Kesäjatkis, osa 2: Rikkaruohoja

Kaisa ei tiennyt, vastatako puheluun vai ei. Älä vastaa (Jarkko!), huusi näyttö, mutta sydän huusi raivosta lujempaa. Jarkko oli joutunut ei-vastattavien tuoreimmaksi listaykköseksi vähän isän kuoleman jälkeen. Heidän lupaavasti alkanut ja jo melkein vuoden kestänyt seurustelusuhteensa oli päättynyt siihen, että Kaisa oli löytänyt vahingossa miehen kännykästä viestejä, joiden perusteella ei ollut epäilystäkään siitä, miksi tällä venähti välillä töissä pitkään tai miksi tärkeitä puheluita tuli niin usein. Jarkko pyöritti kahta naista yhtä aikaa. Klassista, ajatteli Kaisa. Yhtä tyhmä olen kuin muutkin naiset kautta aikojen. Tai oikeastaan yhtä ovela: kyllä hän tiesi, ettei toisen puhelutietoja tai posteja saisi urkkia, mutta oli tehnyt sen jonkin alkukantaisen vaiston varassa kuitenkin. Ja tässä oltiin.

Miksi Jarkon piti soittaa juuri nyt? Antaisiko hän tämän pilata iltansa? Tähän aikaan perjantaista mies olisi varmasti jo tukevasti humalassa ja soittelisi taas niin kauan, kunnes hän suostuisi vastaamaan. Olisi siis viisainta tehdä se samantien.

- Vedä itsesi hirteen, putkahti Kaisan suusta rajummin kuin hän oli ajatellutkaan. Jarkko oli viime päivinä alkanut vaatia naista takaisin, sillä suhde toiseen naiseen oli hänen sanojensa mukaan päättynyt ja ollut "valtava erehdys". Just joo. Hän ei petturimiehen kelkkaan enää lähtisi.
- Kaisa, sammalsi Jarkko juuri niin kuin nainen oli mielessään ennustanutkin. - Älä viitsi, hei. Kiitos kirjeestäsi, yllätyin siitä valtavasti, jatkoi hän sitten.
- Mistä helvetin kirjeestä? tiuskaisi Kaisa takaisin paitsi ärtymystä, myös ihmetystä äänessään. - En todellakaan ole lähettänyt sinulle mitään kirjettä! Kyllä sulla on nyt naiset menneet pahasti sekaisin.

Puhelimen toisessa päässä oli hiljaista. Kaisa saattoi melkein nähdä kysymys- ja huutomerkit heidän välillään, sillä episodi vaikutti kieltämättä hämärältä.
- No voi helvetti itsellesi! kiihtyi lievästi humalainen mies. - Jos minulle lähetetään sinun sähköpostiosoitteestasi meili, jossa kerrotaan, että saan kaiken anteeksi ja että haluat aloittaa puhtaalta pöydältä, niin mitä pitäisi muka ajatella? Yhtenä hetkenä ollaan rakastamassa ja toisena vetämässä hirteen. Yritä nyt, nainen, päättää!

Kaisa kuunteli vuodatusta monttu auki, ja vaikka aivot raksuttivat, niin tyhjää löi. Hän itse ei ollut viestiä lähettänyt, se oli varmaa. Kysymys kuuluikin, kuka kumma sen oli tehnyt ja ennen kaikkea: miten ja miksi. Suuttumus alkoi jälleen nostaa päätään.
- Kuule nyt, Jarkko. Minä en ole ottamassa sinua takaisin sen jälkeen, mitä teit. Meistä ei tule ikinä mitään. EI IKINÄ! huusi Kaisa, painoi punaista luuria ja heitti puhelimen sohvatyynyä vasten, kun ei muutakaan keksinyt.

Äkkiä lisää punkkua, huusivat aivot. Kaisa kaatoi lasin puolilleen ja avasi koneen. Sähköpostiasia oli tarkistettava heti. Hän kahlasi läpi lähetetyt viestinsä, muttei löytänyt niistä mitään Jarkkoon liittyvää. Ei myöskään poistettujen viestien kansiosta. Voi jumalauta, että se jätkä on sekaisin! Hän oli jo sulkemassa koneen, kun sai mieleensä kurkistaa myös Hotmail-viestit, vaikkei hän sitä osoitetta juuri koskaan käyttänytkään.

Pian hän haukkoi henkeään. Kaksi päivää sitten lähetetty viesti kuului seuraavasti:

Hei, rakas.


Oon ajatellut sua ja mua paljon ja haluan antaa meille vielä uuden mahdollisuuden. Kai sitä ihminen voi joskus erehtyäkin. Annan sulle kaiken anteeksi, mutta lupaa, ettei tällainen enää koskaan toistu. 

Sun omasi, K.

Kaisa katsoi viestiä epäuskoisena. Ei helvetti. Ei helvetin helvetin helvetti. Miten tämä oli mahdollista? Kuka viestin oli lähettänyt? Kenellä olisi ollut pääsy hänen koneelleen?

Maikku.

Tämä rikkaruoho nypittäisiin tänä iltana hänen elämästään.