Kesäjatkis, osa 6: Pohjamudissa

Jarkko makasi sohvalla, käänteli kanavia ja hörppäsi välillä lisää olutta. Hän oli pilannut vähän aikaa sitten kaiken, millä oli merkitystä. Firman kesäjuhlat ja ilmaiset juomat olivat sekoittaneet hetkellisesti hänen päänsä, ja kun kylkeen oli sopivasti liimautunut huomattavan humalainen Henttu, heidän osastonsa yksi assistenteista, ei lämmin tunnelma ollut ottanut viilentyäkseen. Jarkko ei ollut tottunut naisten huomioon, joten kainalossa kiehnaava, varsin mukiinmenevän näköinen nainen sai hänet tuntemaan itsensä kerrankin hieman erityiseksi. Niinpä yksi asia johti toiseen, ja vaikka mies aluksi yrittikin vastustella, hän ei pystynyt kieltäytymään Hentun johdatellessa häntä vihjailevasti kohti perimmäistä toimistohuonetta.

Jarkko ei ollut ylpeä itsestään, todellakaan, vaan kirosi raskaasti tapahtunutta. Hän ei ollut kuvitellut koskaan pettävänsä, etenkään, kun suhde Kaisan kanssa oli hänelle tärkeä. He olivat leikillään puhuneet jo kihlautumisestakin, vaikka se ei aivan vielä olisikaan ollut ajankohtaista. Nyt siitä ei enää tarvinnut edes haaveilla, sillä hän oli pilannut kaiken tunnustamalla erehdyksensä vapaaehtoisesti. Erehdyksensä. Pettämisensä. Kaisa ei, ymmärrettävää kyllä, ollut ottanut asiaa kevyesti ja teki päätöksen, joka oli Jarkosta musertava: ainoa vaihtoehto oli hänen mielestään ollut ero. Yhden ainoan, mutta kohtalokkaan virheen takia. Miksi hän oli ollut niin typerä? Miksi, miksi, miksi? Jarkon elämä eron jälkeen oli ollut yhtä itsesyytöstä. Hän oli vapaaehtoisesti päästänyt elämänsä naisen menemään.

Muutama päivä sitten oli kuitenkin tapahtunut jotain odottamatonta. Kun hän aamulla avasi sähköpostinsa, odotti siellä Kaisalta lähetetty viesti. Jarkko avasi meilin sydän pamppaillen.

Hei, rakas.

Oon ajatellut sua ja mua paljon ja haluan antaa meille vielä uuden mahdollisuuden. Kai sitä ihminen voi joskus erehtyäkin. Annan sulle kaiken anteeksi, mutta lupaa, ettei tällainen enää koskaan toistu. 

Sun omasi, K. 

Mies oli lukenut lyhyen viestin tuhanteen kertaan, eikä silti ollut uskoa sen sisältöä. Tähän mennessä Kaisa oli ollut hänelle niin vihainen, että pieni toivonkipinä yhteenpaluusta oli pikku hiljaa lukuisista suostuttelupuheluista huolimatta sammunut. Sähköpostiviestin saatuaan hän oli kuitenkin ottanut muutaman rohkaisuryypyn ja soittanut naiselle jälleen, tällä kertaa toiveikkaana. Luuria ja helvettiä vaan oli jälleen tullut korvaan, eikä Jarkko ymmärtänyt, mitä peliä Kaisa nyt piti. Olut auttoi hetkeksi, mutta mies tiesi, että pitäisi jo lopettaa itsesääli ja pohjamudissa pyöriminen.

Puhelin piippasi, ja Jarkko kurottautui käsinojaa kohti.

- Johan nyt, pääsi miehen suusta. Viesti oli Kaisalta, ja se oli käskevä.

Tule sairaalaan, kysy minua. Heti. Ole ystävällinen. K.

Mitä ihmettä oli tapahtunut?