torstai 29. joulukuuta 2011

Jotain rajaa tähän universumiin

Muistan lukion matikantunneilta, että kylläpä oli hyödyllistä ja mukavaa laskea avaruuskappaleiden tilavuuksia. Kappaleet olivat sillä tavalla lystikkäitä, että ne myös menivät ja pöyrähtelivät leikkisästi koordinaatistonperkeleessä akselinsa ympäri ja varmaan takaisinkin. Kysyn vaan, että missä on tuollaisiakin laskuja elämänsä aikana tarvinnut? Kysyin tarkoitusta silloinkin, sillä kunnon näsäviisas oppilas kyseenalaistaa ja vaatii perusteluja. Opettaja vastasi muistaakseni jotain yleismaailmallista höpinää aivojumpasta ja ajattelukyvyn laajentamisesta. Nuoriso laajentaa tajuntaansa, kuulkaa opettajat, ihan muilla keinoin.

Jos avaruutta alkaa ajatella oikeasti ja vakavissaan, ahdistuu välittömästi. Minä niin haluaisin tietää, että mistä se on tullut koko avaruus? Asiaa on aivan turha selittää esimerkiksi alkuräjähdysteorian avulla, sillä onhan se nyt selvää, että jotakin täytyy olla ennen alkuräjähdystäkin. Niin kuin se avaruus, jossa räjähdys tapahtuu tai ne pommin ainesosat vaikkapa. "Alussa on ollut äärimmäisen tiheä ja kuuma tila", kertoo tietolähteeni. Niinpä! Missä? Olisiko ollut vaikka avaruudessa? Mitä?

Maapallo kuulemma liikkuu eteenpäin noin 30 km:n sekuntivauhtia, mitä en siis todellakaan ymmärrä. Sehän on aivan järjetön vauhti! Laskin yhtäkkiä päissäni, että se tarkoittaa 1800 km/minuutti, eli jos Skodalla tai Toyotalla päästeltäisiin kylätietä samaa vauhtia, näyttäisi mittari melkein 108 000 km/h. Sakot tulisi kuulkaa niin että tärähtää. Ja kokeilepa vaan puhua vielä kännykkään samaan aikaan, niin lirissä olet ja ojassa. Tuohon vauhtiin sitä paitsi kun vielä lisää sen, että menemme ja pyörimme pallomme kanssa ympärikin, niin ei se ole kumma, että ihminen menee vähän sekaisin. Jatkuva Linnanmäki jättää kyllä jälkensä.

Kaiken kumman lisäksi tämä universumi, linnunrata ja galaksi laajenevat koko ajan. Kysynpä vaan, että minne se muka laajenee? Jos avaruus niin kuin jotenkin luo itse lisää itseään, niin pakkohan sillä on olla jokin tila, jonne se voi laajeta. Niin kuulkaa. Jotain rajaa ja rajansa kaikella! Aina sitä olisi itse huolehdittava kaikesta, avaruuden aitaamista myöten. Raskasta.

Ihmettelen myös, mitä eroa on avaruudella ja ulkoavaruudella? Jos haluaisin vaikka singota suutuspäissäni lautasen seinän sijasta ulkoavaruuteen, mihin minun edes pitäisi tähdätä? Kyllä vain on seinä paljon helpompi vaihtoehto, vaikka kannattaa tietenkin nakata hajalle kaikista rumin kulho tai ainakin halvin. Ei harmita sitten seuraavana päivänä aivan yhtä paljon. Ja kuulkaahan vielä: lentääkö lentokone ilmassa, taivaalla, avaruudessa, maailmankaikkeudessa vai missä? Ja kuka on se, jolla on lentokoneen avaimet? Se tässä hommassa on kaikista olennaisin kysymys.

12 kommenttia:

  1. Onko musta aukko niellyt teidät kaikki jonnekin?

    VastaaPoista
  2. Täällä mää ainakin pyörin.

    VastaaPoista
  3. Noi lentokoneen avaimet muakin on mietityttänyt...

    VastaaPoista
  4. Hahaa. Minäpä tiedän oikeasti vastauksen siihen, kenellä on lentokoneen avaimet. Se askarrutti pitkään, mutta nyt on faktaa.

    VastaaPoista
  5. Oon seurannut jo kuukausia tätä sun blogia, aivan hervotonta juttua, kolahtaa, osuu ja uppoaa täysillä. Liekö ihanaisella opettajuudellakin jotain tekemistä asian kanssa...Niin joo, tämä avaruusjuttu nyt sitten avasi kaikki hanat (ja moninaiset lapsuuden traumat), kun lapsena aina tuli nakotettua yöt silmät levällään hetekan pohjalla ja avaruuden avaruutta pohdittua. Ja tuota samaa (fiksua) rataa ajatukset kulkivat. KIITOS.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi. Kiitos itsellesi, tulin aivan tosi iloiseksi viestistäsi. Olet ihana, aivan selvästi. <3 Sellaista vain aloin miettiä, että yhtä ahdistuneeksi kuin avaruudesta tulen edelleen aiheesta kuolema. Siihen ei tohdi kovin usein kajota.

    VastaaPoista
  7. No totta maar sitä ihania ollaan! Mun ihanuus ehkä vaan avautuu aika harvoille (eikä ainakaan oppilasparoille siellä kuuluisassa jälki-istunnossa), mutta itsehän sitä sisäisen ihanuutensa tietää (ulkoista turha ehkä mainostaa?) Pakko tehdä tässä nyt tunnustuskin; se oli se punaviinin litkimisjuttu, joka jätti koukkuun tähän sun blogiin, mitä sekin sitten kertoo...Mutta tuo kuolema on semmonen, jota en hirveesti odota - en blogisi aiheena enkä omakohtaisena kokemuksenakaan, kumma kyllä. Toisaalta...voisin heittää haasteen kehiin! Et uskalla kirjoittaa kuolemasta, varppina! Niin ja P.S. Mulla mitään hetekaa ollut, ihan tavan puusänky.

    VastaaPoista
  8. Ooh, pahan pistit. :D Alan tässä pikku hiljaa pelottavasti lämmetä aiheelle, mutta en lupaa mitään. Pitää kokeilla, lähteekö ja keuliiko, vai sammuuko mopo heti alkuunsa.

    Ja juoppoudestasi sinun ei kannata olla huolissasi, sillä juuri tuo punaviiniteksti pitää edelleen ylivoimaista ykkössijaa tämän blogin Top 10 -listalla. Et ole siis ainoa alkoholisti, vaan meitä on monia. Kippis.

    VastaaPoista
  9. Mä kirjoittelin nuorempana paljon kuolema-aiheisia kirjoitelmia. Kaikki rakkaustarinat päättyivät aina traagiseen kuolemaan. Yleensä päähenkilö jäi auton alle. Muistatko? Saat käyttää niitä tarinoita, jos et itse uskalla aiheeseen kajota.

    VastaaPoista