keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Minttua, ruohoa ja pistaasia

On ihmisen elo vaikeaksi tehty, ei voi muuta sanoa. Kun ymmärtää tarvitsevansa kipeästi ja välttämättä käsilaukun väristä kynsilakkaa, eikä kerrassaan ilman sitä voi elää, niin löytyykö kaupasta? Ei löydy. Ei tavarataloihmeestä, ei tästä maasta tai koko maailmasta. Ei Mavalalta, ei Rimmeliltä, ei Chanelilta, Essieltä, Lorealilta, Isadoralta, Lumenelta, Ciatelta ja mitä niitä kynsilakkataivaita nyt on. Olen totta vieköön keksinyt uuden värin. Heti käsilaukkuni keksijän jälkeen.

Laukku on kesäisen sähäkkä ja pirteä, sellainen pistaasinvihreästä pari astetta keltaisenlimeen. Ei kuitenkaan missään nimessä vihreänlimeen, vaan keltaiseen. Kyllä te tiedätte. Sitä luulisi, tosin erheellisesti, että kun noin tarkkaan tietää mitä tarvitsee, ei tarvitsisi kuin ottaa laukku olalle ja käydä hyllylle. Vaan ei. On perusvihreää, tummanvihreää, vaaleanvihreää ja mintunvihreää. On mojitonvihreää, ruohonvihreää, omenanvihreää, myrkynvihreää, lehtivihreää ja kateudesta vihreää, muttei missään tapauksessa pistaasinvihreää, jossa on ripaus keltaisenlimeä. Kaikkien vihreiden keskellä on kynsilakkataivaassa valtava aukko.

Olen keksinyt sävylle jo nimenkin. Se on Pistachio with a Touch of Lemon - and I'm loving it and worth it! Hässäkän voi näppärästi lyhentää muotoon Pistachio with a Touch of Lemon - Mc Donald's and L'Oréal. Olen varma, että kansa ryntäisi hulluna ostamaan. 

Minulla on kynsilakkateollisuudelle ehdotus, jonka voi ihan vapaasti joku markkinavainuinen haukka ottaa käyttöön. Juttu on yksinkertainen: Ihminen tulee kynsilakkakauppaan ja haluaa kynsilakkaa, joka on sävyltään sanotaan nyt vaikka pistaasista pari askelta keltaisenlimeen. Sellaiselle on usein tarvetta. Ihminen etsii oikean sävyn laajasta valikoimasta värikarttoja ja näyttää myyjälle. Myyjä nyökkää hyväksyvästi, ottaa koodit ylös, menee masiinalle ja ammattimaisin ottein sekoittaa värin - ihan niin kuin maalikaupassa on tehty ja sata vuotta. Asiakas huokaa ihastuneena, on ikuisesti kiitollinen, maksaa ostoksensa ja kenties antaa hyvästä työstä jopa tippiä, poistuu kotiin kynsiä lakkaamaan ja elää elämänsä onnellisena loppuun asti.

Prinssikin tulisi siinä sivussa.

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Kesäjatkis, osa 9: The Final Countdown

Siitä yöstä tuli synkkä ja myrskyinen.

Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama mietti, miten hoitaisi vaarallisen tilanteen. Pirita Tannenbaum, huippuluokan agentti ja hänen tärkein Saksan-kontaktinsa, oli loikannut Suomeen ja tiesi ehdottomasti liikaa. Hänen miehensä Peter oli kuitenkin saatu menemään ansaan: Pirita oli ystävänsä taannoisella vierailulla kaatanut naisen juomaan huumaavaa ainetta ja ohjaillut tilannetta niin, että sai miehensä myöhään yöllä lankeamaan heidän pahaa aavistamattomaan vieraaseensa. Avioliitto Peterin kanssa oli ollut tarkan, ennalta suunnitellun strategian noudattamista ja pelkkää lumetta alusta asti.

Pirita oli taitava, siitä ei päässyt mihinkään, olihan hän itsekin joutunut naisen pauloihin. Huolestuttavinta tässä nimenomaisessa asiassa oli kuitenkin se, että viattomalta vaikuttava kotiäiti oli perillä suurista salaisuuksista, ja nyt jäljet Hampuriin oli peitettävä pikaisesti. Se tiesi muiden silmissä eroa petturiksi lavastetusta miehestä ja sitä, mitä Barack ei meinannut saattaa edes ajatella ja mistä Piritalla ei ollut aavistustakaan.

Se tiesi ydinsotaa.

Hän oli pettänyt henkilökohtaisen lupauksensa Piritalle, ja koska tällä oli huomattavia kontakteja terrorijärjestöihin, hän pelkäsi naisen vuotavan tietonsa viholliselle. Siksi oli toimittava. Suomi olisi siihen otollinen maaperä, sillä viisi miljoonaa suomalaista oli pieni hinta totuuden peittämiselle. Tänä yönä rätisisi.

Presidentin saaman tilannetiedotuksen mukaan Suomessa oli tapahtunut illan aikana kummia: Frau Tannenbaumin raportoitiin jääneen auton yliajamaksi. Hän makasi tehohoidossa sairaalassa, ja yksityishuoneen ovelle oli jo palkattu salainen, ympärivuotinen vartiointi estämään tietovuoto. Onnettomuuden aiheuttanut autokuski oli paljastunut naisen tuttavaksi, Jarkko Lepistöksi, jonka verestä oli mitattu 2,5 promillen alkoholilukemat. Turvavyö olisi todennäköisesti pelastanut miehen, mutta koska sitä ei ollut kiinnitetty, mies oli sinkoutunut tuulilasin läpi katuun kohtalokkain seurauksin. Tällä hetkellä Lepistö taisteli hengestään, ja herääminen koomasta vaatisi ihmeen. Obama pyöritteli päätään illasta paljastuttua vielä muutakin: tämän Lepistön entinen tyttöystävä Kaisa Paloluoma makasi samaisen sairaalan naistentautien osastolla keskenmenon ja sen aiheuttaminen komplikaatioiden vuoksi, eikä nainen vielä salaisen tiedustelupalvelun mukaan tiennyt, että hänen menettämänsä lapsi ei voinut ollut Jarkon.

Paloluoma oli odottanut Peter Tannenbaumin lasta.

Tämä seikka oli se, mistä presidentti oli huolestunein. Naiset olivat naisia, kovatkin naiset. Jos Pirita saisi tietää asianlaidan, eivät mitkään rahat riittäisi häntä pysymään hiljaa tai osoittamaan uskollisuuttaan Yhdysvalloille. Hän oli pettänyt lupauksensa suojata naisen elämä.

Barack Obama huokaisi raskaasti. Vaihtoehtoja ei ollut, suunnitelma B oli laitettava käytäntöön. Hänen oli näpyteltävä ainoastaan omassa tiedosssaan oleva salainen koodi ja painettava nappia. Hyvästi, agentti Pirita Tannenbaum, itsepähän veit asiat tähän pisteeseen, ajatteli presidentti. Hän harkitsi hetken, nyökkäsi sitten neuvonantajalleen päättäväisesti, kohotti kätensä, painoi laukaisinta ja lausui:
- God bless you, Finland.

Suomi valaistui ja pimeni.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Kesäjatkis, osa 8: Palasia

Maikkua kadutti, että hän oli saanut Piritan tolaltaan ja muut vihaiseksi, mutta toisaalta hän ei kestänyt salailua enää yhtään ja teki niin kuin sydän sanoi. Hän oli ainakin yrittänyt kaikkensa: viesti Jarkolle Kaisan koneelta oli lähtenyt sen vuoksi, että hän halusi saattaa parin seurustelun takaisin raiteilleen - mikä tahansa oli parempi vaihtoehto kuin ystävän avioliiton rikkominen. Kyllä hän tiesi, että temppu oli epätoivoinen, mutta askel se oli pienikin askel, ja tarkoitus oli hyvä. Jarkko saisi silti mädäntyä helvetissä. Maikkua puistatti muisto siitä, miten tämä oli yrittänyt lähennellä myös häntä sinä kohtalokkaana kesäjuhlailtana, jolloin oli poistunut pettämään Kaisaa osastonsihteerin, sen vampin, kanssa. Miksi hän olikaan mennyt aikoinaan esittelemään Jarkon Kaisalle? Olisi säästytty monelta harmilta.

