Kiiruna.Työpaikat.Nyt! (Koko tarina yksissä kansissa)

Tiedoksi: Tarmon tarina lähti liikkeelle siitä, että lukijat äänestivät kuukauden parhaimmat sanat ja lauseet, joilla oli tultu blogiin. Tehtävänäni oli ujuttaa ne tekstiin, ja ne näkyvät siinä lihavoituina. Itse asiassa hommassa kävi niin, että sain tungettua mukaan niitä enemmän kuin oli tarkoituskaan, sillä se oli kauhean hauskaa puuhaa! Kun juoni alkoi sitten paisua ja osia tulla lisää, loppuivat jossain kohtaa hakusanat. Lopputarinassa onkin käytetty pelkkää nopeahkoa improvisointia, ei niinkään syvällistä ajattelua. Se sopii blondille oikein hyvin. 

Tässä yhdessä pötkössä kaikki osat (1 - 8), sillä poistin avaruuteen lukuisat yksittäiset tilaa viemästä. Mukavia lukuhetkiä!



Kiiruna.Työpaikat.Nyt!

Osa 1. 


Tarmo Kalervo Ristolainen oli hyvä mies: lempeä yhden lapsen isä ja luotettava alainen. Tavallisena työpäivänä hän naputteli tunnollisesti tilauksia koneelle, keitti toimiston naisille kahvit ja jutteli mukavia, mutta saattoipa järjestelynpuuskissaan käydä joskus vähän jonkun hermoillekin. Pääosin kaikki oli kuitenkin hyvin, niin töissä kuin kotonakin.

Tänä perjantaina Tarmon huolellisesti rakentama kulissi alkoi kuitenkin horjua ja pahasti. Miehen toimistohuoneen ovelta kuului koputus.

- Sisään, huikkasi Tarmo, ja ovesta astui isokokoinen isäntä kumisaappaat jalassa.
- Päivää. Onko Ristolaisen Tarmo? kysyi tulokas.
- Kyllä, oikea mies. Milläs asioilla liikut? Voinko olla avuksi jotenkin? tiedusteli Tarmo ja katseli huoneeseensa astellutta määrätietoisen oloista miestä. Tämä jäi seisomaan ovenpieleen, sillä huoneessa ei muuta istumapaikkaa ollut kuin se, jolla Tarmo itse jo istui.
- Tuota, tämä on nyt vähän kummallinen juttu. Uskoisin, ettet ole valmistautunut vierailuuni millään tavalla.  

Tarmo tuijotti sisään tullutta henkilöä kummissaan. Mistä oli kyse?

- No, mitä miehellä sydämellä? kysyi Tarmo naama virneessä, sillä hän oli ollut koko päivän erityisen hyvällä tuulella, eikä osannut ottaa maatalouslomittajan näköistä miestä mitenkään erityisen vakavasti. Tarmon kyllä kelpasi muutenkin hymyillä, sillä juuri hänen hymyynsä vaimokin oli aikoinaan ihastunut, ja mikäs sitä oli nauraessa, kun hampaissakaan ei ollut koskaan ollut reikiä. Siitä Tarmo oli erityisen ylpeä. Jokin tulijan ilmeessä sai hänet kuitenkin äkkiä astetta varovaisemmaksi.

- No tuota, madalsi tulija ääntään ja käänsi ovea takanaan hieman raolleen. - Tämä voi nyt kuulostaa oudolta, mutta ilmeisesti osaat neuvoa minua erään asian suhteen. Olen ymmärtänyt, että tunnet jokseenkin hyvin yrityksen "Big Kyrvät". Loppulause tuli jo aivan kuiskaamalla.
Tarmo kalpeni ja henkäisi syvään. Miten oli mahdollista, että tulija tiesi... Mitä tämä kaikki tarkoitti? Kuka oli vuotanut? Samalla, kun lukuisat kysymykset risteilivät miehen päässä, hän mietti kuumeisesti, miten selviäisi tilanteesta.
- Nyt en kyllä ymmärrä, mistä puhut, yritti Tarmo. - Ole hyvä ja poistu asiattomuuksinesi työntekoani häiritsemästä. Hullu! rääkäisi Tarmo vielä spontaanisti loppuun ja pelästyi itsekin reaktiotaan. Asia oli saanut hänet hermostuneemmaksi kuin hän olisi kuvitellutkaan. Huolellisesti rakennettu kulissi oli vaarassa horjua, ellei jopa kaatua. Nyt oli pelissä paljon.

Vieras ei kuitenkaan hievahtanutkaan.

- Kuulostavatko neonputket basson tahdissa tutulta? heitti lähemmäksi asteleva mies hieman röyhkeästi. - Kuulostavatko? Niistä minä tulin puhumaan ja salaseurastanne. Minä tiedän kaiken ja olen tullut selvittämään asian. Sellainen tehostevärin hinta - puhumattakaan äänestä - ei ole mikään helposti selitettävä juttu. Joten annahan tulla, minä odotan.

Tarmon katse harhaili. Ilmoitustaululla oli pari lasten piirustusta ja presidenttiehdokas Biodeen vaalilause, jonka hän oli viime viikolla huumorimielessä siihen kiinnittänyt. Ei hän ruotsalaista äänestäisi, kun ei kielestäkään mitään ymmärtänyt, mutta piti kuitenkin itseään perushauskana miehenä. Työpöydällä näkyivät myös päivän hommat siististi lajiteltuna, ja ikkunassa roikkuvat, vaimon valitsemat kukkapainetut verhokankaat toivat sopivasti kotoisuutta kurinalaiseen järjestykseen. Tarmon katse kiersi pitkin työhuonetta, vaikkei hän oikeastaan nähnyt ajatuksiltaan mitään. Kaatuisiko kaikki tähän? Kaikki, millä hän oli yrittänyt perheestään huolehtia? Ei elämä toimistotyöläisen palkalla mitään herkkua ollut. Jopa lasten sukset oli pitänyt ostaa alesta, vaikka Tarmo oli ollut elämänsä hiihtomiehiä ja arvosti lajia suuresti. Yritystoiminnan myötä olisi ollut pian varaa elää herroiksi ja hankkia vaikka useampi ovikello samaan taloon - mikä olisi tietenkin ollut pröystäilyä, mutta kerrankos sitä. Hän oli ottanut tietoisen riskin ja ymmärtänyt jossain määrin seuraukset, mutta ajatellut, että tämä päivä ei välttämättä koskaan tulisi tai että siihen mennessä he olisivat jo muualla, tavoittamattomissa. Selitys perheelle oli valmiina: veikkausvoitto olisi mahdollistanut hänen jäävän töistä pois. Suunnitelma oli vaikuttanut hyvältä ja parin promillen humalassa melkeinpä aukottomalta. Nyt näytti kuitenkin pahalta.

