perjantai 29. maaliskuuta 2013

Påskglädje

Mikä siinä onkin, että ruotsalaiset osaavat aina ottaa vähän rennommin. Etenkin Folke Eriksson.



torstai 28. maaliskuuta 2013

Pyykinpesupääsiäinen

Kone se laulaa ja likapyykki pyörii
sukat ja kalsongit yhdessä hyörii
paljon on tekemistä kotona mulla
en voi antaa pääsiäisen rauhassa tulla
keski-ikä lähestyy ja tähän on tultu
ystävistä parhain on kuivausrumpu
säälikää, oi, minua ja kääntäkää sukat
nyppikää vain pois kaikki eiliset nukat
ei tule siten niin hirveen paljon pyykkiä
ja mä saan tehdä muutakin kuin koneen eessä kyykkiä

Ennen piti kaikki pyykit käsin pestä
nykyään ei rumba onneks kauan kestä
sinne mä heitän vain likapyykin koneeseen
ja keittiössä nopsasti lasagnen uuniin teen
jos oisin elänyt mä ennen vanhaan
kävellä ois pitänyt järvenrantaan
kainalosta kiepsauttaa esiin pyykkilauta
ei siinä muu kuin käsinpesu auta
lisää, hei, tuokaa mulle mäntysuopaa
emäntä se laiturilla syvään huokaa

Kuitenkin asia on sillä lailla
et kone pyörii taajaan myös pääsiäisvapailla
pyykinpesu loppua taida ei koskaan
sitä tekee moni nainen kodinhoitohuoneessaan
joku saa käyttöönsä ison pyykkituvan
siihen antaa taloyhtiö käyttöluvan
pyykin kun ripustaa pesun jälkeen kuivumaan
tuntea saa naapureiden katseet takaraivossaan:
"jo on isot pikkuhousut tuolla möhömimmillä
toista on xs-koko vartalollain timmillä"

Loma tai ei, pyykkiä on pestävä
hommaa siis kone tosi iso ja kestävä
pitkiä hermoja likapyykin keskelle
kun lähdet pyykkitupaan pääsiäisretkelle


tiistai 26. maaliskuuta 2013

Jono liikkuu

Dear Mr. Hartwall Areena,

ihan sellaista vaan, että irtisanopa yksi narikkatyöntekijöistäsi. Ihan vaikka tänään tai heti, ellei sinulla ole muuta tekemistä. Tyttö oli kyllä tehokas, ainakin omasta mielestään, mutta ai että, kun pistää vihaksi. Kun jono narikkaan on 50 metrin pituinen ja käytävä on meno- ja paluuliikennettä tupaten täynnä, ei voi olettaa, että hännillä seisovat näkisivät, mitä jossain kaukana alkupäässä tapahtuu. Siellä, missä on se yksi narikkatyöntekijöistäsi. Hyvin sukkela suustaankin, ainakin omasta mielestään. Voisi mennä aamuyön chat-juontajaksi sinne, minne kaikki muutkin säälittävät wanna-be-nobodyt päätyvät olemaan tärkeitä, vinkuvat sitten lippuja Seiskan risteilylle ja tyrkyttävät itseään paitsi kaikille niin myös kameroille. Ei muuta kuin ankkuri pohjaan ja bileväki sinne vähän pitemmäksi aikaa.

Koska olen kuitenkin samaa mieltä siitä, että jonon pitää liikkua, minulla on systeemiinne tai sen puutteeseen pieni parannusehdotus. Kun tuhannen ihmistä minuutissa nousee ylös samoja portaita, näkee järjettömän pitkän jonon ja etsii kiroillen sen loppupään, on tiedotuksen paikka. Ihminen näkee nimittäin ympärillään lukuisia katosta roikkuvia televisioruutuja, joissa hän havaitsee pyörivän mainoksia tulevista konserteista ja tapahtumista. Tiedän, Mr. Hartwall Areena, että se on tärkeää: meidät pitää saada tulemaan takaisin uudelleen. Mutta kun emme me tule, jos meitä kohdellaan rumasti tai jos itseään täynnä olevat narikkatyttöset alkavat hyppiä silmille! Jotta jonottamisesta tulisi tehokasta ja sujuvaa, ehdotankin, että mainosdiojen välissä voisi olla siihen napakat ohjeet: ei tarvitsisi sitten narikkatyttösen huudella närkästyneeseen sävyyn ilmeisesti hyvin tyhmiksi pitämilleen asiakkaille neuvoja.

