perjantai 3. elokuuta 2018

Tyhmiä ihmisiä on liikaa!

Kun on keskimääräistä älykkäämpi (hyvinä päivinä oikeastaan nerokkuuden rajamailla), ei ole mitenkään voinut välttyä huomaamasta, että maailmassa on enemmän tyhmiä ihmisiä kuin aikaisemmin. Sikiäminen on tapahtunut nopeasti, ja nykyisin heitä on kaikkialla, koko ajan, rasittavuudeksi ja välillä jopa aivan ahdistukseksi asti. Eniten heitä liikkuu vapaana ihan valoisaan aikaan anonyyminä pitkin internetiä, mutta ei yöaikakaan helppo ole. Silloin vasta voikin innostua, kun moni asia on kuitenkin tärkeä ja täytyy saattaa koko maailmalle tietoon. Yleensä ei kuitenkaan suoraan sille, jota asia koskee, kuten vaikka naapuria tai tienvarsiniittokoneen kuljettajaa, joka meni ja saatana ajoi talon ohi eräänä yönä.

Tyhmän ihmisen tunnistaa helposti. Hänellä on esimerkiksi aivan älyttömiä mielipiteitä, tavallisesti täysin päinvastaisia kuin itsellä. Yleensä, jos hänellä on kannalleen jokin perustelu, se on riittävän pätevä vain muiden tyhmien mielestä. Kun joukko näitä samanhenkisiä pääsee yhteen, tyhmyys luonnollisesti tiivistyy, ja siinä sitä on kuulkaa keskimääräistä älykkäämmällä tai vaikka ihan vain tavallisella ja normaalillakin ihmisellä vaikea paikka. Epäuskoinen silmien pyörittely, syvä uloshengitys ja olkien kohauttelu auttavat välillä, mutta kun niitäkin joutuu tekemään jatkuvasti, voi ihan niskavammaakin tulla ja usko maailmaan mennä.

Tähän on toki ratkaisu, kuten se, että vaihda kanavaa tai laita televisio kiinni, ei ole pakko katsoa! Älä mene lukemaan Puskaradioiden ja iltapäivälehtien kommentteja! Jätä tyhmät omaan arvoonsa!

Mutta kun he siitä huolimatta sikiävät ja valloittavat maan. Kiitos ryhmään pääsystä.

Ennen vanhaan elämässä oli se hyvä puoli, että tyhmillä ei ollut samanlaista, liian helppoa mahdollisuutta päästä esille kuin nykyisin. Tyhmiä ihmisiä on siis ollut aina olemassa, mutta he pysyivät sopivasti vähän enemmän piilossa ja syrjässä mielipiteineen. Niin oli hyvä. Internet tuhoaa tämän maapallon.

Huolestuttavinta on, ettei tyhmä tajua olevansa tyhmä, vaan sen huomaavat vain älykkäämmät yksilöt. Nykyisin lisäksi moni periaatteessa ihan normaali ihminen on alkanut mennä kaikenlaisiin tyhmien juttuihin mukaan, ottaa esimerkiksi itsestään kuvia vessassa, oli se sitten oma, vieras tai jopa julkinen. Se on niin, että vessassa pissitään ja kakitaan, pestään kädet ja hampaat ja lähdetään pois. Sellainen vähän puolityhmä myös usein hurahtaa ja jumittaa yhteen asiaan: hän päivittää jatkuvasti työstään, lastensa saavutuksista, rakkauselämästään tai yhdestä ja samasta harrastuksestaan, oli se sitten salilla käyminen, ompeleminen tai sisustaminen. Tyhmän tunnistaa myös hashtagien määrästä: mitä enemmän, sen tyhmempi ihminen.

Että on kyllä hirvittävän rankkaa olla #keskimääräistäälykkäämpi.