Tulija ilmeisesti huomasi, että Tarmo kävi keskustelua itsensä kanssa ja että tämä mietti kuumeisesti etenemisvaihtoehtoja.
- Asia on nyt sillä tavalla, että otatte minut mukaan toimintaan, jolloin homma pysyy salassa ja poissa viranomaisten korvista. Jatkamme toimintaa vähin äänin ja matalammalla profiililla. Hankimme halvat osat Kiinasta, kuten olette aikaisemminkin tehneet, mutta vaihdamme toimittajaa. Tehdas on tarkkailun alaisena, joten riskejä ei kannata ottaa. - Big Kyrvät, naurahti tulija, saa luvan toimia peitenimenä edelleen, sillä se, jos jokin, toimii hommassa erinomaisesti. Kuten olette huomanneet. 

Big Kyrvät, niinpä niin, ajatteli Tarmo. Kaikki oli lähtenyt pari vuotta sitten joulukuisessa saunaillassa leikkimielisestä ajatuksesta perustaa seksivälineyritys lisätienestin toivossa. Tarmo ja Markku olivat vitsailleet idealla, ja se oli illan kuluessa useamman oluen voimasta alkanut kuulostaa omiin korviin jopa erinomaiselta. Yrityksen nimikin oli ollut helppo keksiä, sillä siinähän sitä oli tarjolla miehisyyttä omasta takaa. Seuraavana päivänä ajatus tuntui tosi hullulta ja hävettävältäkin, mutta niin vain miehet huomasivat, että idea jäi kytemään. Seuraavan kerran iltaa istuessa asia tuli taas esille, ja sitten alettiinkin ottaa asioista selvää.

Kävi niin, että miehet löysivät kaukomailta sopivan välinetoimittajan. Sitä yhtiökumppanukset eivät vielä tienneet, että bisnes lähti pyörimään paremmin kuin he olivat uskaltaneet ajatelleetkaan ja että sama tehdas toimitti myös huonolaatuisia kopiota autontuunausvälineistä. Putki mikä putki, ajattelivat miehet ja aloittivat myös pienimuotoisen riskibisneksen: he alkoivat puolihuomaamatta tuoda maahan neonputkia, joiden laatu ei vastannut nykyisiä tiukkoja EU-normeja. Harrastelija-tuning-autoilijat eivät kuitenkaan alkuvaiheessa olleet vielä niin tarkkoja alkuperästä, vaan hyvä hinta-laatusuhde ja kavereita kirkkaammat neonvalot kiinnostivat. Tarmo ja Markku jatkoivat putkien ostamista Kiinasta pilkkahintaan ja myivät ne sievoisella voitolla nettikaupassa, jonka toiminta oli verhottu valitusten varalta tarkasti.

- Mistä olet saanut kaiken tiedon? kysyi Tarmo viimein pitkän hiljaisuuden jälkeen.
- Markun ei kannattaisi ottaa niin paljon viinaa. Sitä tulee laverreltua kännipäissään kaikenlaista, vastasi tulija, joka vasta nyt esittäytyi Kimmoksi. Tarmo epäröi, mutta paiskasi viimein tämän kanssa kättä. Jos vaimo tai työtoverit saisivat tietää hänen epämääräisistä touhuistaan, kaikki olisi mennyttä. Tarmo ei pohjimmiltaan ollut mies, jollaiseksi oli pikku hiljaa ajautunut. Asia oli vaivannut häntä itseäänkin jo jonkin aikaa. Näennäinen järjestyksenpito tuntui pitävän päätä edes jotenkin kasassa, kun omatunto kolkutti.

Toimistopöydällä alkoi soida puhelin. Tarmo nyökkäsi miehelle, että joutuisi ottamaan puhelun vastaan. Niin tehdessään hän havaitsi vieraan tekevän lähtöä.
- Palaan asiaan, huikkasi tämä, katsoi Tarmoa merkitsevästi silmiin ja asteli saappaineen käytävään.

Puhelun loputtua Tarmo lysähti tuoliinsa ja tunnisti paniikin nousuvan. Tähän oli ajauduttu. Oli pakko toimia. Hän näppäili tietokoneelle hakusanat Kiiruna työpaikat nyt ja päätyi selaamaan tuloksena olevia vaihtoehtoja. Niitä oli vähän. Ei ollut aikaa pysähtyä huumoriblogeihin, sillä Tarmo ymmärsi, että hänen oli perheineen häivyttävä. Pian. Jos vaimo saa tietää, haluan kuolla, ajatteli Tarmo.

Kiiruna alkoi vaikuttaa aivan hyvältä vaihtoehdolta.


Osa 2. 

Tarmo kelasi tapahtumia nopeasti mielessään. Kumppanusten bisnestoiminnan lievät hämäryydet olivat selvinneet ulkopuoliselle, joka oli tullut kertomaan tiedoistaan hänen työhuoneeseensa täysin yllättäen kesken työpäivän. Kuka tahansa olisi voinut kuulla, eikä siihen ollut varaa. Tarmoa kylmäsi, sillä hän tiesi, ettei varsinkaan vaimo kestäisi totuutta. Mitä hän oli mennyt tekemään? He olivat olleet Markun kanssa paljastua jo silloin, kun televisiosta tuttu ja BB-pimpiksi itseään mainostava pornoviihdealan Jessica oli soittanut hänen kännykkänumeroonsa ja yrittänyt tehdä mainoskauppoja. Se puhelu oli pitänyt lopettaa lyhyeen, sillä Kirsti oli ollut kuulevine korvineen vieressä. Bisnesmies Tarmossa oli hieman harmistunut: kampanjalla olisi todellakin saanut myyntiin vauhtia. Sen verran miehellä oli kuitenkin järkeä päässä, että hän ymmärsi homman alkaneen paisua jo liian laveaksi. Hänen oli suojattava omaa henkilöllisyyttään. Pienellä paikkakunnalla skandaali olisi asia, jota ei päästettäisi unohtumaan koskaan.

Markku perkele, manasi Tarmo yhtiökumppania mielessään.

Toimintasuunnitelma alkoi valjeta Tarmon mielessä, ja hän huokasi raskaasti avatessaan työhuoneen nurkassa olevan kaapin oven. Kaapin pohjalla oli aivan tavalliselta näyttävä urheilukassi. Aivan kuin sairaalakassi, hymähti Tarmo mielessään, kun tajusi yhteyden: hän oli pakannut laukkuun kaiken nettifirman kannalta välttämättömimmän.