Suomalainen on kiltti. Suomalainen jonottaa, kun on jono. Jos suomalainen ei jonota omaa vuoroaan ja käy esimerkiksi kurkistamassa, mikä on tilanne pitkän jonon tai ryysiksen alkupäässä, niin hän saa, Mr. Hartwall Areena, ohittamisesta turpaansa. Jos narikkatyöntekijöitäsi on siis monta ja jonottaa voi monelle eri naulakolle, sen voi kertoa jo aikaisessa vaiheessa, jottei kenenkään itseään täynnä olevan narikkatytön tarvitse avautua pilkalliseen sävyyn huutaen yhtään kenellekään. Hän on kuitenkin vain narikkatyttö, joskin pian ehkä entinen. Eikö vaan, Mr. Hartwall Areena?


Best wishes ja yours sincerely,
Ässä


torstai 21. maaliskuuta 2013

Ai lav juuuuu, Äädääääm!

Perjantaina pistän ranttaliksi ja lähden isoolle kirkoolle, vaikka kovin on maailmankaikkeus laittanut estehyppelyrataa ja mutkaa juostavaksi sitä ennen. Kuumetauti jyllää kodissa ja kylillä, matka-automme perä rysäytettiin kurttuun, yhdellä on siksi niskat jumissa ja toisella ei ole vaatteita muuten vaan. Aikataulut ovat hankalia, Valtion Rautatiet kallis ja kuukausia sitten hankitut liputkin varmasti hukassa. Tärkeintä silti on, että musta pitsihanska odottaa yöpöydällä.

Adam Lambert, muistatko minut? Olen se, jonka konserttiseura viimeksi vispasi kättä tunnin putkeen ja huusi ai laav juuu ääädäämiä. En tiedä, huomasitko siksi minua ollenkaan, mutta tällainen minä olen, aina melko hillitty, vähän taka-alalla ja -kireä. Ymmärräthän, että opettajat eivät riehu rokkikonserteissa, sillä ylittävät soveliaisuuden rajat jo lakkaamalla kynnet mustiksi. Jos oppilaat näkisivät tai tietäisivät, menisi kaikki huolellisesti rakennettu ja vaivoin ylläpidetty uskottavuus samantien, joten en ota riskiä. (Pitää silti tarkentaa, että tällä kerralla mustan kynsilakan seassa on kultahippuja. Ei mikään yhdentekevä juttu ollenkaan noin niin kuin konserttitunnelmaa ajatellen.)

Tiesitkö, Adam, että suomalainen Finnbert-yleisö aikoo yllättää sinut? En tietenkään voi kertoa, miten, mutta minä en todellakaan aio ottaa mukaan keltaista tai valkoista huivia, jota ensimmäisen kappaleen aikana heiluttaisin ilmassa ja vauhkona hyppisin. Hetken kyllä harkitsin, mutta en minä sittenkään kehtaa. Suomessa lehtoreita arvostetaan, eikä opettajan toimenkuvaan kuulu hullaantua mihinkään muuhun kuin kirjallisuuspiiriin tai luontoretkiin. Toivonkin, että laulaisit jonkin hartaan sävelmän, jonka voisin näyttää videolta opettajienhuoneen piparikahvipöydässä, sillä en usko, että he ymmärtäisivät rytmikkään pop-musiikin päälle. Aamunavauksissakin tulee aina hanurimusiikkia. Se on perseestä, vaikka nyökyttelenkin aina jälkikäteen ja kehun.

Huomenna nähdään, Adam. Hypin kuitenkin, vaikka muuta väitän. Olen itse asiassa aika haka hyppimään, sillä äiti piti keksipakettia aina korkeimmalla hyllyllä.





maanantai 18. maaliskuuta 2013

Koti töitä täynnä

Olen näin vanhemmiten alkanut inhota monia kotitöitä, jotka ovat oikeastaan samoja, joita olen inhonnut jo syntymästäni lähtien. En mitenkään erityisemmin innostu esimerkiksi lumitöistä tai ruohonleikkuusta, ja kartan lahjakkaasti silitettäviä vaatteita täynnä olevaa kaappia. Maantieteelliset faktat sitä paitsi hankaloittavat jo silitysraudan lämpiämään laittamista, sillä jos lähtee etenemään kohti kodinhoitohuonetta olohuoneen sohvalta, on reitin varrella huomattavasti tärkeämpiäkin kaappeja.

Jääkaappi esimerkiksi.