Jarkko ei ollut kuitenkaan nyt pääasia, vaan naiset alkoivat kerätä vaatteitaan poistuakseen ravintolasta ja lähteäkseen Piritan perään. Tämä oli niin tolaltaan, että heidän tulisi rauhoittaa nainen ennen Kaisan kohtaamista. Parasta olisi, jos he saisivat ylipuhuttua naisen odottamaan muutaman päivän, sillä eihän Kaisan voinnistakaan ollut vielä mitään tietoa.

- - - 

Jarkko nappasi vanhan eteisessä roikkuvan farkkutakin ylleen ja juoksi autolle. Miksi hänen piti kiirehtiä Kaisan käskystä sairaalaan? Jotain kamalaa oli täytynyt sattua, ja paniikki-itku pyrki miehen kurkkuun. Hän starttasi nopeasti auton, vaikka tajusi, että se ei useamman illan aikana nautitun oluen jälkeen ollut välttämättä idea parhaimmasta päästä. No, hätä ei lukenut lakia, ja olipa tässä jo huonoja päätöksiä tullut muutenkin tehtyä, tuumi Jarkko ja mietti kuumeisesti, mikä olisi lyhyin reitti keskussairaalaan. Kaupunkialueella vaihtoehtoja oli monia.

Hän valitsi lyhyimmän, mutta hankalimman. Hyvällä tuurilla ruuhkaa ei olisi.

- - - 

Vanha hoitaja supisi käytävällä juuri vuoroon tulleelle, nuoremmalle poninhäntäpäiselle sairaanhoitajalle tilannetta:
- Tuo tuolla, jolla on jokin undulaattipiirros olkapäässä, on uusin potilas. Keskenmeno. Nainen on nyt tarkkailussa ja odottaa ultraäänikuvausta. On tietoinen tilanteesta, mutta itkuinen ja sekava. Potilaan vointia täytyy seurata ja antaa rauhoittavaa tarvittaessa.

Kaisa nyyhkytti sängyssään lohduttomasti ja yritti tajuta äsken kuulemaansa selostusta tapahtumien kulusta. Tämä kaikki alkoi olla jo liikaa hänen aivoilleen, sillä yhden illan aikana oli tapahtunut muutamassa tunnissa enemmän kuin normaalisti koko vuonna.

Hän oli ollut raskaana.

Asia alkoi valjeta hänelle kaikessa traagisuudessaan. Hän oli ollut raskaana miehelle, jonka hän oli saanut kiinni pettämisestä ja sen jälkeen jättänyt. Olisiko hän tehnyt niin, jos olisi tiennyt raskaudesta? Itku pyrki tukahduttavasti Kaisan kurkkuun. Perhostuntemukset vatsassa olivat tänä iltana olleet jotain ihan muuta kuin jännitystä Kristianin näkemisestä. Voi hyvä luoja! Mitä hän nyt tekisi? Ei hän Jarkkoa takaisin halunnut, se ovi oli jo suljettu, mutta ajatus kaiken lopullisuudesta oli tällä hetkellä musertava. Miksi mies oli pettänyt häntä? Miksi kaiken piti päättyä näin? Mitä hän oli tehnyt ansaitakseen tämän? Miksei hän ollut tajunnut olevansa raskaana? Kysymykset risteilivät Kaisan päässä ja kyyneleet valuivat.

Hän oli menettänyt lapsen.

Missä Jarkko viipyi? Hän saisi kantaa osansa tapahtuneesta.

- - -

Maikku, Päivi ja Anniina poistuivat ravintolasta ja ehtivät juuri ulos, kun nurkan takaa ajoi punaisia päin hurjasti kiihdyttävä, valkoinen Toyota. He ennättivät nähdä, miten Pirita kääntyi katsomaan auton suuntaan ja jähmettyi paikoilleen.

Maikun suusta pääsi hätääntynyt huuto.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Kesäjatkis, osa 7: Paljastuminen

Samaan aikaan ravintolassa tapahtumien saamasta dramaattisesta käänteestä hämmentyneet naiset miettivät, mitä heidän tulisi tehdä. Kaikki oli tapahtunut yllättäen ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta: Kaisa oli noussut Kristiania kohti, mutta taittunut lähes välittömästi kaksinkerroin vatsaansa pidellen. Naisen suusta oli kuulunut tuskainen huuto, minkä jälkeen hän oli tuupertunut maahan. Kristian, joka oli Kaisaa lähinnä, oli reagoinut ensimmäisenä: hän oli huutanut apuun henkilökuntaa ja pyytänyt soittamaan ambulanssin, polvistunut naisen ylle - eivätkä muut olleet edes ehtineet kunnolla tajuta tilannetta, kun  mies oli jo aloittanut elvytyksen. Se havahdutti vähitellen Anniinan, joka oli mennyt repimään miehen pois Kaisan yltä, katsonut tiukasti silmiin ja istuttanut tuoliin. Kaisa oli menettänyt tajuntansa, ei tekemässä kuolemaa.

Kai. Naisen alle alkoi heidän silmiensä edessä muodostua verilammikko, joka veti kaikki aivan hiljaisiksi. Pirita itki lohduttomasti.

Tästä illasta oli huumori kaukana.

Ambulanssin vietyä Kaisan matkoihinsa jäi jäljelle hiljaisuus. He istuivat pöydässä tietämättä, mitä tehdä.

- Pitäisikö lähteä Kaisan perään sairaalaan? nyyhkytti Pirita ja katsoi kysyvästi toisiin. Kaikki katselivat neuvottomina toisiinsa, kunnes Maikku avasi suunsa:
- Eipä kyllä uskoisi, että olet niin kiinnostunut naisesta, joka rikkoi avioliittosi, sylkäisi nainen suustaan. Hän oli yrittänyt pitää tietoa sisällään ystävysten illan onnistumisen vuoksi, mutta enää hän ei kyennyt asiaa salaamaan. Ilta oli saanut jo muutenkin katastrofaaliset mittasuhteet, joten nyt selvitettäisiin sitten kaikki, pohjamutia myöten. Naiset katsoivat Maikkua kauhistuneina ja tietämättä, miten reagoida. Hätääntyneet katseet kiersivät kasvoista toisiin.
- Mitä sinä puhut? Mitä helvettiä oikein tarkoitat? kysyi paikoilleen jähmettynyt ja itkemisen lopettanut Pirita. - Sano heti, mitä vihjailet! alkoi hänen äänensä kiihtyä ja kohota.
- Se Peterin toinen nainen oli Kaisa! Olitko sinä muka niin sokea, ettet tajunnut, mitä peliä ystäväsi piti reissunsa ajan sinun miehesi kanssa?
Pirita katsoi Maikkua epäuskoisena, ja tämä jatkoi, kun kerran oli alkuun päässyt:
- Kaikki huipentui viimeiseen iltaan, jolloin sinun nukkumaan mentyäsi Kaisa ja Peter rakastelivat teidän kylpyhuoneessanne. Teidän yhteisessä kylpyhuoneessanne, mieti! Sinun seinäsi takana! Eikä Kaisa sitä paitsi ollut Peterin ainoa syrjähyppy, sen Peter on itse kertonut Tomille. Päivi, sinä tiedät tästä myös! lateli Maikku vastoin Piritan kasvoja ja käänsi sitten katseensa kauhistuneen näköiseen, valkoiseksi kalvenneeseen Päiviin.
- Olen pahoillani, Pirita, henkäisi tämä ja alkoi itkeä. - En minä ole tiennyt kauan. Peter soitti Tomille jokin aika sitten ja kertoi kaiken, haukkoi Päivi henkeään ja jatkoi takellellen: - Tämä on niin kauheaa, anteeksi! Peter oli sanonut, että hänellä on ollut suhteita monen naisen kanssa teidän koko avioliittonne ajan ja Kaisan olleen niitti kaikelle. Peter on ihastunut häneen. Verliebt, kuten hän itse sanoi. Oikeammin siis rakastunut, kuiskasi nainen katkonaisesti kyyneltensä takaa. Hän ei edes pystynyt nostamaan katsettaan kohti ystäväänsä, joka kuunteli selostusta järkyttyneenä.