Hän muisti hyvin, miten Lauraa oli aikoinaan lähdetty kiireellä hakemaan. Lasta oli yritetty kauan, ja ihmeen päivä koitti vasta, kun Kirsti oli jo neljänkymmenen. Tarmo oli päässyt synnytykseen mukaan, vaikka hyöty oli jäänytkin kovin pieneksi. Kova mies ja pyörtymään meni, naljaili lähisuku koko seuraavan vuoden ja tarinalle hohoteltiin jokaisilla syntymäpäivillä. Kun isäsikin silloin otti ja kaatui niin että otsa kumahti sängynlaitaan. Oli synnytyksestä jäänyt silti muistikuviakin: vaimo huusi ja kirosi niin, ettei Tarmo ollut sellaiseen hänen ajatellut koskaan edes kykenevän ja joutui jopa tämän puolesta häpeämään. Kirsti oli mennyt ilokaasusta niin sekaisin, että oli alkanut piereskellä ja nauraa räkättää kilvan. - Pieru haisee ihan popcornilta, oli tämä yhtenä hetkenä hekottanut hysteerisenä ja itkenyt sitten seuraavana, miten kukaan ei varmaan pitänyt häntä enää viehättävänä. Tarmo oli kiittänyt luojaansa, kun kätilö pisti kaasuhanan kiinni ja pyysi keskittymään synnytyksen etenemiseen.

Kauan oli jo niistä ajoista, sillä Laura oli täyttänyt menneenä kesänä viisitoista. Se on herkkä ikä, ja tytön kanssa olikin ollut viime aikoina vaikeaa. Koulumenestys oli heikentynyt, kotiintuloajoista tapeltiin ja Kirstin mukaan tytöllä oli poikaystäväkin. Tarmo huokasi, heitti kassin olkapäälleen ja katsoi vielä, ettei kaappiin jäänyt mitään tärkeää. Hän käveli työpöytänsä luo ja otti vadelmavenelaatikosta viimeisen karamellin. Kaikki oli valmista. Tarmo silmäili työhuonettaan viimeisen kerran ja painoi oven kiinni.

- Lähden tapaamaan asiakasta, hän huikkasi viereisen huoneen Ullalle, joka oli juuri puhelimessa ja nosti kättään tervehdykseksi. Sinne jäi työpaikka, jossa hän oli viihtynyt jo yli kaksikymmentä vuotta. Oli häntä kilpailevaan firmaankin monesti kosiskeltu, ammattimiestä, mutta uskollisuus ja mukavuudenhalu olivat vieneet voiton.

Tarmo huomasi jo kotipihassa, että keittiössä oli valot. Kahvin tuoksu leijaili miehen nenään, kun hän astui ovesta sisään. Hän huusi kenkiä riisuessaan tervehdyksen keittiöön, jossa Kirsti istuikin lehteä lukien kahvikuppi toisessa ja pullansiivu toisessa kädessään. Pullan päällä oli sipaisu maksamakkaraa, mitä Tarmo ei koskaan ollut oppinut ymmärtämään. Makuyhdistelmä oli hänen mielestään kauhea, mutta Kirsti vain nauroi hänen epäluulolleen. Tarmo katsoi vaimoaan. Siinä tämä oli autuaan tietämättömänä siitä, mitä kaikkea hänen selkänsä takana oli tapahtunut jo pari vuotta.

- Tuota noin, rykäisi Tarmo. - Olisi vähän asiaa. Kirsti katsoi häntä kysyvästi. Kysyisi nyt jotain, mietti Tarmo hermostuksissaan. Vaimo kuitenkin leikkasi lisää pitkoa ja odotti. Aina se oli ollut tuollainen pullahiiri, vaikka se ei varressa näkynytkään. Tarmo oli oikeastaan aika ylpeä vaimostaan. Kyllä hän tiesi, että moni mies käänsi päänsä tämän perään. Useasti kertaa hän oli ihmetellyt onneaan ja sitä, mikä oli saanut Kirstin valitsemaan hänet, vaikka muitakin olisi ollut tarjolla jonoksi asti.

- Joudun lähtemään työreissulle pariksi päiväksi, ehkä useammaksikin. Pohjoisesta soitettiin. Asiakkaan kaivinkoneiden ohjelmistoissa on ilmennyt sen luokan virhe, että minun on lähdettävä paikalle. Viikonlopun kyläily meidän on peruutettava, ellette sitten lähde Lauran kanssa kaksin.

- Vai sellaista, vastasi Kirsti tyynesti. - Tiedätkö, oikeastaan aika hyvä, jatkoi hän sitten. - Laura on ollut nyt viime aikoina niin hankala, että voi tehdä ihan hyvää viettää hänen kanssaan aikaa ihan kahdestaan. Inhoan kyllä vetelehtimistä yli kaiken, ja onhan se nyt melkein sairautta jäädä sänkyyn makaamaan aamuisin, mutta kuule, niin juuri me teemme! Nukumme myöhään, kuljemme koko päivän pyjamassa, katselemme elokuvia sohvalla makoillen ja olemme vain. Juuri sitä me nyt tarvitsemme. Kyllä sinne kylään myöhemminkin ehtii, innostui Kirsti ja haukkasi pullaa. Hänen suupieleensä jäi maksamakkaraa, mikä häiritsi Tarmoa, muttei hän hennonnut siitä sanoakaan. Hän sanoi painelevansa pakkaamaan ja lähtevänsä sitten samantien.

Tämähän kävi helposti, ajatteli Tarmo. Hän oli sullonut vaihtovaatetta ja hammasharjan urheilukassiin, suikannut suukon vaimonsa poskelle, luvannut soitella ja istunut autoon. Muut asiat olivatkin sitten päin helvettiä. Noin viikossa hän saisi toivottavasti asiat järjestymään, mutta helppoa se ei tulisi olemaan.

Oli aloitettava Markusta. Tarmo näppäili numeron ja odotti. Puhelu ohjautui vastaajaan, niinpä tietysti.

- Tarmo täällä terve. Kyllä sitten saatana olet meidät liemeen järjestänyt! Joku Kimmo marssi työpaikalle ja tiesi seksivälinebisneksestä ja neonvaloputkista ja uhkasi perkele poliisilla, ellemme ota mukaan hommaan! Meikäläinen on ulkona nyt! rääkäisi hän puhelimeen. - Sinulla on viikko aikaa hoitaa oma osuutesi kuntoon. Muistat kyllä, mitä on sovittu.