Voisi joskus oikein laskea, kuinka monta kertaa päivässä sen avaa ja toivoo, että hyllyille olisi ilmestynyt jotakin edellisen kerran eli viiden minuutin jälkeen. Ei ihme, että olen joskus keksinyt kääräistä riisimuroja meetvurstiviipaleen väliin. Jääkaappiin kurkistelujen määrä on varmasti yhteydessä luovuuteen ja se kehittymiseen, sillä ihan hyvää on myös viiliin upotettu kylmä lihapulla.

Aikaa vievin kotityö on ikkunanpesu, enkä aio enää ikinä käyttää siihen kolmea kokonaista päivää. En. Ikinä. Jossain menee raja, ja kun se menee lisäksi vielä ikkunaruudussa kaiken sen hinkuttamisen jälkeen seuraavan auringonpaisteen aikana, pääsee paitsi perkele niin myös itku.

Imuroinnissa ärsyttää pitkä letku ja varsinkin letkun rullaaminen takaisin kaappiin, kun kieroon menee kuitenkin ja siivouskaapin ovi pitää teipata kiinni. Olen myös huomannut, että pyykki ei lopu koskaan eikä viikkaaminen tai parittomat sukat.

Vanha totuus on sekin, että miehistä tippuu sukkia.

Jos meillä olisi kerrossänky tai pari, voisin inhota lakanoiden vaihtamista vielä enemmän kuin nyt. Petivaatteiden vaihtaminen tarkoittaakin aina myös pudistelua, tuulettamista, pesemistä, kuivaamista, mankelointia ja paikoilleen pujottamista, joten termi on aivan liian yksinkertaistava ja suorastaan järkyttävää huijausta. Että vaihdanpa tässä petivaatteet, pikku hetki. Jos miehet hoitaisivat toimenpiteen, kaikki lakanat olisivat jo ajat sitten olleet automaattisesti itsensä steriloivia tai ainakin keskenään parvekkeelle tupakoimaan tuulettumaan käveleviä. Mutta ei, miehet keksivät vaimon ja ostavat tälle joululahjaksi mankelin. Onnea. Vastineeksi he vaihtavat kaksi kertaa vuodessa autonrenkaat.

Rasittavaa on ruokaakin joka päivä laittaa ja kaupassa käydä, pölyjä pyyhkiä, lattiaa pestä ja mapittaa. Kukkiakin pitää kastella ja kaikenlaista. Voi voi.

On kotitöissä jotain kivaakin ihan varmasti.

(En keksinyt.)

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Lunta tulvillaan on raikas talvisää

Reipas vuosi sitten satoi marraskuun lopulla ensilumi. Nyt sitä on tullut vähän enemmänkin, ehkä noin kymmenen miljoonan ensilumen verran. Kovat ovat olleet taivaassa tyynysodat, ja taistelu näemmä jatkuu vielä tämänkin päivän puolella.

Vaikka ei olekaan räntäkeli, vaan myös pakkasherra rankaisee monia seutuja ihan tuntuvilla lukemilla, tulee väkisinkin ikkunasta katsoessa mieleen viime vuonna ahdinkoon joutunut Petri.


Lunta tupaan

Lunta on tullut yöllä noin metri,
katseli aamulla ikkunasta Petri.
Taasko se alkaa, tuumiskeli jätkä,
viisainta on ensin kääriä sätkä.
Onneksi nukkunut tänään en pommiin,
on alettava tässä taas lumihommiin!
 
Huh huh, kun tulee hulluna räntää,
ei tuonne todellakaan mielellään säntää.
Missä on haalarit, ne on pakko olla,
pipokin kaapista, ettei jäädy polla.
Sitten vain etsinkin lumikolan tallista,
jos selviin lävitse mä tuosta lumivallista.

Niin sitä otti pian mies mittaa hangesta, 
apua hän tarvi vielä rautakangesta.
Jäätynyt kiinni oli polkupyörä maahan,
kai sitä vähän saa kirota, saahan?
Tunturi irtos, tuli kova hiki,
sitten alkoikin soida piki.

Ei ole totta, huusi Petri pihassa,
lunta ja jäätä oli kaulassa ja hihassa.
Nyt se tulee pilaamaan mun tunnin työn,
pian otan housuista irti vyön.
Sillä mä hakkaan tuon traktorikuskin,
joka ei välitä vaikka kuinka puskin.

Niin heitti lumiaura uudet lumet pihaan,
voi perkele että mä talvea vihaan.