Tunnelma oli kuin jäätä, tai pikemminkin he kaikki tunsivat seisovansa heikoilla jäillä ja uppoavansa Piritan mukana. Syyllisyys tietämisestä painoi mieltä.

- Mitäs Kaisa? sai Pirita vihdoin kysyttyä. - Ovatko he pitäneet yhteyttä selkäni takana? Haluaako hän nyt mieheni? Se saatanan lumppu!
- En tiedä. Olisi hän ainakin voinut tunnustaa, mitä sinä yönä tapahtui. Millainen ystävä muka nussii toisen miehen kanssa?
- Entä te itse sitten? Millaiset ystävät jättävät kertomatta näin tärkeitä asioita? Pirita loi naisiin vihaa uhkuvan katseen, nousi tuoli kolisten, otti laukkunsa ja lähti.
- Minä menen nyt sairaalaan, ilmoitti hän jäätävästi ovelta ja paiskasi sen kiinni.

Tästä illasta todellakin oli huumori kaukana.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Kesäjatkis, osa 6: Pohjamudissa

Jarkko makasi sohvalla, käänteli kanavia ja hörppäsi välillä lisää olutta. Hän oli pilannut vähän aikaa sitten kaiken, millä oli merkitystä. Firman kesäjuhlat ja ilmaiset juomat olivat sekoittaneet hetkellisesti hänen päänsä, ja kun kylkeen oli sopivasti liimautunut huomattavan humalainen Henttu, heidän osastonsa yksi assistenteista, ei lämmin tunnelma ollut ottanut viilentyäkseen. Jarkko ei ollut tottunut naisten huomioon, joten kainalossa kiehnaava, varsin mukiinmenevän näköinen nainen sai hänet tuntemaan itsensä kerrankin hieman erityiseksi. Niinpä yksi asia johti toiseen, ja vaikka mies aluksi yrittikin vastustella, hän ei pystynyt kieltäytymään Hentun johdatellessa häntä vihjailevasti kohti perimmäistä toimistohuonetta.

Jarkko ei ollut ylpeä itsestään, todellakaan, vaan kirosi raskaasti tapahtunutta. Hän ei ollut kuvitellut koskaan pettävänsä, etenkään, kun suhde Kaisan kanssa oli hänelle tärkeä. He olivat leikillään puhuneet jo kihlautumisestakin, vaikka se ei aivan vielä olisikaan ollut ajankohtaista. Nyt siitä ei enää tarvinnut edes haaveilla, sillä hän oli pilannut kaiken tunnustamalla erehdyksensä vapaaehtoisesti. Erehdyksensä. Pettämisensä. Kaisa ei, ymmärrettävää kyllä, ollut ottanut asiaa kevyesti ja teki päätöksen, joka oli Jarkosta musertava: ainoa vaihtoehto oli hänen mielestään ollut ero. Yhden ainoan, mutta kohtalokkaan virheen takia. Miksi hän oli ollut niin typerä? Miksi, miksi, miksi? Jarkon elämä eron jälkeen oli ollut yhtä itsesyytöstä. Hän oli vapaaehtoisesti päästänyt elämänsä naisen menemään.

Muutama päivä sitten oli kuitenkin tapahtunut jotain odottamatonta. Kun hän aamulla avasi sähköpostinsa, odotti siellä Kaisalta lähetetty viesti. Jarkko avasi meilin sydän pamppaillen.

Hei, rakas.

Oon ajatellut sua ja mua paljon ja haluan antaa meille vielä uuden mahdollisuuden. Kai sitä ihminen voi joskus erehtyäkin. Annan sulle kaiken anteeksi, mutta lupaa, ettei tällainen enää koskaan toistu. 

Sun omasi, K. 

Mies oli lukenut lyhyen viestin tuhanteen kertaan, eikä silti ollut uskoa sen sisältöä. Tähän mennessä Kaisa oli ollut hänelle niin vihainen, että pieni toivonkipinä yhteenpaluusta oli pikku hiljaa lukuisista suostuttelupuheluista huolimatta sammunut. Sähköpostiviestin saatuaan hän oli kuitenkin ottanut muutaman rohkaisuryypyn ja soittanut naiselle jälleen, tällä kertaa toiveikkaana. Luuria ja helvettiä vaan oli jälleen tullut korvaan, eikä Jarkko ymmärtänyt, mitä peliä Kaisa nyt piti. Olut auttoi hetkeksi, mutta mies tiesi, että pitäisi jo lopettaa itsesääli ja pohjamudissa pyöriminen.

Puhelin piippasi, ja Jarkko kurottautui käsinojaa kohti.

- Johan nyt, pääsi miehen suusta. Viesti oli Kaisalta, ja se oli käskevä.

Tule sairaalaan, kysy minua. Heti. Ole ystävällinen. K.

Mitä ihmettä oli tapahtunut?



tiistai 19. kesäkuuta 2012

Kesäjatkis, osa 5: Totuuden palasia

- Katsokaa, tytöt, kenet löysin! Saanko esitellä, Kristian Kyy--, hmm, Pyylampi. Voitteko uskoa, kaikkien näiden vuosien jälkeen! hehkutti Kaisa ja näki ystäviensä huonosti peitellyt, epäuskoiset ja oikeastaan melkeinpä tyrmistyneet ilmeet. Hän tiesi naisten miettivän kuumeisesti, miksi ihmeessä hän raahasi heidän eteensä vanhaa vihollistaan - joka tosin oli sietämättömän komea vanha vihollinen. Kristianin koulukiusauksen kohteeksi joutuminen oli ollut Kaisasta senkin vuoksi kamalaa, että hän oli ollut salaa hieman ihastunut poikaan.

- Hei vaan, tervehtivät naiset tulokasta ja yrittivät peitellä hämmästystään.
- Pyysin Kristiania liittymään seuraamme, kun nyt näin hauskasti sattui, selitti Kaisa muiden ilmeistä välittämättä ja teki samalla pöydän ääreen lisää tilaa. - Sopii varmaan teille kaikille, vai mitä?

Vastaukseksi hän sai muminaa ja muutaman totta kain. Sivusilmällä hän kyllä näki, että naiset vaihtoivat merkityksellisiä katseita. Järki ja menneisyyden kokemukset harasivatkin selvästi vastaan, eikä ihme. No, olisipavathan vain tienneet, miten hänen mielessään myllersi: toisaalta hän halusi kuristaa miehen siihen paikkaan, toisaalta hyökätä kimppuun, repiä tältä vaatteet yltä ja suudella intohimoisesti.

Kaisa tunsi olevansa sekaisin. Mikä häneen oli mennyt?