Tarmo lopetti puhelun ja painoi kaasua. Mieli oli jännittynyt. Täältä tullaan, Kiiruna. Lumiauraajan palkka ei olisi iso, mutta sillä ei ollut näissä peleissä mitään merkitystä. Kun hän saisi jyrättyä toimiston matalaksi, todisteet olisi tuhottu.

Seuraava puhelu lähtisi Lenalle.


Osa 3. 

Tarmo keräsi voimia. Hän ei ollut ollenkaan varma, miten sanansa asettaisi, mutta Lenalle soittaminen oli tässä tilanteessa väistämätöntä. Lena paistoi täydelliset pullat, oli tehnyt niin monet kerrat, mutta tässä ei ollut nyt kyse kahvittelusta, vaan jostain aivan muusta. Lena oli ainoa, joka tiesi jotain heidän nettifirmansa kytköksistä Kiinan neonputkibisneksiin, ja juuri se, joka oli hoitanut miesten firman asiat siihen malliin, että muutamilla oikeanlaisilla toimenpiteillä siteet Kaukoitään saataisiin vaivihkaa katkaistua ja hävitettyä jäljettömiin. Vaikka no, naurahti Tarmo mielessään, jäisihän jälkeen ainakin tuhat myytyä hieromasauvaa ja kasa erotiikkafilmejä.

Tarmoa ei kuitenkaan naurattanut kauan, vaan hän vakavoitui ja valitsi puhelimestaan Lenan numeron. Tietenkään Lena ei löytynyt hänen osoitekirjastaan omalla nimellä, vaan yhteystiedot oli kaiken varalta tallennettu M-kirjaimen kohdalle. Tapani Metsälä oli osoittautunut hyväksi peitenimeksi, sillä se kuulosti rehdiltä suomalaiselta kaivurimieheltä, jonka voisi silmää räpäyttämättä väittää olevan asiakas jostain päin Suomea. Kouvolasta, hän oli joskus ajatellut, vaikkei syytä keksinytkään. Kertaakaan hän ei onneksi ollut joutunut kenellekään mitään selittelemään, joten sikäli kaikki oli hyvin. Eikä Kirsti hänen puhelintietojaan edes penkoisi, siitä Tarmo oli varma.

Puhelin tuuttasi.
- Lena.
- Tarmo tässä, hei, tervehti mies. - Käyn nyt suoraan asiaan, joten kuuntele tarkasti: käry kävi. Poliisi ei vielä tiedä mitään, mutta ulkopuolisella on Markun todistus asiasta. Humalainen, mutta kylliksi vaarallinen kuitenkin. Sinun pitää hävittää kaikki todisteet Kiinan neonputkikaupoista. Nyt heti. Firman nimeä ei saa näkyä missään, minun nimeäni ei saa näkyä missään, Markkua ei ole koskaan missään mukana ollutkaan. Ymmärrätkö? Olen ajamassa Kiirunaan, mutta on tässä vielä runsaasti matkaa ja ajotunteja. Ehdit varmasti tehdä sitä ennen sen, mitä tilanne vaatii.
Lena kuului ihan selvästi nielaisevan pari kertaa ja miettivän kuumeisesti tulevia toimia.
- Selvä. BK:n alasajo alkaa samantien. Tai no, melkein. Ensin minun on saatava yhteys Bangkokiin, mitäs se kello nyt onkaan siellä? Helvete, Tarmo. Saat kyllä maksaa.
Kuului epämääräistä paperien kahinaa, näpytystä ja sitten: - Juu, kyllä sieltä varmaan vielä tähän aikaan turistit nimikaulakoruja saavat, joten paikallinen linkkimme lienee myös hereillä. Tai jos ei ole, herätetään, uhmasi Lena. Hän oli jo selkeästi tilanteen tasalla.

Tarmo ja Lena vaihtoivat vielä muutaman sanan käytännön asioista, ja mies kiitti puhelun loputtua onneaan siitä, että he olivat löytäneet tämän nettietsivän kautta. Etsivän palkka oli syönyt aikoinaan ison osan aloittelevan firman pääomasta, vaikka eihän se edes ollut kuin parin pomppulinnan hinnan verran, oli tämä itse verrannut Tarmon epäröidessä. No, nyt investoinnin arvo mitattaisiin. Toivottavasti Lena tietäisi, mitä tekisi - ja mikä tärkeintä, häviäisi itsekin sen jälkeen. Tarmo puristi rattia ja vaihtoi nelosen silmään. Rekan ohitettuaan hän rentoutui hieman ja alkoi hioa toimintasuunnitelman yksityiskohtia mielessään. Onneksi kaikki oli edes jotenkin tullut mietittyä etukäteen. Kyllä sitä rungollakin jotain teki, kun oksia sahattiin.

Ajomatka tuntui pitkältä kuin Dianan hääpuvun laahus. Kemin ohitettuaan Tarmo alkoi katsella sopivaa pysähdyspaikkaa, sillä kusella pitäisi käydä, eikä olisi pahitteeksi myöskään syödä jotain. Hän oli kuitenkin päättänyt ajaa läpi yön, ettei aikaa tuhraantuisi yhtään enempää. Markkukin oli monen vastaajaan soitetun viestin jälkeen soittanut häpeissään, mutta Tarmo oli jo ottanut ohjat. Keneenkäs tässä nyt enää luottaa voisikaan kuin itseensä, ajatteli hän huomatessaan edempänä loistavat Citymarketin valot. Tervetuloa, ne kutsuivat. Mies päätti ajaa sinne.

Tarmo keräsi koriinsa kaikenlaista tarpeellista. Olisi pitänyt ottaa kärry, hän harmitteli, muttei kuitenkaan jaksanut lähteä sitä enää hakemaan. Tarmo sieppasi Jaffa-pullon kainaloonsa, oikaisi sitten miestenosastolle naisten Urheilun ja vapaa-ajan läpi ja pisti sivusilmällä merkille naisen, joka lähti muutaman uimapuvun kanssa kohti sovituskoppeja. Aika hyvännäköinen, ajatteli Tarmo, mutta karisti ajatuksen mielestään. Perhettä tässä ollaan pelastamassa, ja sen piti pysyä johtoajatuksena. Kun Tarmo kuitenkin vielä vilkaisi taakseen, juoksi kulman takaa pikkukärrynsä kanssa lapsi. Limsapullo lensi kaaressa hänen kainalostaan, ja kuului kauhistunut huuto.

