Ei putoa

Joka lauantai-ilta Suomen kansa asettuu saunan jälkeen sohvalle ja lopettaa hengittämisen, sillä pitää olla hiljaa ja jännittää valtavasti. On viihdeohjelman aika, viikon ja elämän kohokohdan. Mitähän älyttömän jännää täksi kerraksi on keksitty?

Minulla on aivan mielettömän hyvä huumorintaju, on aina ollut. Lapsena tykkäsin Uuno Turhapurosta ja olisin tykännyt monesta muustakin, ellei isäni olisi ollut sitä mieltä, että ohjelmat olivat lapsellisia ja ääneen nauraminen osoitus suorastaan tyhmyydestä. Nauraminen ja hauskanpito toki ovatkin melkein syntiä, joten siltä pohjalta ymmärrän kyllä. Jos olisi sota, ei kuulkaa paljon naurattaisi. Siellä olisivat, juoksuhaudassa, vähän muut mielessä kuin sketsiohjelmat, kun pitäisi isänmaata puolustaa henkensä kaupalla. Tai en minä tiedä. Voi se pieru naurattaa poterossakin. Jostain vaativa huumorintajuni kuitenkin kumpuaa, ja syytän joko lapsuuden mallia tai luontaista, hyvin korkeaa älykkyyttäni. Kuolaa valuva puoli-idiootti tai naamanvääntelijä ei vain kerta kaikkiaan naurata yhtään, eikä myöskään tosi nokkela alatyylivitsailu sananmuunnostyyliin. (Vaikka tähän on kyllä poikkeus: Minua jaksaa päivästä toiseen huvittaa se, että opettajanhuoneen pöydällä on iso, musta kahvimuki, jossa lukee oranssein kapiteelein ja suorastaan kirkuen SUMPPI PIHISEE! Se vain jotenkin sopii yläkouluhuumoriin. Me opettajat vitsailemme usein, vaikkette sitä tietenkään uskokaan.)

Ymmärrän vajaavaisuuteni, joten tunnustan nyt olevani kauhean ankea ja nuiva ihminen. Huumorintajuton ja kankea, elämäniloton tiukkis, sellainen minä olen. Minä en turhista naura enkä turhille varsinkaan. En takuulla osta Munamiehen levyä, vaikka se myisi kultaa. Paitsi että ai, perhana. Google kertoo, että myi jo. Olen myös melko varma, etten tilaa Usko Eevertti Luttista ristiäislahjaksi tuttavaperheelle tai kiinnitä Yossun ja Tsaskan julistetta seinälle. Ja kun nyt aloitin, niin sekin kyllästyttää, että oppilaille on kerta toisensa jälkeen teroitettava, miten kirjoitelman päähenkilön nimi ei sitten ole Herppeenluoma, Seppo Taalasmaa tai Timo Soini. Televisio tulee kouluun joka päivä.

Voisin kyllä ihan selvästi vähän relata ja nauraa välillä. Eilen pääsikin röhönauru, tosin varmaan  vahingossa. Kontrolli petti pahan kerran. Olimme autossa, ja koska aika alkoi käydä pitkäksi, viihdytimme takapenkkiläisiä Laiva on lastattu -leikillä. Koska yksi ei osaa vielä kunnolla kirjaimia, ideana oli luetella vuorotellen eläimiä, joilla on karvapeite. Kun toinen alamittaisista lastasi mukaan villisian, kuului vierestä tuhahdus sekä kriittinen ja närkästynyt kommentti:
- Kuule, etkö muka tiedä, ettei villisikoja saa viedä laivaan.
Vastaus tuli kuin tykin suusta:
- Ai, haittaakse?