Tarjoilija kävi tuomassa pöytään vesikannun ja avasi kuohuviinipullon, jonka naiset olivat tilanneet Kaisan ollessa vielä ulkosalla. Kristianin paikalle katettiin nopeasti ruokailuvälineet ja myös hänelle tuotiin lasi kuohuviiniä varten. Kun kaikki oli valmista, nosti seurue maljan:
- Yhteisille muistoille, veisteli Maikku hieman ilkikurisesti ärsyttävä virne kasvoillaan. - Yhteisille muistoille ja uusille elämänkuvioille, sillä niitähän meillä nyt riittää! Kippis!
- Kippis, lausuivat kaikki kuorossa, kilistelivät laseja ja naurahtelivat hieman hämillään. Maikku käyttäytyi röyhkeästi, ja melkein jokainen tiesi siihen ainakin yhden syyn. Kaisa oli Peterin mukaan syyllinen Piritan avioeroon, vaikka yksityiskohdat olivatkin hieman hämärän peitossa. Kaikkea Peter ei ollut suostunut paljastamaan. Oli silti vain ajan kysymys, milloin fakta paljastuisi Piritalle ja mitä siitä seuraisi, eikä kenelläkään ollut aavistustakaan, mitä valheita mies oli vaimolleen syöttänyt. Pirita itse oli ollut asiasta kertoessaan epämääräinen ja suurpiirteinen. Kristianin yllättävä saapuminen oli myös tuonut seurueeseen jännitettä, eikä ollut vaikeaa päätellä, että illasta tulisi ikimuistoinen. Siitä ei ollut epäilystäkään.

Kaisa kurkisti käsilaukkuun ja huokaisi helpotuksesta, kun hänen äänettömälle laittamassaan puhelimessa ei ollut uusia saapuneita viestejä tai puheluja. Jarkko tajusi ilmeisesti lopettaa tältä illalta. Kaisa mietti kiivaasti ystävänsä aikaisempia sanoja ja yritti punoa johtolankoja yhteen. Maikku oli ollut hänen luonaan vierailulla ja jäänyt yöksi juuri sinä iltana, kun outo lemmenviesti oli lähetetty Jarkolle hänen koneeltaan. Itse hän oli ollut siihen aikaan jo nukkumassa, joten Maikku oli kaiken takana - oli motiivi sitten mikä tahansa. Selvitettävänä oli silti muutakin: miten kummassa hän liittyi muka Piritan ja Peterin eroon? Pelkkä öinen kohtaaminen miehen kanssa kylpyhuoneessa ei riittänyt avioliiton rikkomiseen, etenkään kun mitään ei ollut tapahtunut. Vai oliko sittenkin? Hän oli ollut kyllä hieman humalassa, eikä muistanut illan tapahtumia kovin hyvin. Sen hän kyllä muisti varsin hyvin, miltä Peterin käsi tuntui hänen takapuolellaan, mutta oliko yksi asia muka johtanut toiseen? Ei kai sentään. Ei sellaista voisi unohtaa. Toisaalta Peter oli kyllä ollut seuraavana aamuna oudon vaisu, mikä ei ollut hänen tapaistaan. Lentokentällekään hän ei ollut lähtenyt mukaan, vaan oli valitellut työkiireitä.

Äkkiä Kaisan mielikuviin tunkeutui pelottava välähdys. Hän muisti nähneensä unta Peteristä ja kietoutumisesta tämän syliin, kiihkeistä suudelmista ja rohkeasta hyväilystä, joka johti paitsi humalaiseen, myös jumalaiseen seksiin. Hän oli herännyt aamulla nihkeänä hiestä ja hävennyt hieman irstasta untaan. Oliko se ollut unta? Oliko hän rakastellut Peterin kanssa? Ei, ei, ei. Se ei voinut olla totta. Kaisa työnsi hölmöt ajatukset pois mielestään ja alkoi tuijottaa naisten kanssa juttelevaa Kristiania. Hän siemaisi loput kuohuviinit kerralla huiviinsa ja päätti aloittaa miehen valloittamisen. Paskat menneistä, hän tuumi. Nyt oli saatava Jarkon tilalle mies.

Harmi vain, että samalla kun hän ajatteli kallistuvansa vähän enemmän Kristianin puoleen, ehti Maikku tunkeutua väliin. Saatanan Panu-tyttö isoine rintoineen, manasi Kaisa kiukkuisena melkein ääneen. Ota nyt vielä puhallettava retkipatja käsilaukusta ja käy siihen tyrkylle. Maikku nyt voisi vaikka kuksia muiden edessä, eipä olisi ensimmäinen kerta sekään. Vanhat muistot värisyttivät Kaisaa, ja häntä alkoi raivostuttaa, millainen hänen parhaana ystävänä pitämänsä nainen oikeastaan oli. Miten hän oli ollut niin sokea? Heillä ei ollut oikeasti mitään yhteistä.

Paitsi se, että he molemmat halusivat Kristianin.

Hän ei osannut aavistaa, että hetken kuluttua hänen huulensa koskettaisivat Kristianin huulia ja että hän olisi matkalla sairaalaan.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Kesäjatkis, osa 4: Kohtaaminen

Kaisaa inhotti, millaiseksi ilta oli kääntymässä. Tämän oli pitänyt olla iloinen jälleennäkeminen hyvän ruuan ja juoman merkeissä, mutta kaikki oli lähtenyt menemään pieleen ennen kuin oli kunnolla edes alkanut: Jarkon soitto kummastutti vieläkin, eivätkä Maikun vihjailut hänen sotkeutumisestaan ystävän avioeroon tuntuneet mukavilta. Kaisa oli niin tyrmistynyt, että harkitsi tekevänsä täyskäännöksen, jättävänsä naiset ja lähtevänsä mitään ilmoittamatta kotiin. Tai voisihan sitä vaikka päänsärkyyn vedoten lopettaa illan lyhyeen, niin ei tarvitsisi myöhemmin katoamista selitellä.

Kun hän vielä mietti, mitä tehdä, hänen olkapäähänsä koputettiin.
- Kaisa? Oletko se sinä? kysyi komea, tummahiuksinen mies. Treenatut käsivarret, ei sormusta, laittoi Kaisa vaistomaisesti merkille samalla kun mietti kiivaasti, mistä tämän tunsi. Mies vaikutti tutulta, ja tuttuhan hänen täytyi ollakin, kun kerran hänet nimeltä tunsi.
- Kyllä olen, vastasi hän hieman hämillään, sillä mies tuijotti häntä intensiivisesti ruskeilla silmillään. - Minun täytyy nyt tunnustaa, etten ole ihan varma, mistä minun pitäisi sinut muistaa. Kaisaa hävetti, että mies takuulla näki punan kohoavan hänen kasvoilleen.
- Kristian, esittäytyi mies. - Muistatko? Olimme samalla luokalla, 9 D. Luokanvalvoja Raija Mäkinen, eikö vaan?

Kaisan into lopahti samantien. Kristian Pyylampi. Tai Kyylampi, kuten he naisten kanssa Kristiania piloillaan tämän ilkeyden vuoksi olivat kutsuneet. Tänään todellakin näyttävät ympyrät sulkeutuvan. Nyt olisi hyvä sauma maksaa potut pottuina ja vetää Kyylammen poika kuin lakana mankeliin pyörimään. Ja tällä kertaa Upo saisi mielellään jäädä myös jumiin. Kuristukoon sinne, koulukiusaaja. Vaikka toisaalta, mietti Kaisa, olisi ehkä järkevintä esittää ensin himokasta opettajatarta, sillä siten mies saataisiin tukevasti koukkuun. Varsinainen niittaaminen olisi sen jälkeen paljon helpompaa.

