Näin sitä istutaan

Nykynuoriso on joka suhteessa pilalle lellittyä. Käsi pystyyn vaan, kuinka moni teistä varttuneemman muorison edustajasta vietiin autolla uimahalliin uinnin alkeita opettelemaan? Montako kättä näen, mitä? Kyllä uimakouluun lähdettiin polkupyörällä (liian isolla, kasvunvaraa), sillä silloin ei ollut vielä mitään sisähalleja keksittykään. Vesi tuli kaivosta ja hiukset pestiin järvessä mäntysaippualla kesät talvet. Ja mikä ihmeen myyräuinti? Meidän aikanamme joko liu'uttiin veden alla tai sätkittiin siinä pinnalla koiraa, ei silloin mitään naurettavia kikkailtu. Järvenrannalla ei sitä paitsi todellakaan ollut mitään saunaa, vaan siellä hytistiin pikkupakkasella huulet sinisenä. Sinne vaan järveen kaikki ja alkakaa uida, karaistutte.

Minä menin uimakouluun serkkuni kanssa. Serkku oli hoikka kuin pajunvitsa, oljenkorsi, jäätelötikku tai juomapilli, mitä näitä nyt on. Minä olin, no, hieman tukevampi. Kuusenrunko, kelohirsi, Banana Split. En ole koskaan tarvinnut uimarengasta, ja säästöä se tietenkin on pienikin säästö. Lihava tulee kuulkaa halvaksi perheelleen, koska hänelle kelpaa edullinen ranskanleipä ja joka kesäiset puhki menevät kellukkeet saa jättää kaupanhyllylle laihempia raukkoja odottamaan. Sitä paitsi uimakoulussa läskistä on sellainenkin etu, että kun serkkuni värjötteli puolet tehokkaasta uintiajasta pyyhkeen alla, minä poika se otin laiturilta vauhtia ja hyppäsin. Ei ihme, että opin ihan hyvin uimaan. Osaan eritoten koiraa vieläkin.

Sen minä vaan haluan sanoa, että kyllä pitäisi lapsia nykyäänkin vähän karaista. Ei mitään lämmitetyn altaan pelleilyä, vaan sinne vaan rohkeasti järveen kroolaamaan. Pysyvät tauditkin paljon paremmin poissa, kun niille pikkuisen näyttää, kuka komentaa.

Vaikka maailma muuttuu ja otsonikerros ohenee, yksi asia näissä uintihommissakin silti pysyy: "Äiti ja isä, katsokaa! Odottakaa, ei lähdetä! Yhden kerran vielä!"