Kesäjatkis, osa 4: Kohtaaminen

Kaisaa inhotti, millaiseksi ilta oli kääntymässä. Tämän oli pitänyt olla iloinen jälleennäkeminen hyvän ruuan ja juoman merkeissä, mutta kaikki oli lähtenyt menemään pieleen ennen kuin oli kunnolla edes alkanut: Jarkon soitto kummastutti vieläkin, eivätkä Maikun vihjailut hänen sotkeutumisestaan ystävän avioeroon tuntuneet mukavilta. Kaisa oli niin tyrmistynyt, että harkitsi tekevänsä täyskäännöksen, jättävänsä naiset ja lähtevänsä mitään ilmoittamatta kotiin. Tai voisihan sitä vaikka päänsärkyyn vedoten lopettaa illan lyhyeen, niin ei tarvitsisi myöhemmin katoamista selitellä.

Kun hän vielä mietti, mitä tehdä, hänen olkapäähänsä koputettiin.
- Kaisa? Oletko se sinä? kysyi komea, tummahiuksinen mies. Treenatut käsivarret, ei sormusta, laittoi Kaisa vaistomaisesti merkille samalla kun mietti kiivaasti, mistä tämän tunsi. Mies vaikutti tutulta, ja tuttuhan hänen täytyi ollakin, kun kerran hänet nimeltä tunsi.
- Kyllä olen, vastasi hän hieman hämillään, sillä mies tuijotti häntä intensiivisesti ruskeilla silmillään. - Minun täytyy nyt tunnustaa, etten ole ihan varma, mistä minun pitäisi sinut muistaa. Kaisaa hävetti, että mies takuulla näki punan kohoavan hänen kasvoilleen.
- Kristian, esittäytyi mies. - Muistatko? Olimme samalla luokalla, 9 D. Luokanvalvoja Raija Mäkinen, eikö vaan?

Kaisan into lopahti samantien. Kristian Pyylampi. Tai Kyylampi, kuten he naisten kanssa Kristiania piloillaan tämän ilkeyden vuoksi olivat kutsuneet. Tänään todellakin näyttävät ympyrät sulkeutuvan. Nyt olisi hyvä sauma maksaa potut pottuina ja vetää Kyylammen poika kuin lakana mankeliin pyörimään. Ja tällä kertaa Upo saisi mielellään jäädä myös jumiin. Kuristukoon sinne, koulukiusaaja. Vaikka toisaalta, mietti Kaisa, olisi ehkä järkevintä esittää ensin himokasta opettajatarta, sillä siten mies saataisiin tukevasti koukkuun. Varsinainen niittaaminen olisi sen jälkeen paljon helpompaa.

- Ei ole totta, Kristian! huudahtikin Kaisa muka ihastuneena yllätyksestä ja kapsahti miehen kaulaan. - Miten ihana nähdä sinua, olet kyllä komistunut, kehaisi hän miestä ja loi tähän flirttailevan katseen. Sitä hän oli yrittänyt keväällä huonolla menestyksellä ajokokeessakin, kun uusintayrityskerrat seurasivat toisiaan. Minkäs hän sille voi, ettei ollut luotu ison moottoripyörän satulaan, vaikka hänellä oli teininä ollutkin vaaleanpunainen Honda Monkey. Inssimies ei ollut taipunut hänen räpyttelyihinsä alkuunkaan, joten nyt piti laittaa kehiin parasta osaamista.

- Kuule, nyt sattui hyvin. Olemme täällä tyttöjen kanssa illallistamassa ja otamme sinut mielellämme mukaan seuraamme, jos vain tahdot. Maikku, Pirita, Päivi ja Anniina - kaikki täällä! Kyllähän sinä varmasti tytöt muistat! Liitythän seuraamme, pyysi Kaisa, hulmautti hiuksiaan, otti parhaimman viettelyilmeensä ja tunsi sisimmässään heti, että Kristian oli myytyä miestä.

Miten helppo nakki, ajatteli Kaisa. Eipä ollut miehellä aavistustakaan, mitä hänellä oli mielessä. Niin monet kerrat hän oli vannonut kiusaajalleen kostoa, muttei ollut aavistanutkaan, että pääsisi ihan itse tositoimiin. Nyt, hoikistumisen ja aikuistumisen myötä itsevarmana hän olisi se, joka määräisi tahdin.

- Tule, mennään! kehotti Kaisa, lyöttäytyi Kristianin kainaloon, tunsi miehen maskuliinisen tuoksun ja vastoin tahtoaan pientä nipistelyä vatsassaan. Ei kai vain...