Ei, kuului kauhistuneita huutoja...


Osa 4. 

Kirkujia oli kolme, tajusi maassa makaava Tarmo. Ensimmäisenä huusi pikkupojan äiti, sitten äitinsä reaktiota pelästynyt lapsi, ja kolmas ääni kuului naiselle, joka hänen keskittymisensä oli saanut herpaantumaan. Näyttävän ilmalennon seurauksena Tarmo makasi maassa ja katseli, kuinka kuohuva limsa levisi pitkin lattiaa. Piparkakkupaketti oli iskeytynyt maahan hänen viereensä, olikin pitänyt napata ne hyllynpäädystä mukaan. Uusia hän ei enää hakisi. Perseestä koko piparit ja elämä ja firma ja kaikki. Tarmon kurkkua kuristi, mutta itkenyt hän ei ollut vielä koskaan. Ei edes lapsena, kun sai remmistä kiivettyään katolle terveydenhoitajaa pakoon. Se olikin ollut jekku. Koko veljeskööriä oli tultu rokottamaan, mutta hepä olivat keksineet kiivetä tikkaita pitkin ladon katolle ja vetää tikapuut sinne perässään. Kauan oli niistä ajoista.

- Herranjumala, Juuso! kuului pikkulapsen äiti huutavan huolesta, vihasta ja varmasti häpeästäkin rientäessään Tarmon ohi poikansa luo. - Anteeksi kauheasti, hän huusi ohi kiihdyttäessään. Ilmeisesti pojalle ei kuitenkaan ollut käynyt mitenkään, vaan törmäyksen suurin uhri oli Tarmo: hän ainakin näytti olevan ainoa maassa makaava, ellei ympäri lattiaa kierineitä ostoksia otettu huomioon. Tarmo oikoi jännittyneenä jäseniään, mutta vaikutti onneksi siltä, että mikään kohta ei ollut mennyt rikki - paitsi ketsuppipullon korkinkulma. Ei ihme sitä huudon määrää: tilanne näytti paljon verisemmältä kuin oli.
- Oletteko kunnossa? kysyi naisääni hänen vierestään. - Pystyttekö nousemaan pystyyn?
Tarmo katsahti ylös ja tajusi kysyjän olevan nainen, jonka syytä kaikki osittain oli. Tai no, itsehän hän taakseen vilkaisi ja vikaa oli vilkkaassa pikkupojassakin, mutta kuitenkin. Tarmoa hävetti. Iso mies maassa rähmällään, siitä oli gloria kaukana.
- Kiitos kysymästä, ei tässä kai pahemmin käynyt. Mutta kylläpä minä sotkun järjestin, pystyi Tarmo jo naurahtamaan.
Pari myyjää oli jo kiiruhtanut paikalle, joten se puoli alkoi hoitua vikkelään. Myyjät varmistivat Tarmon olevan kunnossa ja vakuuttelivat, ettei hänen tarvitsisi huolehtia siivoamisesta. Tarmo kiitteli ja alkoi kerätä tavaroita lattialta koriinsa. Hän huomaisi saavansa naisen avukseen. 
 - Oletteko nyt varmasti kunnossa? kysyi nainen vielä ja esittäytyi Irmeliksi.  
 - Eiköhän tässä päästy pelkällä säikähdyksellä ja pienellä kuhmulla otsaan. Olen läpikulkumatkalla, joten jatkan tästä jo kiiresti matkaa. Kiitos vain kovasti huolenpidostanne - ja hyviä uinteja, ei Tarmo malttanut olla lisäämättä. Nainen selvästi punastui, kun tajusi miehen katselleen häntä niin tarkkaan.

Tarmo vilkaisi nopeasti kelloa. Olisi lähdettävä jo matkaan, aikaa ei ollut hukattavana. Päätä alkoi jomottaa. Irmeli jäi hämmästyneenä katsomaan miehen loittonevaa selkää, kääntyi sitten kannoillaan ja lähti kohti sovituskoppia, jonne hän oli ollut menossa. Kaikenlaista, hän ajatteli.

Ostosten - tai niiden, mitä niistä oli jäljellä - maksamisen jälkeen Tarmo suuntasi kahvilan virkaa toimittavaan pieneen kanttiiniin. Hän otti ison kahvin ja huomasi ilokseen, että myynnissä oli ainaisten sämpylöiden lisäksi isoja lihapiirakoita. Hän pyysi myyjää lämmittämään samantien kaksi ja asettui sitten pöytään ruokailemaan. Pöydistä näkyi suoraan kassoille, ja kauppa näkyi käyvän. Niin se oli käynyt heilläkin, mutta nyt touhu piti lopettaa. Surku sinänsä. Kaikki ylimääräinen tulo oli ollut tarpeellista, vaikkei se kovin helposti ollutkaan tullut. Salailu eniten otti voimille, ei nettifirman pyörittäminen niinkään. Lena oli ollut oiva apu ja vannonut olevansa hiljaa. Hän oli tehnyt näitä toimeksiantoja ennenkin. Tarmon luottamus oli kova. Kunhan nyt vain pääsisi itse perille viimeistelemään hävityksen.

Lihapiirakat maistuivat. Kun mies oli syönyt, hän otti ostoksensa ja lähti kohti parkkipaikkaa. Kassalla ostoksiaan pakkaava Irmeli heilautti hänelle iloisesti kättä. - Hyvää matkaa, tämä huikkasi. Tarmo nosti kättään tervehdykseksi ja hymyili. 

Hymy teki hyvää. Irmeli, maisteli Tarmo nimeä mielessään.




Osa 5.

Tarmo ajeli hyvillä mielin yhä pohjoisemmaksi ja lähestyi Torniota. Se saisi olla rajanylityspaikka tällä kertaa, sillä se oli vaihtoehdoista vilkkain, eikä Tarmo halunnut herättää yhtään ylimääräistä huomiota. Kun auto lipui vieraan maan puolelle, tunsi Tarmo olonsa jotenkin juhlalliseksi: tämä olisi hänen viimeinen reissunsa Kiirunaan. Nyt ei todellakaan oltu Ruotsista voita hakemassa kuten 80-luvulla, ja vielä vähän aikaa sitten vallinnut levollinen mieli alkoi taas pikku hiljaa vaihtua vakavuuteen ja pieneen pelkoonkin. Mitä, jos suunnitelma ei onnistuisi? Mitä, jos hän jäisikin kiinni? Tarmo ei uskaltanut ajatella asiaa enempää.

Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Vanha kansa oli ollut viisas.

Suunnitelma oli hioutunut ajokilometrien aikana seuraavanlaiseksi: Kiirunan toimisto, tai oikeammin varastona toimiva rakennus oli tuhottava. Lena oli jo aloittanut papereiden hävittämisen, mutta ongelmaksi jäi vielä itse rakennus. Hän oli saanut aiemmin neronleimauksen ja pestautunut netistä löytämäänsä työpaikkaan lumiauraajana, sillä monien vierailujensa valossa hän tiesi, että pohjoisen aurauskalusto oli syystäkin järeä. Koska Tarmo ei tietenkään voinut vaarantaa nimeään, hän oli kysellyt työpaikan perään keksityllä nimellä ja homma oli jo suullisesti hänelle luvattu. Lars Gustafsson, maisteli hän mielessään. Larsin hän keksi omasta päästään, mutta Gustafsson oli tarkkaan harkittu: se viittasi nimittäin hänen entiseen liikunnanopettajaansa, jota hän edelleen ihaili. Siinä oli maailmanennätysmies edelleenkin, ja ajatus sellaisesta sitkeydestä antoi voimaa. Tarmo huomasi kuitenkin olevansa vähän huolestunut kehittelemästään nimiviidakosta. Hänellä ei ollut varaa sekoittaa väärennettyjä Tapaneita ja Larsseja puheisssaan.

Mies ratin takana huokasi. Pitäisi skarpata.

Suunnitelman seuraava vaihe oli se, että auratraktorin saatuaan Lars-Tarmo ajaisi silmänlumeeksi kylillä pari rinkiä ja sen jälkeen koneen kylmän rauhallisesti tyhjätyn toimistovajan seinään. Se ei olisi huomaamaton ratkaisu, mutta huomaamattomampi kuitenkin kuin vajan polttaminen. Rakennus sijaitsi onneksi sen verran syrjässä asutuksesta, että jysäys ei todennäköisesti aiheuttaisi tienoossa kummastusta. Lena oli sitä paitsi jo järjestänyt vanhoille laudoille hakijan. Miten, sitä hän ei edes tiennyt, mutta luotti naiseen ja tämän kontakteihin. Ei ollut muutakaan vaihtoehtoa. Kotiin hän ei todellakaan alkaisi polttopuita kuskaamaan. Ajatus aiheutti tyrskähdyksen, ja räkää lensi tuulilasiin asti. Juttu alkoi saada Tarmon mielessä koko ajan surkuhupaisampia piirteitä. Kirstin ja hänen elokuvamakunsa eivät koskaan olleet oikein kohdanneet, eikä vaimo ikinä halunnut katsoa loppuun komedioita, joille hän hirnui kilpaa sipsikulhonsa kanssa. Laura seurasi yleensä äitinsä esimerkkiä, pakeni olohuoneesta tämän vanavedessä ja sulkeutui huoneeseensa tietokoneelle. Nyt hän oli itse kuin huonon elokuvan päänäyttelijä ja varmaan ohjaajakin, eivätkä Kirsti ja Laura edes tienneet rooleistaan. Kaikki on minun syytäni, tunsi Tarmo taakan harteillaan.

No, kun vaja olisi jyrätty, ei tallella olisi enää yhtään konkreettista todistetta firman olemassaolosta, hän voisi palata kotiin ja jatkaa normaalia elämäänsä. Työpaikasta hän ei ollut varma, mutta saisi kaiken ehkä selitettyä yksinkertaisesti sairastumisella. Se olisi sitten sen ajan murhe.

Tarmo kelasi tulevia tapahtumia mielessään.
- Ei jumalauta! tajusi Tarmo yhtäkkiä ja kirosi. - Voi saatanan saatanan saatana.
Hänen mieleensä oli juuri pälkähtänyt, ettei kukaan ollut muistanut yli tuhannen kappaleen dildovarastoa eikä sataa filmiä, joita myös varastoitiin toimistolla. Niitä ei kyllä kannattaisi hävittää, sillä ne voisi vielä jotenkin vaihtaa puhtaaksi rahaksi. Ongelmia aiheuttavat neonputket oli onneksi myyty viimeistä kappaletta myöten, ja niiden välittämiseen liittyvä kuvio oli tärkeämpi asia hävitettäväksi. Tarmo päätti, että hän kuljettaisi rahanarvoisen lastin peräpenkillä kotiinsa. Ei niitä kannattaisi hankeenkaan jättää. Hän soitti samantien Lenalle tarkentuneista kuvioista ja sai kuulla, että nainen oli ollut tehokas: nettisivut oli jo kaadettu, osoitetiedot, rekisterit, pankkitilit ja kaikki mahdollinen hoidettu Bangkokin kontaktia käyttäen olemattomiin, ja tällä hetkellä oltiin tuhoamassa Kiinaan liittyviä dokumentteja.

Kohta firmaa ei olisi. Ei olisi koskaan ollutkaan. Hän jyräisi vielä varmuuden vuoksi koko rakennuksen kumoon, joten mitä muuta sitä enää tarvitsisi tehdä? Tarmo tuli siihen lopputulokseen, ettei mitään. Lena saisi maksun heti, kun homma olisi selvä. Markun kanssa hänellä olisi kyllä vielä juteltavaa. Tämä oli pääsemässä kuin koira veräjästä.


Osa 6. 

Lena sulki puhelimen tyytyväisenä. Tänään hän todellakin tunsi tehneensä töitä, ja se tuntui hyvältä. Miten säälittävän pientä miesten nettibisnes olikaan ollut siihen verrattuna, mitä hän oli aikaisemmin tehnyt. Yksi pieleen mennyt keikka Kaukoidässä oli kuitenkin pilannut kaiken, ja hänen oli täytynyt vetäytyä hetkeksi pohjoiseen pitämään matalampaa profiilia. Kun häntä oli Big Kyrvät -nimisen pikkuyrityksen toimialalaajennuksen yhteydessä tiedusteltu hoitamaan mahdolliset päivänvaloa kestämättömät ongelmakohdat, se oli ollut kuin viesti korkeimmalta - jos nyt firman nimeä ja taivaan valtakuntaa voisi samassa yhteydessä edes ajatella. Lena oli tyytyväinen siihen, että pääsi puuhastelemaan jotakin, jotta pysyisi toimeliaana ja valppaana, mutta olisi silti koko ajan sopivasti ja riskittä sivussa.  Samalla hoitui vaivihkaa suhteiden ylläpitäminen itään, joten mikään ei olisi voinut mennä paremmin. Tarmolla ei ollut aavistustakaan, mikä hän oli naisiaan. Merkantti, kyllä, mutta se oli vasta alkua.

