Keskivertoa parempi kuski

Olen aina ollut hyvä peruuttamaan, lähinnä kuitenkin taaksepäin. Sakotkin olen saanut vain kerran elämässäni, eikä se edes ollut omaa syytäni. Nopeusrajoitus oli nimittäin aivan liian pieni, joten katsokoon vaan peiliin sekin kyltin pystyttäjä ja tekisi jotain tähdellisempää elämällään. Ehkä olen myös kerran kaasuttanut paniikissa päältä ajettavalla ruohonleikkurilla juuri istutetun puuntaimen yli, mutta se taas johtui paskasta ruohonleikkurista.

Esitin loistavia peruutustaitojani jo autokouluaikoina. Ajoin korttini opetusluvilla ja kaiken lisäksi pakettiautolla, joten sitä oppi väkisinkin pakittamaan aika näppärästi peilin kautta. Siltä pohjalta on vaikea ymmärtää, että reputin ajokokeen ensimmäisellä yrityskerralla ja että syynä oli ulottuvuuksien hallinta - tai se, etten muka hallinnut ulottuvuuksia. Jumaleissön, vaikka suonsilmästä olisin itseni pois peruuttanut ja ylös nostanut. Olen ihan varma, että inssillä yksinkertaisesti oli kaunaa opetusluvilla ajavia kohtaan ja että oikeasti olin jo tuolloin erityislahjakas. Olen nimittäin nykyäänkin keskivertoa parempi kuski.

Kaikilla ystävilläni ei kuitenkaan mene yhtä hyvin, ja ajotaidoissa on totisesti parantamisen varaa. Ihan kivoja he silti ovat ja herttaisia, ei siinä mitään. Hyväksyn heidät pikkuvioista huolimatta, ja koska olen itsekin hyvä tyyppi enkä tietenkään paljasta täällä kavereitteni syvimpiä salaisuuksia, voitte kuvitella, että seuraavat töppäilyt ovat tapahtuneet minulle.

No niin, eräänä päivänä lähdin siis vähän ajelulle poikaystäväni äidin uudehkolla autolla. Siinä vain sitten jotenkin kävi niin, että kun tarvitsin pakkia, sitä ei ollut. Se oli hävinnyt, kerta kaikkiaan vain kadonnut jäljettömiin. Yritin paniikissa ryskyttää kaikki vaihtoehdot läpi ja avasin varmaan myös pari kertaa takaluukun ja ikkunat, huidoin tuulilasinpyyhkijöillä ja manasin - ja jäin jotenkin mysteerisesti  jumiin valtatielle. Keskelle. Poikittain. Siinä minä olin ja häpesin silmät päästäni, painoin kaasua ja kytkintä ja kaikkea, mitä nyt painaa keksin, yhtä aikaa ja erikseen. Takaa tulevat autot jäivät ihmettelemään touhua, eivätkä oikein uskaltaneet lähteä kummaltakaan puolelta ohi, ja myös vastaan tuleva liikenne pysähtyi. No, elämässä pitää olla tähtihetkiä. Pakki löytyi sitten jossain vaiheessa ihan vahingossa, ja kertynyt väkijoukko antoi kunnioittavasti tietä nuorelle naiskuskille, joka ajoi äkkiä viisisataa metriä takaisin kotiinsa.

Tätä siis ei tapahtunut serkulleni, joka on muuten ihan välkky tapaus.

Toinen ystäväni (olkoon sitten, vastatkoot kaikki omista ajeluistaan) päätti kerran nollata matkamittarin mitatakseen kotimatkansa pituuden. Ei siinä mitään, hyvä idea sinänsä, mutta hän sattui saamaan sen kesken ratinväännön ja ollessaan juuri kääntymässä risteyksessä vasemmalle. Kas, sinnehän se jäi käsi väliin ja ratti jumiin, joten matkaa tuli talviliukkailla muutaman ympäripyörinnän verran pitemmästi. Mutta se oli varmasti tarkoituskin, näyttävät piruetit ennen kaikkea. Ystävä esitti tyynesti, että juuri näin hän tämän käännöksen oli suunnitellutkin menevän, käynnisti tuoksinnassa sammuneen auton uudelleen ja ajoi kylmän viileästi paikalta niin kuin mitään kummallista ei olisi tapahtunut. Samainen ystävä oli myös kerran ollut kovasti myöhässä ja keksinyt talon pihaa lähestyessään, että sammuttaa vauhdista moottorin. Niin kuin valmiiksi ja muutaman sekunnin säästäen, tiedättehän. Hän ajoi juuri hyvää vauhtia pitkin pitkää koivukujaa, joten ei kun virta pois ja turvavyö auki. Muuten hyvä, mutta sen jälkeen ei ollut enää jarrua.

On minulla varovaisiakin ystäviä. Eräs niistä kertoi hiljaittain siitä, kun oli ollut ensimmäistä kertaa elämässään mopoajelulla kaupungin keskustassa. Ei silloin mitään mopokortteja ollut, joten kotona vain neuvottiin (jos neuvottiin), että oikealta tulevia pitää väistää. Risteykseen oli sitten osunut yhtä aikaa hänen kanssaan paappa, jolle oli ilmeisesti opetettu, että pitää väistää kaikkia. Siinä he olivat odotelleet kahdestaan risteyksessä huomista päivää. Mutta mikäs siinä, ellei ole kiire minnekään. Voi niitä maisemia ihailla paikoillaankin.

Kaikenlaisille sitä kortteja, mopoja ja ruohonleikkureita annetaankin. Edesvastuutonta.