- Ei ole totta, Kristian! huudahtikin Kaisa muka ihastuneena yllätyksestä ja kapsahti miehen kaulaan. - Miten ihana nähdä sinua, olet kyllä komistunut, kehaisi hän miestä ja loi tähän flirttailevan katseen. Sitä hän oli yrittänyt keväällä huonolla menestyksellä ajokokeessakin, kun uusintayrityskerrat seurasivat toisiaan. Minkäs hän sille voi, ettei ollut luotu ison moottoripyörän satulaan, vaikka hänellä oli teininä ollutkin vaaleanpunainen Honda Monkey. Inssimies ei ollut taipunut hänen räpyttelyihinsä alkuunkaan, joten nyt piti laittaa kehiin parasta osaamista.

- Kuule, nyt sattui hyvin. Olemme täällä tyttöjen kanssa illallistamassa ja otamme sinut mielellämme mukaan seuraamme, jos vain tahdot. Maikku, Pirita, Päivi ja Anniina - kaikki täällä! Kyllähän sinä varmasti tytöt muistat! Liitythän seuraamme, pyysi Kaisa, hulmautti hiuksiaan, otti parhaimman viettelyilmeensä ja tunsi sisimmässään heti, että Kristian oli myytyä miestä.

Miten helppo nakki, ajatteli Kaisa. Eipä ollut miehellä aavistustakaan, mitä hänellä oli mielessä. Niin monet kerrat hän oli vannonut kiusaajalleen kostoa, muttei ollut aavistanutkaan, että pääsisi ihan itse tositoimiin. Nyt, hoikistumisen ja aikuistumisen myötä itsevarmana hän olisi se, joka määräisi tahdin.

- Tule, mennään! kehotti Kaisa, lyöttäytyi Kristianin kainaloon, tunsi miehen maskuliinisen tuoksun ja vastoin tahtoaan pientä nipistelyä vatsassaan. Ei kai vain...

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Kesäjatkis, osa 3: Käärme paratiisissa

Lyhyt kävelymatka ravintolaan rauhoitti Kaisan mieltä hieman. Maikku oli hänen vanhimpia ystäviään. Ensimmäisenä koulupäivänä he olivat erottuneet muusta joukosta samanlaisine reppuineen, ja siltä pohjalta he olivat hakeutuneet toistensa seuraan. Reput olivat kuitenkin melko lailla ainoita asioita, jotka kaveruksia oikeasti yhdistivät: Maikku oli herkkä suuttumaan, kipakka ja nopea liikkeissään, mutta Kaisan mielestä ehkä juuri siksi kiehtovan eläväinen ja yllätyksellinen. Vaikka Kaisan olikin välillä vaikea heittäytyä mukaan nopeisiin käänteisiin ja ystävänsä mielialan vaihdoksiin, ensimmäisenä koulupäivänä luotu side oli kantanut näihin päiviin saakka. Opiskeluaikoina polut olivat hetkeksi hieman eronneet, mutta yhteyttä he olivat silti pitäneet aktiivisesti. Tähän saakka ainakin.

Jarkosta Maikku ei ollut pitänyt lainkaan, eikä yrittänyt sitä juuri peitellä. Tuntuikin perin kummalliselta, että tämä olisi laittanut miehelle rakkausviestin hänen nimissään, sillä Maikku jos kuka oli koko ajan toivonut heidän eroaan. Päivä ja kellonaika kuitenkin täsmäsivät, joten Kaisa oli lähes varma asiasta. Jokin heidän ystävyydessään oli viime aikoina muuttunut, kyllä hän oli sen aistinut, vaikkei ollutkaan osannut nimetä, mikä. Jarkko taisi jostain syystä olla tässä nyt avainasemassa. Jotain oli täytynyt tapahtua Maikun ja Jarkon välillä.

Kaisa saapui sovitulle paikalle viimeisenä, joten ravintola Rågin edessä olevalla terassilla häntä odottelikin jo joukko jälleennäkemisestä iloisia ystävyksiä. Naisten ihastuneet kiljahdukset saivat muut ihmiset kääntämään hymyillen päänsä naisjoukon suuntaan, vaikka jostain kuuluikin tuhahdus, ettei meno ollut oikein sivistynyttä. Se ei naisia haitannut, ja koska ilta oli vielä nuori ja ilma lämmin auringonpaisteisen päivän jäljiltä, he päättivät jäädä hetkeksi terassille.

- No, mitä sinulle kuuluu, Kaisa? kysyi Pirita, Saksasta paluumuuttanut, pisamakasvoinen vaaleaverikkö ja jatkoi: - Olet niin hoikistunut ja säkenöivä! Vaikka kuulin kyllä isästäsikin, sinä pieni. Olen ollut niin omissa maailmoissani näitten ero- ja muuttotouhujen kanssa, etten ole kyllä ollut ollenkaan hyvä ystävä. Otan osaa, pahoitteli Pirita ja kietoi kätensä Kaisan ympärille.
- Kiitos. Ihan hyvää minulle nyt jo kuuluu. Kai. Osa teistä tietääkin, että myöskään minä ja Jarkko
emme ole enää yhdessä, sanotaan se nyt heti kärkeen. Siinä sattui vähän kaikenlaista, mutta ei todellakaan siitä tänään sen enempää. Paska jätkä mikä paska jätkä, sanoi Kaisa ja loi merkityksellisen katseen pöydän toisella puolella istuvaan Maikkuun.

Nainen ei hätkähtänytkään, mikä sai Kaisan epäilemään vetelemiään johtopäätöksiä. Mikä ihmeen kuvio tässä nyt oli meneillään? Hän päätti unohtaa mieltään vaivaavat asiat hetkeksi, ja pian joukosta kuului iloisten kysymysten sekamelska, nauru ja jutustelu. Kaisa, Pirita, Anniina, Päivi ja Maikku. Sellaisena kokoonpanona heidät lukioaikoina tunsivat kaikki. Nyt he olivat pitkästä aikaa  yhdessä jälleen. Puhelimessa pidetyt yhteydet eivät korvanneet kasvokkain tapaamisia, sen he taas huomasivat.

- Lapset jäivät Tomin kanssa kotiin pomppimaan Citymarketista eilen ostetulla trampoliinilla, kertoi Päivi.  - En olisi halunnut ostaa koko vehjettä, mutta niin vain hypin siellä eilen itsekin. Opettajat nyt ovat vähän pellejä, lomallakin, jatkoi hän nauraen.
- Hullu! Meillä ollaan uimakoulussa opettelemassa alkeita, jatkoi saman alan Anniina, jämäkkä, mutta huumorintajuinen yläkoulun rehtori. Oli jokseenkin huvittavaa, että peräti kolme heistä oli päätynyt opetusalalle, mietti Kaisa. Hänkin. Eipä olisi nuori Kaisa ikinä uskonut, että ura veisi lauseenjäsennyksen tai intertekstuaalisuuden pariin.
- Eiköhän meidän pidä jo siirtyä sisäpuolelle, jotta päästään ruokailemaan. Hirveä nälkä! Jos emme pääse jonon ohi, hyppään kyllä pian savupiipusta sisään, uhosi puolestaan Maikku. - Nyt mennään, naiset!

Joukko nousi ylös ja suuntasi kohti ovea. Maikku päästi muut ohitseen, veti Kaisan vaivihkaa syrjemmälle ja kuiskasi:
- Tiedoksesi sitten vaan, että Peter on kertonut Tomille erosta ja siihen johtaneista syistä, joten joka ikinen meistä tietää faktat - paitsi itse Pirita. Mieti sitä. Olet kyllä kierompi kuin olisin ikinä voinut sinusta kuvitella. Käärme!

Viimeiset lauseet tulivat melkein sylkäisten. Kaisa jäi katsomaan Maikun loittonevaa selkää suu auki hämmästyksestä. Mitä hän oli muka tehnyt?