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Homo ei ole adjektiivi

Homoa siellä, homoa täällä. Työ (ylä)koulussa saattaa teorian tasolla sekä avartaa sanavarastoa että yksinkertaistaa sitä, sillä melkein mitä vain voi ilmeisesti ilmaista laadukkailla termeillä homo ja v**tu. On tosin aivan eri asia, ymmärtääkö lapsi tai nuori edes kunnolla, mitä ne tarkoittavat. Se, että lesbokin on homo, on jo astetta hankalampi juttu.

Seitsemännellä luokalla kerrataan heti aluksi sanaluokat, ja koska siitä on teillä pian ainakin sata vuotta aikaa, on parempi pistää ensin muistuttaen: Sanat voidaan jakaa merkityksen ja taivutuksen perusteella substantiiveihin, adjektiiveihin, pronomineihin, numeraaleihin, verbeihin ja taipumattomiin sanoihin. Substantiivi vastaa kysymykseen mikä, adjektiivi millainen. Ok, helppo juttu ja kymppi kokeesta. Joka vuosi luokassa on kuitenkin joku, joka inspiroituu tunnilla täyttämästämme adjektiivitarinasta niin, että kirjoittaa aukkokohtaan luonnehtivaksi sanaksi homo. Aina edes yksi homo ei riitä, vaan ihan kaikki on homoa, mikäs sen hauskempaa.

Siitä pääsemmekin hienosti ratkaisemaan ongelmaa: Onko homo substantiivi vai adjektiivi? Viittaako homo johonkin ihmiseen, asiaan tai esineeseen eli nimeääkö se, vai onko kyse ominaisuudesta? Onko homo sitä paitsi lyhenne substantiivista homoseksuaali vai adjektiivista homoseksuaalinen?

Siinäpä se, sanokaapa itse.

Soppaan lisää mausteita se, että adjektiivilla voidaan vertailla. Voiko täten joku (homo) olla vähän homompi homo? Kuka onkaan homoista homoin?

Päädymme tavallisesti siihen, että homo on ensisijaisesti substantiivi, mutta se on saanut käytössä adjektiivimaisia piirteitä - eikä siinä mitään, Suomen nuoriso on fiksua: kaikessa on pyrkimys taloudellisuuteen ja helppouteen. Siksipä ennustan, että hetken kuluttua on ihan käypää muodostaa esimerkiksi lause

Homo homottelee homona homosti homoilevaa homompaa homoa.

Kätevää! Eipä tarvitse kovin montaa konsonanttia ja vokaalia, jos nyt sattuu muistamaan, mitä v**un homoja sellaiset nyt sitten muka olivatkaan.

Ps. Onneksi myös ulkomailla osataan.







maanantai 11. maaliskuuta 2013

Hindu koppakuoriainen

Keräsin pitkästä aikaa näytille hakusanoja ja hakusanarimpsuja, joilla tähän blogiin on muutamien viime kuukausien aikana päädytty. Koska tiedonjano on melkoinen ja kattaa melkein kaikki koulussa opiskellut aineet ja vähän ylikin, jaottelin ne ryhmiin eli rypäleisiin. (Minun on aina vähän ollut vaikea suhtautua siihen, että rypäleestä tulee rusina. Siinä on jotain ristiriitaa. Sanotaan, että nainen paranee kuin viini vanhetessaan, mutta voi siitä kuulkaa kuivua rusinakin.)

Kaikkia hakusanoja ei voinut oikein sijoittaa mihinkään - tai jotkut olisivat sopineet useampaankin oppiaineeseen käsiteltäväksi. Tällaista fiksujen suomalaisten mielessä on kuitenkin menneinä kuukausina pyörinyt. Mistä sinä itse olisit kaivannut eniten tietoa?

Valitkaapa kolme mielestänne parasta tai jollain perusteella kiehtovinta aihetta, niin tartun seuraavaksi niiden kimppuun! Ellette tartu, menen päiväunille. Sekin on ihan hyvä vaihtoehto.