Markku oli soittanut hänelle tänään jo aamusta. Hieman tokkuraisena, mutta hätäisenä, mistä hän oli heti ymmärtänyt, että kaikki ei ollut mennyt suunnitelmien mukaan. Lenan kävi Tarmoa vähän sääliksi: tämä oli hyvä mies, muttei ollut ollenkaan kärryillä siitä, millainen hänen ystävänsä ja yhtiökumppaninsa oikein oli. Markku oli saanut ystävänsä mukaan liiketouhuihin muka viattoman ja vähän hullunkin idean kautta, mutta hänen tarkoituksensa oli koko ajan ollut vain ja ainoastaan väistää vastuuta ja vierittää operaatioiden mahdollisesti epäonnistuessa vastuuta muiden niskoille. Tarmo oli hyväntahtoinen pelinappula, jonka luottamus tulisi saamaan tänään kovan kolauksen. Lena itse teki hommaa vain rahasta, mutta ei hän sydämetön ollut. Tarmoa kävi sääliksi.

Markku oli kertonut, että oli humalapäissään avannut liiketoiminnan saloja eräälle puolitutulleen vähän liiankin avoimesti. Kimmo ei ollut mikään puhtoinen mies: päivät hän hääri navetassa, mutta ulkonäkö petti. Mies oli ollut vankilassa taloussotkujensa vuoksi ja vapautunut viitisen vuotta sitten. Kun hän oli kuullut neonputkikaupasta ja siihen liittyvistä muista hämäräpuuhista, olivat miehen silmät alkaneet kiiltää, ja hän oli siitä paikasta tahtonut touhuun mukaan. Markku oli luonnollisesti kieltäytynyt. Jo seuraavana päivänä Tarmo oli kuitenkin soittanut Lenalle ja kertonut oman tarinansa päivän kulusta - siitä, miten tuntematon mies oli tullut hänen työhuoneeseensa ja uhannut paljastaa viranomaisille kaiken. Mitä Tarmo ei tiennyt, oli se, että firman laittomuudet eivät jääneet neonputkiin, vaan Markku oli sotkenut yrityksen jo vaarallisen paljon hämäräpuuhiin. Erotiikkavälineiden lisäksi firma oli tuonut salaa maahaan muutakin kiellettyä kuin Tarmon tiedossa olevat tuning-tuotteet. Neonputket olivat pientä puuhastelua muuhun bisnekseen verrattuna.

Lena tunsi olevansa ristitulessa: auttaako molempia vaiko vain toista? Rahan tai uskollisuuden takia hän ei tätä hommaa tehnyt, vaan vaikuttimet olivat aivan muualla, ja valinta oli siksi vaikea. Markku oli siinä mielessä mies hänen makuunsa, että vaikka kyse oli pikkukaupungin tekijästä, tällä oli selvästi suunnitelmalliset otteet ja luottamus menestykseen. Kyllä sen pystyi pimeän puolella harhailemallakin saavuttamaan, sen oli Lena itse nähnyt. Pari vuotta piilossa silloin tällöin oli vain ammatin varjopuolia. Toisaalta hänen sydämensä oli Tarmon puolella, mutta kuka helvetti oli niin tyhmä, että uskoi kaverinsa vakuutteluja siitä, että tarvittaisiin toimisto Kiirunaan? Kirstin-pelko se Tarmoa vei, ei järki. Lenan olikin jo monesti tehnyt mieli paljastaa miehelle, että heidän seksivälinelähetyksissään tuotiin maahan myös kiellettyjä lääkkeitä. Eivät suomalaiset lääkäriin menneet Viagrojaan hakemaan, vaan ne hankittiin katu- ja nettikaupasta laittomasti. Siinä oli mutka, joka oli Markun organisoima, ja josta Lena tiesi vain sen vuoksi, että hänen hommansa oli valvoa tietoliikennettä ja sitä, ettei heitä jäljitettäisi asiaan millään tavalla. Tarmolle oli uskoteltu, että varuillaan piti olla neonputkien vuoksi, mikä oli toisaalta totta, mutta pientä sen rinnalla, mitä kulissien takana oli jo muutaman vuoden tapahtunut.

Ja nyt Tarmo, tai pikemminkin Lars, oli tulossa jyräämään toimiston kumoon. Hänen oli päätettävä, totellako Tarmon vai Markun käskyjä. Aikaa päätöksentekoon ei olisi enää kauan.


Osa 7.

Kaikki ratkesi, kun Lena näki Kirstin soittavan. Tämä oli jo aikapäivät sitten tutkinut miehensä puhelimesta Soitetut-listan, ja epäilykset olivat ymmärretysti heränneet, kun puhelutiedot osoittivat soittoja tehdyn pitkin yötä. Kirstille oli selvinnyt, että Tapani Metsälä ei ollutkaan kaivurimiehiä tai ylipäätään Tapani Metsälä ollenkaan. Lena oli saanut eräänä päivänä kipakan puhelun, eikä homman selvittely ollut jäänyt yhteen kertaan. Kaikkea hän ei ollut suostunut paljastamaan, mutta terävänä naisena Kirsti oli päässyt johtolankoja yhdistelemällä perille siitä, mitä  hänen selkänsä takana suurin piirtein oli tekeillä, ja kun firman rahallinen tuotto oli paljastunut, oli hän tehnyt valinnan toiminnan hiljaisesta jatkamisesta. Tarmolla ei ollut siis aavistustakaan paitsi Markun, niin myöskään oman vaimonsa osallisuudesta toimintaan. Voi miesraukkaa.

- Onko Tarmo jo lähellä? kysyi Kirsti.
- Saapuu piakkoin. Olen vielä kahden vaiheilla siinä, mitä tehdä.
- Anna palaa vaan, vastasi Kirsti käskevällä äänellä, mutta Lena saattoi erottaa sävyssä myös väreilevää jännitystä. Nämä olivat asioita, joista erotti ensikertalaisen.
- Selvä sitten. Siinä on kyllä riskinsä, mutta jos niin tahdot. Ymmärrät varmaan, että se maksaa, lisäsi Lena. Ilmaiseksi hän ei likaisia töitä tehnyt.
- Älä siitä huoli, vastasi Kirsti ja lopetti puhelun lyhyeen.
Siinä oli sitten kova nainen, ajatteli Lena ja hymähti. Häntä eivät pikkuvaimot määräilisi, mutta hän oli asiaa tarkasti mietittyään tullut samaan lopputulokseen kuin Kirsti. Sitä tämän ei toki tarvitsisi tietää, sillä maksupolitiikan kannalta oli parempi esittää, ettei hän tekisi itsenäisiä päätöksiä. Pilaan tai pelastan toisten ihmisten elämän rahasta, ajatteli Lena. Mikäs siinä.

