Mansikat Fresitana

Tänään nurmikkoa lykkiessäni mietin aikoja, jolloin tein samaa hommaa kesätöikseni. Olen ollut ahkera nuori ja kunnostautunut myös mansikanmyyjänä, taloustavaraosaston myyjänä, kirkko-oppaana ja leiriohjaajana, johon parhaimmat kesätyömuistoni ehdottomasti liittyvätkin. Ison tavaratalon talousosastollakin oli rattoisaa, sillä kiirettä piti niin, että pumpputermoshylly oli jatkuvasti tyhjä ja käsittämättömän usein joku vei maalattavaksi viisikymmentä valkoista posliinikissaa. Ruohonleikkaajana puolestaan näki kättensä jäljet ja opaskesänä oli aikaa lauleskella urkuparvella ja lukea kirkon portailla tentteihin.

Mansikanmyynnin haluaisin unohtaa.

Voisi kuvitella, että mukavahan sitä on maistuvia mansikoita maistella ja kaupitella, leppoisaa puuhaa sellainen. Kyllä, etenkin alkukesästä, kun tuote on ulkolaista ja jokainen ottaa asiakseen siitä valittaa. Että eivät varmana maistu miltään ja mitähän myrkkyjä näihin on lykätty ja ei ole, kuule tyttö, espanjalainen samanlaista kuin suomalainen ja ruotsalaista homomansikkaa nyt en ainakaan osta. Maistiaiset tosin kelpaavat aina, olivat marjat sitten Euroopasta tai Vinkuintiasta ja niitä pitää ottaa toinenkin ja ehkä kolmas, jotta voi sanoa, ettei sittenkään tänään ota mansikoita.

Kaiken alkukesän valituksen perusteella onnenpäivän luulisikin koittavan, kun tarjolla on vihdoin kotimaista laatutuotetta, mutta ei. Miten voi olla noin kallista vielä, kun Kuopion Essolta sai viime vuonna tähän aikaan ainakin markan halvemmalla litra ja jos otan kaksi litraa niin saanko toisen ilmaiseksi, hehe, ja vielä yhden mansikan tästä maistan ja vien sukulaisillekin taskussa muutaman. Tulen sitten huomenna hakemaan lisää, niin varmaan.

Miettikääpä myös sitä, minne mansikanmyyjä menee vessaan. Jättää mansikkansa, kassansa ja käy? Eipä oikein minnekään. Ei siis kannattanut syödä eväitä tai varsinkaan juoda mitään, sillä lähdepä siitä lipasta taluttamaan kadun yli kahvilaan tai monen mutkan taakse läheisin myymälän yleisövessaan, tule matkalla ryöstetyksi ja näe vielä ilman rahoja takaisin palattuasi, että mansikkalaatikotkin on viety. Sadesäälläkin oli melko vittumaista, kun pomo kaikessa viisaudessaan vaati, että on istuttava selkänojattomalla tuolilla. Ettei näytä laiskalta, ymmärrättehän. Ei siinä mitään, mutta ihan olisi ollut mukavaa, jos pomo olisi voinut hankkia kojun ylle ehjän katoksen. Kun toripaikan viereinen katu vietti reilusti alaspäin ja tuli sade rankka, oli pienessä myyntiteltassa vain yksi pieni kohta, johon ei lorottanut vettä läpi. Siihen piti orjan tuolinsa asettaman ja jalkansa nostaman, jottei olisi hukkunut tulvaan. Silloin melkein ajattelin, että haistakoon paskan koko universumi ja ainakin Marjataivas OyAbloy.

Aikuinen minä olisi kirjoittanut tiskille lapun, jossa olisi lukenut HEIPPA.

Kun erään kerran olin muutaman päivän pois ja minulla oli sijainen, niin hyvin ei mennyt senkään jälkeen. Tulin aamulla iloisena töihin, kun pomo kaarsi pakettiautolla paikalle. Hän vaikutti vihaiselta ja pyysi minua selvittämään toimintaani, eikä minulla ollut aavistustakaan, mistä on kyse. Pomo kehotti minua kurkistamaan läheiseen isoon roskikseen. Siellä oli runsaahkosti pilaantuneita, pois heitettyjä mansikoita, ja minua alettiin syyttää siitä, että olen heittänyt myyntikelpoista tavaraa roskikseen. Osasin jotenkin puolustautua kertomalla, etten ole itse ollut edes paikalla enkä voi vastata toisen myyjän toimista, mutta että toinen pomoista on kyllä kehottanut heittämään huonot mansikat pois.

Ei mennyt läpi: huonot marjat pitää piilottaa valmiiksi mittakupin pohjalle. Niin ne saadaan myytyä.

Nykyään nautin mansikkani Fresitana. Se on tasalaatuista ja -hintaista.