Ei sentään suunnitellut murhaa, niin kuin eräs.

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Kesäjatkis, osa 2: Rikkaruohoja

Kaisa ei tiennyt, vastatako puheluun vai ei. Älä vastaa (Jarkko!), huusi näyttö, mutta sydän huusi raivosta lujempaa. Jarkko oli joutunut ei-vastattavien tuoreimmaksi listaykköseksi vähän isän kuoleman jälkeen. Heidän lupaavasti alkanut ja jo melkein vuoden kestänyt seurustelusuhteensa oli päättynyt siihen, että Kaisa oli löytänyt vahingossa miehen kännykästä viestejä, joiden perusteella ei ollut epäilystäkään siitä, miksi tällä venähti välillä töissä pitkään tai miksi tärkeitä puheluita tuli niin usein. Jarkko pyöritti kahta naista yhtä aikaa. Klassista, ajatteli Kaisa. Yhtä tyhmä olen kuin muutkin naiset kautta aikojen. Tai oikeastaan yhtä ovela: kyllä hän tiesi, ettei toisen puhelutietoja tai posteja saisi urkkia, mutta oli tehnyt sen jonkin alkukantaisen vaiston varassa kuitenkin. Ja tässä oltiin.

Miksi Jarkon piti soittaa juuri nyt? Antaisiko hän tämän pilata iltansa? Tähän aikaan perjantaista mies olisi varmasti jo tukevasti humalassa ja soittelisi taas niin kauan, kunnes hän suostuisi vastaamaan. Olisi siis viisainta tehdä se samantien.

- Vedä itsesi hirteen, putkahti Kaisan suusta rajummin kuin hän oli ajatellutkaan. Jarkko oli viime päivinä alkanut vaatia naista takaisin, sillä suhde toiseen naiseen oli hänen sanojensa mukaan päättynyt ja ollut "valtava erehdys". Just joo. Hän ei petturimiehen kelkkaan enää lähtisi.
- Kaisa, sammalsi Jarkko juuri niin kuin nainen oli mielessään ennustanutkin. - Älä viitsi, hei. Kiitos kirjeestäsi, yllätyin siitä valtavasti, jatkoi hän sitten.
- Mistä helvetin kirjeestä? tiuskaisi Kaisa takaisin paitsi ärtymystä, myös ihmetystä äänessään. - En todellakaan ole lähettänyt sinulle mitään kirjettä! Kyllä sulla on nyt naiset menneet pahasti sekaisin.

Puhelimen toisessa päässä oli hiljaista. Kaisa saattoi melkein nähdä kysymys- ja huutomerkit heidän välillään, sillä episodi vaikutti kieltämättä hämärältä.
- No voi helvetti itsellesi! kiihtyi lievästi humalainen mies. - Jos minulle lähetetään sinun sähköpostiosoitteestasi meili, jossa kerrotaan, että saan kaiken anteeksi ja että haluat aloittaa puhtaalta pöydältä, niin mitä pitäisi muka ajatella? Yhtenä hetkenä ollaan rakastamassa ja toisena vetämässä hirteen. Yritä nyt, nainen, päättää!

Kaisa kuunteli vuodatusta monttu auki, ja vaikka aivot raksuttivat, niin tyhjää löi. Hän itse ei ollut viestiä lähettänyt, se oli varmaa. Kysymys kuuluikin, kuka kumma sen oli tehnyt ja ennen kaikkea: miten ja miksi. Suuttumus alkoi jälleen nostaa päätään.
- Kuule nyt, Jarkko. Minä en ole ottamassa sinua takaisin sen jälkeen, mitä teit. Meistä ei tule ikinä mitään. EI IKINÄ! huusi Kaisa, painoi punaista luuria ja heitti puhelimen sohvatyynyä vasten, kun ei muutakaan keksinyt.

Äkkiä lisää punkkua, huusivat aivot. Kaisa kaatoi lasin puolilleen ja avasi koneen. Sähköpostiasia oli tarkistettava heti. Hän kahlasi läpi lähetetyt viestinsä, muttei löytänyt niistä mitään Jarkkoon liittyvää. Ei myöskään poistettujen viestien kansiosta. Voi jumalauta, että se jätkä on sekaisin! Hän oli jo sulkemassa koneen, kun sai mieleensä kurkistaa myös Hotmail-viestit, vaikkei hän sitä osoitetta juuri koskaan käyttänytkään.

Pian hän haukkoi henkeään. Kaksi päivää sitten lähetetty viesti kuului seuraavasti:

Hei, rakas.


Oon ajatellut sua ja mua paljon ja haluan antaa meille vielä uuden mahdollisuuden. Kai sitä ihminen voi joskus erehtyäkin. Annan sulle kaiken anteeksi, mutta lupaa, ettei tällainen enää koskaan toistu. 

Sun omasi, K.

Kaisa katsoi viestiä epäuskoisena. Ei helvetti. Ei helvetin helvetin helvetti. Miten tämä oli mahdollista? Kuka viestin oli lähettänyt? Kenellä olisi ollut pääsy hänen koneelleen?

Maikku.

Tämä rikkaruoho nypittäisiin tänä iltana hänen elämästään.

torstai 14. kesäkuuta 2012

Kesäjatkis, osa 1: Pyryharakka


Kesäjatkis toimii sillä periaatteella, etten itsekään tiedä, mitä tulee tapahtumaan. (Lopuksi kaikki siis varmaankin kuolevat.) Juonen etenemisessä on käytettävä tämän blogin minulle näkyvistä tilastoista poimittuja hakusanoja, joilla lukijoita on blogia lukemaan eksynyt. Hakusanat näkyvät kesäjatkiksessa mustattuna, ja niiden taivutusta on saatettu tarpeen mukaan hieman muuttaa. Improna kuitenkin mennään.


Osa 1. 

Kaisa pyörähteli ahtaassa vessassa ja yritti nähdä paitsi poninhäntänsä myös sen, miltä olkapäähän kuukausi sitten tatuoitu, erehdyttävästi harakkaa muistuttava lintu näytti. Kuvavalinnalle oli moni hymähdellyt ja pyöritellyt silmiään, mutta se ei Kaisaa haitannut: hän oli aina ollut isän pikku pyryharakka. Isä oli kuollut äkillisesti puolisen vuotta sitten, ja pitkään hautumassa ollut tatuointihaave oli edennyt pian ajatuksesta toteuttamisvaiheeseen. Myös kaulassa kimaltelevat bling-blingit sopivat, ironista kyllä, harakkateemaan varsin hyvin. Kaisaa nauratti, vaikka samalla muistot isästä meinasivat väkisinkin tuoda kyyneleet silmiin.

Nyt ei kuitenkaan ollut murheen aika, joten nainen siemaisi lasistaan lisää punaviiniä. Se oli aivan liian kylmää. Olikin pitänyt laittaa pullo jääkaappiin ja unohtaa sinne, Kaisa mietti. Punaviinille käy aivan samoin kuin kylmälle suklaalle: se ei maistui oikein miltään. Vaikka juoma olisi voinut olla parempaakin ja isän ajatteleminen nosti surun pintaan, oli olo silti pohjimmiltaan odottava. He eivät olleet nähneet naisporukalla pitkään aikaan, sillä aina oli joku raskaana tai imetti, vei lasta harrastuksiin, lähti sukulaissynttäreille, oli migreenissä, stressissä tai väärässä kaupungissa väärään aikaan. Tämä ilta olikin varattu kalenteriin jo kauan sitten, ja hän oli oikeastaan aika innoissaan.