Äidinkieli ja kirjallisuus:
homo ei ole adjektiivi
monologi peikkonäytelmä
näytelmä tissit
sijamuototehtäviä
kuinka selviytyä esitelmästä
sijamuototehtäviä
iltasanomat tamago
kuinka selviytyä esitelmästä
kirjallisuustyö häräntappoase
hölmö idiootti houkka
lumiukkoarvoituksia kuvin ja tekstein
muumi siesta
kuvakirjan kuvat ei sovi paikoilleen

Biologia:
kolme viljakäärmettä yhdessä
valoporo
miehen pieru
mitä kotka sanoo
lyhytsormisuus
ketarat

Maantieto:
kehä kolmonen lauantai
tuliaiset hong kong


Psykologia:
pikkuhousunsuoja haistelu
ruma koru mieheltä joululahjaksi
maanantai on perseestä
murrosikäinen syrjäytynyt
hän on kuin kala ja lintu
taikuri sahaa pään poikki
en halua olla vain varasuunnitelma

Kotitalous:
kalijaakalijaa kalijallallaa
aterinkori
lihapullat ranskanleivällä
upo mankeli jumissa
sianverta
suolakurkku vihollinen
kanaviillokki
paistamaton liha
paulig angry birds -kahvimukit

Terveystieto:
pissasitko housuun
suomen karkki cifu
nuoriso naputtaa munaa
pyörätuoliin joutuminen
poika boksereissa
julkkis terveysside

Käsityö:
reikä haaruksissa
ompele lehmäpuku
lp levystä koru ohje
ässä pari valokuvaa sirkkelistä
verho kulta
tuuterin puku otsanauha
sohvatyynyt ompelu
juottaminen teknisen työn luokassa
vessanpönttö varaosat

Oppilaanohjaus:
haluan olla julkkis
nuorisohuligaanit

Historia ja yhteiskuntaoppi:
venäläistehdas palkka hieromasauvat
normandian maihinnousu
kiirunan historia valokuvia
myyjä on aina oikeassa

Uskonto:
hindu koppakuoriainen
myydään kirkkovene
homopappirinki
ekaluokan virret

Vieraat kielet:
jätkä sen kun porskuttaa english
esimies ei osaa englantia
homo ruotsinope

Liikunta:
kanoottiretki alasti
simsalabim uimahousut lainaksi
topsy puikko sähly
lasten sukset ale
tissit kesäkuntoon
raimo helminen
pikaluistelijan peppu
myydään kävelysauvat
lihaksikas takamus
rikoo on riskillä ruma

Kuvaamataito:
mustia lintuja piirretty
tarratauluja
lehmän kuvapohjia
kukkaköynnös olkapää

Musiikki: 
neumann faniposti


Lisäksi mieltä ovat askarruttaneet seuraavat tai tietoa on kaivattu aiheesta lisää:


mitä tapahtuu kuin tamago miljoonan
tamago on turha peli
kauan kestää pelata tamago loppuun
munan yllätys
ripsitimantit etelä-pohjanmaa
se oikea ässä
koulukiusaamistarinat
päivänavaus kuulutuskopissa
puikko kotka
omakuvaparaspeppu
etsi arvotaan
välituntivalvonta
mistä saa bagsacin laukkuja
miksi ovenripa ei mene kunnolla
vain elämää blogi oksupoksu
merkkimeikkejä edullisesti
leikkimielinen vihkivala
seksikkäät sukkikset jalkaan
vihkisormus julkkis






















keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

6x8=?

Peppi halusi kouluun, jotta voisi opetella kertomustaulua ja jotta saisi lomaa. Minusta erityisesti jälkimmäinen syy on suorastaan erinomainen varsinkin kesä- ja heinäkuun osalta, vaikkei mitään suurta vikaa ole talvi-, syys- tai joulutauossakaan. Kertolaskujen kanssa pitää elää sovussa muuten vaan, ja kyllä niiden kanssa pärjää, kun pitää riittävän etäisyyden.

Jotkin laskut olenkin onnistunut pitämään loitommalla kuin toiset. Mikä siinä onkin, että esimerkiksi 6+8 on paljon hankalampi kuin 5+7? Tai miksi 6x3 vaatii pienen, puolihuomaamattoman miettimistauon, mutta vastaukset laskutoimituksiin 7x3 tai 7x6 pamahtavat kuin pyssyn suusta? Miksi plussaaminen on helpompaa kuin miinustaminen? (No tämä oli helppo: kai nyt eteenpäin käveleminenkin sujuu takaperin kulkemista paremmin.)

Koulumaailmassa moni muukin asia kummastuttaa kuin kertolaskut: Miksi joidenkin oppilaiden nimet ovat aina kateissa, vaikka heitä näkisi kolmesti (3x) viikossa ja välillä untakin? Miksi, oi miksi, Janinat ja Jeninat ja Jenniinat ja Jeminat ovat kaikki vaaleahiuksisia ja aina samalla luokalla - ja tykkäävät kilvan samasta pojasta, Jessestä tai Joonaksesta, Tomista tai Timistä?

