea myöskään kevyttä aikuisten viihdekirjallisuutta, sillä se nyt ei ole totta ensinkään, ja voi pian erehtyä oikeasti luulemaan, että on ostettava Kappahlista 50 Shades of Grey -henkiset alushousut ja naamapanta.

Kirjallisuus pitää kieltää lailla. Siinä on vain se huono puoli, että sitten nuoriso alkaa lukea.


tiistai 5. marraskuuta 2013

Huumeongelmia

Olen tosi huono huumeissa. Jos eteeni tuotaisiin erilaisia huumausaineita, minulla ei olisi minkäänlaista käsitystä siitä, mitä pitäisi nuuhkia, mitä piikittää, mitä nuolla, polttaa tai lusikalla lämmittää. En myöskään osaa ollenkaan alan termejä tai edes sitä, minkä nimistä jauhepussia pitäisi lähteä kyselemään. Kuiskaisinkin diilerille nurkan takana todennäköisesti, että saisinko huumeita, kiitos. Kun hän tivaisi millaista, kuiskaisin vain vähän kovempaa, että huumeita! Tulin ostamaan huu-mei-ta! Ei kai sitä nyt kaikkea voi heti tietää. En tosin ole vielä tähän mennessä oppinut sitäkään, mikä ero on kasviksella, vihanneksella ja juureksella, joten siltä pohjalta ei mikään ihme.

Kaapissani on Erikeepperiä, ja silläkin osaan vain liimata paperia. Kolmevuotiaana askartelin katulampun.

Minulla ei myöskään ole mitään käsitystä siitä, mistä niitä "joka kulmalla tyrkyllä olevia" huumeita pitäisi näillä seuduilla lähteä huppu päässä etsimään. Onko niin kuin olemassa jotain aloittelijan underground-nettisivustoja karttaliitteineen ja kellonaikoineen? Täytyykö olla jokin salainen koodisana tai merkki rintapielessä? Mistä sitä paitsi tietää, mikä on käypä markkinahinta? Voiko kokaiinista tinkiä vai ammutaanko heti?

Koulullamme on tällä viikolla vierailemassa päihdebussi, jonka kyytiin olin tänään innoissani menemässä. Niin kuin on käynyt ilmi, minulla olisi ollut vaikka kuinka paljon oleellista selvitettävää. Sinne olin linja-auton takapenkille ryhmääni kuljettamassa, mutta kuinka kävikään? Pois ajettiin etsivä ja tietoa janoava. Nuoret kuulemma uskaltavat keskustella päihtymiseen liittyvistä asioista avoimemmin, kun opettaja ei ole paikalla. Pyh.

Kovin on syrjiväksi mennyt maailma. Taidan leipoa lohdutukseksi suklaakakkua.