Kaisa katsoi itseään vielä kerran peilistä. Käännetyt etuhiukset näyttivät kivoilta, eikä hoikistuneesta olomuodosta olisi ikinä arvannut, että häntä oli kouluaikoina toistuvasti kiusattu läskistä. Luokan rääväsuu Kristian oli ollut pahin, ja Kaisa toivoikin salaa pääsevänsä tälle joskus vielä kunnolla näpäyttämään. Hänellä ei tosin ollut aavistustakaan, minne elämä oli luokkakaverin kuljettanut, joten se siitä. Mitäpä sitä kai muutenkaan menneitä kaivelemaan. Tänään hän näkisi itselleen tärkeitä ihmisiä, ja erityisesti hän odotti Piritan, pitkään ulkomailla asuneen ystävänsä tapaamista. Hänellä olisikin varmasti paljon kertomista, sillä Piritan mukana Suomeen olivat hetki sitten muuttaneet hänen juuri ja juuri kouluikäiset lapsensa. Kinder, kuten Piritan Peter aina sanoi. Voi voi. Kuinkahan ystävä selviäisi elämänmuutoksesta ja avioerosta, etenkin, kun kaikki oli loppunut niin nopeasti? Kaisa ei ollut koskaan erityisemmin pitänyt Peteristä, vaikka ei tätä erityisen hyvin tuntenutkaan. He eivät itse asiassa olleet tavanneet edes muutamaa iltaa enempää, ja etenkään viimeisintä kohtaamista Kaisa ei halunnut edes muistella. Hän oli nolannut itsensä täysin.

Vaikka Kaisa kuinka yritti olla ajattelematta tapahtunutta, se ei onnistunut. Hän oli lentänyt maaliskuussa Piritan luo Hampuriin pidennettyä viikonloppua viettämään, ja illalla oli poksautettu asiaan kuuluvasti samppanjat. Peter oli pitänyt heille jonkin aikaa seuraa, mutta jättänyt sitten ystävykset turisemaan kahdestaan. Kun Kaisa oli aamuyöstä nukkumaan mennessään hiippaillut pienessä hiprakassa kylpyhuoneeseen, oli hän jotenkin onnistunut törmäämään pimeässä Peteriin. Hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä mies teki ylhäällä siihen aikaan, mutta mielessä oli lähtenyt kiitos kiitos jumpanvetäjälle Suomeen saman tien, kun Peterin käsi oli vahingossa koskettanut hänen takapuoltaan. Pieni se ei ollut, mutta ihan mukiinmenevä kuitenkin. Peterin entschuldigungit olivat olleet nolot, mutta myös oudon viipyilevät. Kaisa ei vieläkään tiennyt, mitä oikein oli tapahtunut. Äh. Paska mies. Kehtasikin jättää vaimonsa ja lapsensa.

Kaisa siirtyi keittiön pöydän ääreen ja veti vielä paitansa värisiin, syvän turkooseihin kynsiinsä päällyslakan ja ihaili lopputulosta. Hän siemaisi loput punaviinistään ja katsoi kelloa. Pian pitäisi lähteä. Hän kuuli, kuinka puhelin soi laukussa ja yritti kaivaa sitä sivutaskusta sotkematta juuri lakattuja kynsiään. Kun hän näki, kuka soittaa, pääsi suusta pitkä kirous.

- Voi peräreikä.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Näin sitä istutaan

Nykynuoriso on joka suhteessa pilalle lellittyä. Käsi pystyyn vaan, kuinka moni teistä varttuneemman muorison edustajasta vietiin autolla uimahalliin uinnin alkeita opettelemaan? Montako kättä näen, mitä? Kyllä uimakouluun lähdettiin polkupyörällä (liian isolla, kasvunvaraa), sillä silloin ei ollut vielä mitään sisähalleja keksittykään. Vesi tuli kaivosta ja hiukset pestiin järvessä mäntysaippualla kesät talvet. Ja mikä ihmeen myyräuinti? Meidän aikanamme joko liu'uttiin veden alla tai sätkittiin siinä pinnalla koiraa, ei silloin mitään naurettavia kikkailtu. Järvenrannalla ei sitä paitsi todellakaan ollut mitään saunaa, vaan siellä hytistiin pikkupakkasella huulet sinisenä. Sinne vaan järveen kaikki ja alkakaa uida, karaistutte.

Minä menin uimakouluun serkkuni kanssa. Serkku oli hoikka kuin pajunvitsa, oljenkorsi, jäätelötikku tai juomapilli, mitä näitä nyt on. Minä olin, no, hieman tukevampi. Kuusenrunko, kelohirsi, Banana Split. En ole koskaan tarvinnut uimarengasta, ja säästöä se tietenkin on pienikin säästö. Lihava tulee kuulkaa halvaksi perheelleen, koska hänelle kelpaa edullinen ranskanleipä ja joka kesäiset puhki menevät kellukkeet saa jättää kaupanhyllylle laihempia raukkoja odottamaan. Sitä paitsi uimakoulussa läskistä on sellainenkin etu, että kun serkkuni värjötteli puolet tehokkaasta uintiajasta pyyhkeen alla, minä poika se otin laiturilta vauhtia ja hyppäsin. Ei ihme, että opin ihan hyvin uimaan. Osaan eritoten koiraa vieläkin.

Sen minä vaan haluan sanoa, että kyllä pitäisi lapsia nykyäänkin vähän karaista. Ei mitään lämmitetyn altaan pelleilyä, vaan sinne vaan rohkeasti järveen kroolaamaan. Pysyvät tauditkin paljon paremmin poissa, kun niille pikkuisen näyttää, kuka komentaa.

Vaikka maailma muuttuu ja otsonikerros ohenee, yksi asia näissä uintihommissakin silti pysyy: "Äiti ja isä, katsokaa! Odottakaa, ei lähdetä! Yhden kerran vielä!"

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Mansikat Fresitana

Tänään nurmikkoa lykkiessäni mietin aikoja, jolloin tein samaa hommaa kesätöikseni. Olen ollut ahkera nuori ja kunnostautunut myös mansikanmyyjänä, taloustavaraosaston myyjänä, kirkko-oppaana ja leiriohjaajana, johon parhaimmat kesätyömuistoni ehdottomasti liittyvätkin. Ison tavaratalon talousosastollakin oli rattoisaa, sillä kiirettä piti niin, että pumpputermoshylly oli jatkuvasti tyhjä ja käsittämättömän usein joku vei maalattavaksi viisikymmentä valkoista posliinikissaa. Ruohonleikkaajana puolestaan näki kättensä jäljet ja opaskesänä oli aikaa lauleskella urkuparvella ja lukea kirkon portailla tentteihin.

Mansikanmyynnin haluaisin unohtaa.

Voisi kuvitella, että mukavahan sitä on maistuvia mansikoita maistella ja kaupitella, leppoisaa puuhaa sellainen. Kyllä, etenkin alkukesästä, kun tuote on ulkolaista ja jokainen ottaa asiakseen siitä valittaa. Että eivät varmana maistu miltään ja mitähän myrkkyjä näihin on lykätty ja ei ole, kuule tyttö, espanjalainen samanlaista kuin suomalainen ja ruotsalaista homomansikkaa nyt en ainakaan osta. Maistiaiset tosin kelpaavat aina, olivat marjat sitten Euroopasta tai Vinkuintiasta ja niitä pitää ottaa toinenkin ja ehkä kolmas, jotta voi sanoa, ettei sittenkään tänään ota mansikoita.

Kaiken alkukesän valituksen perusteella onnenpäivän luulisikin koittavan, kun tarjolla on vihdoin kotimaista laatutuotetta, mutta ei. Miten voi olla noin kallista vielä, kun Kuopion Essolta sai viime vuonna tähän aikaan ainakin markan halvemmalla litra ja jos otan kaksi litraa niin saanko toisen ilmaiseksi, hehe, ja vielä yhden mansikan tästä maistan ja vien sukulaisillekin taskussa muutaman. Tulen sitten huomenna hakemaan lisää, niin varmaan.