Jännintä on, että muut opettajat sekoittavat samat tyypit kuin minäkin. Eikä kysymys ole edes siitä, etteikö oikeaa nimeä tietäisi, vaan aivoissa tapahtuu tiettyjen kasvojen - tai tiettyjen laskujen - kohdalla jokin ilmeisen selittämätön kemiallinen häiriö. Minä olen lukenut paljon kemiaa, lukiossakin yhden pakollisen, joten kyllä minä tiedän. On hapanta ja emäksistä ja neutraalia, on alkuaineita ja kultaa. Sijainen opetti kerran, että pii=Si, ja musamiehen muistisääntö meni heti kaaliin. Olisi mielenkiintoista selvittää, onko jokaisen Jessica-Jeminan sekoittavalla opettajalla ongelmia samoissa laskutoimituksissa kuin minulla? Korreloivatko j:llä alkavat nimet tiettyihin kertolaskuihin?

Ehkä kerto- ja jakotauluunkin pitäisi vain keksiä kunnon muistisäännöt mekaanisen ja tylsän ulkoaopettelun sijaan. Vaikka että 24/7=aina.

tiistai 5. maaliskuuta 2013

1500 kuulakärkikynää ja kurkipotku

Silmäilijä pistää New Blog Love -sydäntä kehiin ja vaatii lisää tunnustuksia, vaikka olen kaino ja puhun hyvin vähän itsestäni. Oppilaillekaan en koskaan kerro mitään, en varsinkaan siitä, millaista unta taas näin ja keitä oppilaita mukana seikkaili ja millaista oli minun kouluaikanani tuhannen vuotta sitten, kun kaikki oli paremmin. Tietokoneilla ohjelmoitiin kuulkaa jokin palikka siirtymään ruudun toiselta reunalta toiselle ja luokkaretkiäkin tehtiin vielä pitkin ulkomaita. Kyllä vaan ennen vanhaan osattiin ja opettajatkin olivat uskaliaampia: eihän se nyt nykyikäluokan vika ole, että joskus piti joku esiteini siirtää helikopterilla Suomeen vatsahuuhteluun. Ei tarvitsisi isien pahoja tekoja perillisille  kostaa, ikkunat auki Eurooppaan vaan ja opettajan kanssa interrailille Heurekaan!

Siitä puhe, mistä on helppo ammentaa. Tässä kahdeksan kouluun liittyvää tunnustusta, sillä ne ovat tietenkin kaikista hurjimpia:

1. Kaikista ennakko-oletuksistanne huolimatta en ole puhtoinen: olen lintsannut kerran yläasteella (hiihtämisestä). Minulla oli kyllä ollut juuri angiina ja kaikenlaista pientä kolotusta siinä varmaan oli vieläkin ja kurkku karhea tänäkin päivänä, joten sikäli kyse ei ollut kuin lievästä petoksesta.

Kommentti: Se, että joskus on pitänyt hiihtää paikasta toiseen, ei ole pätevä syy tehdä niin tänä päivänä.

2. Olen vienyt opettajienhuoneeseen 1500 kuulakärkikynää. Jokainen niistä on hävinnyt.

3. Olen juossut koulussa muutama vuosi sitten kilpaa Shrek-naamari päässä.

4. Olen tanssinut oppilaiden nähden discoa, humppaa, letkajenkkaa ja hitaita. Kaikkia epäilemättä järjettömän hyvin. Kerran tanssiessani kaaduin köksänopen kanssa, mutta mitäs oli niin liukas parketti.

5. Olen kuvannut kauhuvideota koulun kellarissa. Kun liitimme siihen musiikin (Michael Jacksonin Thriller), se pyöri taustalla joka kerta tuplanopeudella.

Kommentti: Kellaria ei enää ole, ja Michael Jackson on kuollut. Video oli enne.

6. Olen monesti halunnut potkaista luokkani tietokoneen kurkipotkulla seinän läpi biologian pöllökokoelmaan. Olisi oppilaillakin paljon kivempaa käydä tutustumassa lintuihin, kun kotkalla olisi tietokone kaulassa.

7. Jotain olen jo potkaissut, nimittäin kansalaistaidon opettajaa jalkapallolla päähän.

8. Olen käynyt tiedustelemassa uimahallissa koulun avaimet kaulassani, onko vaaleanvihreää kaulintani näkynyt.

Siinäpä teille. Koska olen ihana ja horoskoopiltani neitsyt, vaihdoin blogin ulkoasun puhtoisempaan. Entinen, etäisesti kouluaiheinen viivapaperi oli näin kevään keikkuen tullessa hieman raskas, ja rakkauskin on lumivalkoinen.

