keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

6x8=?

Peppi halusi kouluun, jotta voisi opetella kertomustaulua ja jotta saisi lomaa. Minusta erityisesti jälkimmäinen syy on suorastaan erinomainen varsinkin kesä- ja heinäkuun osalta, vaikkei mitään suurta vikaa ole talvi-, syys- tai joulutauossakaan. Kertolaskujen kanssa pitää elää sovussa muuten vaan, ja kyllä niiden kanssa pärjää, kun pitää riittävän etäisyyden.

Jotkin laskut olenkin onnistunut pitämään loitommalla kuin toiset. Mikä siinä onkin, että esimerkiksi 6+8 on paljon hankalampi kuin 5+7? Tai miksi 6x3 vaatii pienen, puolihuomaamattoman miettimistauon, mutta vastaukset laskutoimituksiin 7x3 tai 7x6 pamahtavat kuin pyssyn suusta? Miksi plussaaminen on helpompaa kuin miinustaminen? (No tämä oli helppo: kai nyt eteenpäin käveleminenkin sujuu takaperin kulkemista paremmin.)

Koulumaailmassa moni muukin asia kummastuttaa kuin kertolaskut: Miksi joidenkin oppilaiden nimet ovat aina kateissa, vaikka heitä näkisi kolmesti (3x) viikossa ja välillä untakin? Miksi, oi miksi, Janinat ja Jeninat ja Jenniinat ja Jeminat ovat kaikki vaaleahiuksisia ja aina samalla luokalla - ja tykkäävät kilvan samasta pojasta, Jessestä tai Joonaksesta, Tomista tai Timistä?

Jännintä on, että muut opettajat sekoittavat samat tyypit kuin minäkin. Eikä kysymys ole edes siitä, etteikö oikeaa nimeä tietäisi, vaan aivoissa tapahtuu tiettyjen kasvojen - tai tiettyjen laskujen - kohdalla jokin ilmeisen selittämätön kemiallinen häiriö. Minä olen lukenut paljon kemiaa, lukiossakin yhden pakollisen, joten kyllä minä tiedän. On hapanta ja emäksistä ja neutraalia, on alkuaineita ja kultaa. Sijainen opetti kerran, että pii=Si, ja musamiehen muistisääntö meni heti kaaliin. Olisi mielenkiintoista selvittää, onko jokaisen Jessica-Jeminan sekoittavalla opettajalla ongelmia samoissa laskutoimituksissa kuin minulla? Korreloivatko j:llä alkavat nimet tiettyihin kertolaskuihin?

Ehkä kerto- ja jakotauluunkin pitäisi vain keksiä kunnon muistisäännöt mekaanisen ja tylsän ulkoaopettelun sijaan. Vaikka että 24/7=aina.

4 kommenttia:

  1. Rikoit mun muutenkin henkitoreilevan laskupään tuossa lopussa. Piti erikseen räknätä että miten paljon tässä nyt voi olla eksaktia faktaa ja missä määrin vain huikennellaan... Aina ei mene tasan; sillä on jakojäännös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei nyt kyllä sekoiteta mitään jakojäännöksiä tähän ollenkaan. Juuri, kun sain tasatuloksen. :D

      Poista
  2. Mullakin on sama ongelma. Ennen oli lähipiirissä vain Janina ja sen muistin aina oikein Janina Frostelista. Nyt on tullut lähipiiriin myös Janita, mistä johtuen en enää muista Janinan nimeäkään oikein = (

    VastaaPoista