Miettikääpä myös sitä, minne mansikanmyyjä menee vessaan. Jättää mansikkansa, kassansa ja käy? Eipä oikein minnekään. Ei siis kannattanut syödä eväitä tai varsinkaan juoda mitään, sillä lähdepä siitä lipasta taluttamaan kadun yli kahvilaan tai monen mutkan taakse läheisin myymälän yleisövessaan, tule matkalla ryöstetyksi ja näe vielä ilman rahoja takaisin palattuasi, että mansikkalaatikotkin on viety. Sadesäälläkin oli melko vittumaista, kun pomo kaikessa viisaudessaan vaati, että on istuttava selkänojattomalla tuolilla. Ettei näytä laiskalta, ymmärrättehän. Ei siinä mitään, mutta ihan olisi ollut mukavaa, jos pomo olisi voinut hankkia kojun ylle ehjän katoksen. Kun toripaikan viereinen katu vietti reilusti alaspäin ja tuli sade rankka, oli pienessä myyntiteltassa vain yksi pieni kohta, johon ei lorottanut vettä läpi. Siihen piti orjan tuolinsa asettaman ja jalkansa nostaman, jottei olisi hukkunut tulvaan. Silloin melkein ajattelin, että haistakoon paskan koko universumi ja ainakin Marjataivas OyAbloy.

Aikuinen minä olisi kirjoittanut tiskille lapun, jossa olisi lukenut HEIPPA.

Kun erään kerran olin muutaman päivän pois ja minulla oli sijainen, niin hyvin ei mennyt senkään jälkeen. Tulin aamulla iloisena töihin, kun pomo kaarsi pakettiautolla paikalle. Hän vaikutti vihaiselta ja pyysi minua selvittämään toimintaani, eikä minulla ollut aavistustakaan, mistä on kyse. Pomo kehotti minua kurkistamaan läheiseen isoon roskikseen. Siellä oli runsaahkosti pilaantuneita, pois heitettyjä mansikoita, ja minua alettiin syyttää siitä, että olen heittänyt myyntikelpoista tavaraa roskikseen. Osasin jotenkin puolustautua kertomalla, etten ole itse ollut edes paikalla enkä voi vastata toisen myyjän toimista, mutta että toinen pomoista on kyllä kehottanut heittämään huonot mansikat pois.

Ei mennyt läpi: huonot marjat pitää piilottaa valmiiksi mittakupin pohjalle. Niin ne saadaan myytyä.

Nykyään nautin mansikkani Fresitana. Se on tasalaatuista ja -hintaista.


tiistai 5. kesäkuuta 2012

Hukkukaa kaikki


Kuvan opettajalla on ollut astetta rankempi vuosi, joten ei ihme, että omena pöydällä ei lohduta. Itse en ollut todellakaan noin negatiivinen, vaan toivotin ovelta vielä kaikille sulavaa jäätelökesää ja kaikkea muuta mahdollista ihanuutta, jonka kesä voi meille tarjota: auringonpistoksia, viikkotolkulla kestävää rankkasadetta, hyttysarmeijaa ja koulupainajaisia. Elämä on realismia eikä mitään romantiikkaa, ja se pitää jo nuorena ymmärtää.

Kaikista loman ensimmäisten kolmen viikon (perustuu empiiriseen tutkimukseen, n=1) koulu-unista ja osittain painajaisistakin huolimatta olen miettinyt, miten ihmeessä kukaan opettaja voi koskaan vaihtaa tai edes harkita vaihtavansa ammattiaan toiseen. Kesä, heinä ja elokuusta melkein puolet. Syysloma. Joululoma, talviloma. Rupea tämän jälkeen nyt muihin töihin ja nouse aamulla toimistolle koko lämmin loppukesä, kun loma-ajaksi arvottiin pakkasöinen kesäkuu. Kiva katsella salaa orapihlaja-aidan läpi, kun naapurin lehtori makaa kymmenen viikkoa aurinkotuolissa, imee pillillä sangriaa ja nousee välillä vain latamaan robottiruohonleikkurin. Yhtään ei olisi kademieli. Tekisivät sitä paitsi jotain palkkansa eteen, kasvattaisivat vaikka lapseni.

Suosittelenkin kaikkia ryhtymään opettajiksi. Se on hyvä ja helppo ammatti. Yhdeksältä töihin, kahdeltatoista ulos, munkkia välituntisin ja ilmaista ruokaa joka päivä. Lomaa puolet vuodesta ja helvetin kova palkka. Ihmettelen suuresti, miksi niin harva mies tahtoo opettajaksi. Saa omenoitakin ja kaikkea.

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Sukuvika

Olen nyt jo näin kesäloman ensi metreillä ollut tehokas ja ehtinyt kokea hyvin suuren valaistumisen. Asia on niin vapauttava, että se pistää aivan ilosta hyppelehtimään: sukua voi syyttää melkein kaikesta! Huonoista geeneistä esimerkiksi, ja niillä selittääkin yhden elämän aikana paljon. Se nyt vain on niin, ettei ei-toivotuille ominaisuuksilleen voi oikeastaan mitään, sillä kaikesta ovat vastuussa suvun esi-isät. Osoittakaa vain syyttävä sormi Alvariin tai Edvardiin, ei tarvitse tulla minulle valittamaan. Ja jos joka paikkaa kolottaa tai sielu on vaikka kovin levoton, niin niinpä oli myös isosisän serkulla ja enon vaimon äiti vasta hullu olikin. Toisaalta, jos on vaikka lahjakas korkeushyppääjä tai tavattoman älykäs (niin kuin minä), voi kunnian ottaa ihan itselle. Sitä nyt vain sattuu olemaan erinomainen, vaikkei kukaan muu suvusta olekaan. Valkoinen lammas ja johtotähti, minkäs sille voi.

Olin viikonloppuna ylioppilasjuhlissa, jossa suvun miehet ja naiset jakaantuivat perinteiseen tapaan loppuvaiheessa iltaa eri tiloihin. Miesten tukikohtana toimi luonnollisesti autotalli, josta kuului välillä moottorin päryytystä, ja taustallakin jumputti asiaankuuluvasti. Keskustelun luonteesta on ulkopuolisena vaikea mennä sanomaan mitään, mutta oletettavasti aiheet olivat miehiseen tapaan henkeviä ja filosofisia. No, totta puhuen syvällistä oli keskustelun laatu naisillakin, sillä aloitimme vertailemalla erilaisia vaivojamme. Yllättävän monella olikin kaikenlaista kolotusta, suonikohjua ja keuhkovikaa, hierojalla piti käydä, antibioottia syödä ja puita halata. Valaistuminen liittyykin siihen, miten helpottavaa oli huomata, että vaivat ja sairaudet kulkevat suvussa, eikä sitä itse olekaan vastuussa viallisuudestaan. Monella oli mahan kohdallakin vähän sukuvikaa.

Myöhäisillan aikana nauroimme vapautuneina Tenat soiden ja itkimme liikutuksesta samaan lautasliinaan. Suku on pahin ja paras, nauru pidentää ikää ja pieru se vasta kauan naurattaakin, oli muutama rouva huomannut kävelymatkalla yöpaikkaansa. Eivät he tietenkään itse olleet piereskelleet, vaan pupujussit pusikoissa.

Yksi keuhkoahtauman ja kolotuksen kannalta harmittava seikka tuli kuitenkin jossain vaiheessa yön tunteja ilmi: tajusimme, ettei nimenomaan meistä naisista juuri kukaan ollut oikeasti verisukua keskenään. Pitää vissiin myös sittenkin vain laihduttaa se keuhkoahtauma ja alavatsa pois. Paskempi homma.