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Ken on meistä kaikkein vahvin

Nyt on kuulkaa jumppakärpäs-Ässällä painavaa pohdintaa, joten pinnistäkää keskittymisenne ja voimanne äärimmilleen. Olen aina ollut erityisen kiinnostunut urheilusta, etenkin kuviokellunnasta, joten tiedän kyllä toisinaan, mistä puhun. No niin. Lähdetään siitä, että voimailu- ja kuntoilupiireissä ollaan vahvoja tai ainakin pyritään sellaisiksi - muuten ei kukaan nostelisi tankoja ja kasaisi niihin satamiljoonaa kiloa rautaa ja hyppelisi sitten vähän verryttelyksi jännehyppyjä. (Mielestäni siisti temppu olisi muuten sellainen, että tempaisisi ensin tangon ylös, ottaisi sitten ponkaisten napakasti ja vetäisi tangon ympäri kiepin. Olen varma, että se onnistuisi, jos tosi lujaa treenaisi ja olisi tarpeeksi päättäväinen.)

Minua kiinnostaakin kovasti sana vahva ja se, miten vahvuutta mitataan. Onko painon- tai voimanostajilla jokin taulukko, josta tietyn rajan ylitettyään voi kutsua itseään vahvaksi? Että kun nyt kolmen vuoden uurastuksen jälkeen vihdoin kasaan nämä levyt tankoon ja kiskaisen setin hampaat irvessä kuola valuen ylös, niin diplomi kaulaan ja salin seinälle ja merkintä päiväkirjaan. Miten pituus, paino, harjoittelun määrä ja kuun asennot huomioidaan, sillä voi sitä kuulkaa vahvallakin olla menkat tai muuten vain huono päivä ja sinne jää tanko maahan tai tippuu rinnuksille. Miten siis käytetään asianmukaisesti sanaa vahva? Ketä voi läpsäistä olalle ja kehua vahvaksi? Maailman vahvin nalle on tietenkin vahva ilman mittareitakin, siitä ei ole epäilystäkään, samoin Peppi Pitkätossu. Pepillä on myös kaikki vinksinvonksin ja heikunkeikun, niin kuin oli jokin aika sitten vahvuus-sanan osalta myös suositussa perjantai-illan televisio-ohjelmassa.

Eräs (epäilemättä harras ja keskimääräistä älykkäämpi) lukijani lähestyi nimittäin minua viestillä, jossa kertoi kiinnittäneensä huomiota The Voice of Finlandin juontajan käyttämään ilmaisuun ja lähinnä asiayhteyteen, jossa sanaa vahva käytettiin. Nainen, joka ei suinkaan ollut treenannut nyrkkeilyä ja kivunnut kehään lyömään vastustajaa nenään, vaan joka kipsutti sinne korkokengissä laulamaan toisen kilpailijan suohon, esiteltiin seuraavasti: "Toivottakaa tervetulleeksi vahva nainen komealla äänellä!" Koska emme me katsojat emme tiedä, paljonko kyseinen laulaja tekee vatsoja iltaisin tai kyykkää ohimennen matkalla olohuoneesta keittiöön, oletan, että Axl Smith tiesi.

Milloin on sitten oikein käyttää naisesta tai miehestä selkeästi harhaanjohtavaa adjektiivia, kysyy ilmiselvästi huolestunut lukijani. Eikö laulajasta ole keksitty mitään muuta sanomista, kun vedotaan johonkin yleiseen vahvuuteen, eikä esimerkiksi toivoteta tervetulleeksi ystävällistä, keskimittaista ja hyvin kovaäänistä naista? Saako näkörajoitteiselle televisionkatsojalle kuvailla kisaajaa vahvaksi? Mitä, jos Susan Boyle laulaa ringissä hittinsä You raise me up? Onko tarpeeksi vahvaa, mitä?

Saavatko voimailijat omia termin?

Käännetäänpä tilanne toisinpäin. Elämänsä tai ainakin pari vuotta rautaa nostanut lihaskimppu, fyysisesti voimakas treenaaja saapuu laulukisoihin. Juontaja toivottaa vahvan naisen tervetulleeksi ja ei siinä mitään, hauista on ja rintaa ja reittä. Kisa alkaa, ja lihaskimppu lähtee sooloon. Ääni on kirkas, mutta selvästi heikompi kuin vastustajan. Onko Axl nyt huijannut katsojia? Onko näkörajoitteinen jälleen hämääntynyt?

Kyllä reiluus on kuulkaa yliarvostettua. Pieni hämäävä eufemismi silloin tällöin ehkäisee varmasti masennusta ja itsemurhia etenkin pimeään talvisaikaan. On varmasti paljon mukavampi työskennellä puhtaanapitoalalla tai kiinteistöhommissa kuin olla roskakuski. Koulussa kukaan oppilaista ei ole laiska, vaan kärsii joka päivä suorastaan suuresti motivaationpuutteesta kuulokkeet ja huppu päässä. Kirjoitelma ei ole yksinkertaisesti paska, vaan oppilaan pitää seuraavalla kerralla kiinnittää huomiota lauserakenteisiin, pilkkuihin, kappalejakoihin, aloitukseen, lopetukseen ja vähän keskikohtaankin. Minä en ole Miss Universum, mutta aika lähellä.

Vahva voi olla monella tavalla, ja laulamisessa ja voimanostossa on yllättävän paljon yhteistä: molemmissa voi esimerkiksi mennä penkin alle. Toisessa se on suorastaan suositeltavaa.

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Voimavaroista vaikein

Sitä on nyt jo pian puoli Suomea hiihtolomaillut, kylpenyt ja pulkkaillut ja pitäisi olla rento ja levännyt ja valmis vastaanottamaan kevättulvat ja sähköpostit, joita on tullut - jos vanhat merkit paikkaansa pitävät - ainakin Canadian Pharmacylta ja Pamela Anderssonilta. Pitäisi puhkua intoa ja voimaa, mutta kun kiukuttaa vaan. Nettikaupasta tilattu tanttukin oli ruma ja liian paksua kangasta, kuka sellaista nyt muka kesällä pitää, mitä? Samoilla vanhoilla en silti kyllä enää tuhannetta kesää kulje, kun ei erota valokuvistakaan, minkä vuoden Mallorcan-reissu on kyseessä, ja jos värjää hiukset ruskeiksi, ne haalistuvat auringossa heti, palavat puhki ja tippuvat mereen. Se vasta on surullista.

Pitäisi jotenkin valjastaa tämä hermostus. Suurin suomalainen voimavara on vitutus, siteerataan Outi Poppia (Seura 37/2006) usein. Purkamisella pitäisikin saada jotain välittömästi näkyvää aikaan, niin kuin vaikka vauvalle virkatut villasukat, sillä vauva ei välitä, onko varsi vino tai kantapää kireä. Lattioitakin voisi toki pestä, mutta kun ei huvita, ja lakanoiden vaihtaminen se vasta ärsyttävää hommaa onkin. Ullakolta pitäisi pistää seitsemän ison pahvilaatikollisen verran pieneksi jääneitä vaatteita (no on omiakin, kuinkas muuten) muovipusseihin, kun SPR:lle eivät käy laatikot. Mikä siinäkin muka on, etteivät käy? Nipottajat. Sitä paitsi ärsyttää sekin, että pitää olla tällainen geenivammainen, eikä mistään saa edes endorfiineja niin kuin muut. Oikeastaan vihaan koko sanaa, sillä minua vain ärsyttää sekä ennen urheilusuoritusta, sen aikana ja että urheilusuorituksen jälkeen. Kai siitä nyt tulee paska olo, kun paappa huitasee ylämäessä edelle ja oma varjokin ohittaa joka lampun kohdalla.

Oikeastaan pitäisi ottaa pienet torkut, mutta siitäkään ei tule mitään muuta kuin kiukkuiseksi lopun iltaa ja kuolavana tyynylle. En mene pitkälleni. Menisin kyllä, jos olisin aurinkotuolissa ja hiekkarannalla keskellä valtamerta niin kuin siskoni, mutta täällä vaan pitää olla keskellä hankia ja muka nauttia talvesta ja siitä, että tippuu avantoon. Paitsi ettei tipu, kun ei mahdu. Hiihtolomalla myös lihoaa/lihoo/lihoontuu/kaikkea edellä mainittua. Se se suurin hermostuksen aiheuttaja varmasti onkin, sillä kuka nyt ei tahtoisi olla keskellä lumihankeakin kaunis ja hoikka kuin eebenpuu tai ystäväni Pamela Andersson.

Vitutus on voimavaroista vaikein, sanon minä (Ässän käkenä 1.3.2013). Sitä riittää, mutta mihin sen laittaa?