Sen kummempia enää miettimättä Lena ryhtyi hommiin. Hän punasi huulensa, valutteli mustasta kanisterista toimistoon bensiiniä, kaivoi työpöydän laatikosta tulitikkurasian ja sulki silmänsä keskittyen tulevaan. Tapahtukoon sinun tahtosi, hän lausui ilkikurisesti mielessään ja ajatteli, että häntä eivät biorytmit, horoskoopit, miehet, naiset eivätkä kaikkivaltiaat hallitsisi. Hän oli nainen, joka teki, mitä halusi, tai ainakin, mistä sai eniten rahaa. Hän otti tulitikun ja raapaisi. Heitettyään sen toimiston nurkkaan lattialle leimahti ahnas liekki välittömästi nuolemaan vanhaa lautaseinää. Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön, ajatteli Lena mielessään tietämättä, että Tarmo oli juuri lausunut autossaan täsmälleen samat sanat kuin hän.

Sen jälkeen kaikki tapahtui nopeasti: Lena löi oven kiinni, pakeni paikalta ja kiitti mielessään sankkaa lumipyryä, joka takasi sen, ettei autonrenkaista jäisi pihaan jälkeäkään. Hänen osuutensa oli nyt hoidettu, ja jos Kirsti oli sanojensa mittainen nainen, rahat ohjautuisivat hänen tililleen jo tänään. Ellei näin kävisi, Kirsti olisi pulassa ja tiesi sen. Ei tämä ottaisi riskiä, siitä Lena oli varma ja ajatteli kaikkia niitä suunnitelmia, joita hän oli yksinäisinä ja toimettomina päivinä elämänsä seuraavia vuosia varten tehnyt. Olisi jo aikakin vaihtaa maisemaa, sillä piileskely olisi pian tarpeetonta ja vaikka varovaisuuteen oli vielä syytä, tekisi maisemanvaihdos jonnekin lämpöisempään terää. Kaksi vuotta Kiirunassa oli tarpeeksi. Huomenna hän varaisi liput Bangkokiin, jonka hälinään olisi helppo hukkua. Lenan poskia alkoi kuumottaa, ja suu levisi odottavaan hymyyn. Hän tapaisi taas Dimitrin. Nainen vilkutti vasemmalle ja valmistautui kääntymään liittymästä valtatielle ja kohti uusia tuulia. Se, mikä häneltä jäi lumipyryssä huomioimatta, oli vastaan tuleva auto.


Osa 8.

Tarmo vihelteli radiossa soivan tutun kappaleen melodiaa. Ei hän musiikkimiehiä ollut koskaan ollut, mutta kuunteleminen oli mukavaa ja juuri nyt keskittyminen jonkun lähettämään biisilistaan piti ajatukset kevyempinä kuin mihin olisi ollut aihetta. Tarmo ajatteli paitsi Lauraa ja Kirstiä, myös sitä, miten hän keventäisi omaatuntoaan viemällä heidät kaiken tämän jälkeen lomalle. Viime kerrasta olikin jo aikaa, mies laskeskeli mielessään. He olivat olleet Kanarialla Lauran 10-vuotispäivän aikoihin, ja mukana oli ollut myös tuttavaperhe lapsineen. Nyt hän halusi reissuun vain oman perheen voimin, sillä sen hän oli heille todellakin velkaa. Ellei harvakseltaan putkahtelevia työmatkoja otettu lukuun, hänen leipätyönsä noudatteli onneksi toimistoaikaa - mutta nettikauppaa piti pyörittää salaa vapaa-ajalla. Tarmo oli verhoillut sen kuntoiluun: hän sanoi käyvänsä kävelylenkeillä, uimassa tai kuntosalilla, ja ihme kyllä Kirsti ei ollut vielä ihmetellyt sitä, miksi tuloksia ei tullut. Kerran uimahousut oli jäänyt kastelematta, mutta hän oli nopeasti tajunnut kertoa, että uimahalli oli ollut veden vaihdon vuoksi suljettuna ja että hän oli sitten lähtenyt virkistävälle happihyppelylle. Luojan kiitos, ettei Kirsti ollut kuullut mistään oikeaa asianlaitaa. Kirstillä itsellään olikin niin hyvä varsi, että Tarmoa vähän hävetti seistä hänen vierellään mahakumpuineen. Ei se vielä iso ollut, mutta etelänlomaa varten olisi varmaan hyvä tiputtaa muutama kilo. Sitä jäisi pian gigolojen varjoon, tuumaili Tarmo.

Kiiruna 10. Kyltti maantien varrella osoitti, ettei matkaa olisi enää paljon jäljellä. Pian hän olisi perillä lyömässä viimeistä niittiä firmansa historiaan. Sitä, että yritys oli koskaan ollut edes olemassa, ei tulisi tietämään kukaan. Tarmo päätti tarkistaa vielä lumiauramiehen osoitteen, sillä lunta tuli sankasti ja akuutin työvoimapulan vuoksi hänet haluttaisiin varmasti samantien hommiin. Siksihän hänet suoraan puhelimessa työhön palkattiin, mikä oli tuntunut Tarmosta suorastaan riemuvoitolta. Palaset loksahtelivat kohdalleen, ja jo tänään kaikki olisi ohi. Kappale radiossa vaihtui. Tarmo tunnisti sen yhdeksi Lauran kuuntelemaksi hitiksi, vaikkei siitä juuri pitänytkään. Paras musiikki oli tehty 70-luvulla: ei ollut Led Zeppelinin ja CCR:n lyönyttä. Kun hän oli yrittänyt esitellä tyttärelleen omaa mielimusiikkiaan, tämä oli tuhahdellut ja julistanut maailman muuttuvan. Niin kai se oli. Tarmo kurotti osoitteen hansikaslokerosta, kirosi koko ajan huononevaa keliä ja alkoi naputtaa tietoja navigaattoriin. Fjällvägen 268. Hän ehti tajuta vastaantulevan auton ajovalot, sadasosasekunnin kauhistumisen ja sen, että menetti autonsa hallinnan. Sitten pimeni.

Ambulanssin ja pelastushenkilökunnan saavuttua paikalle näky oli ollut lohduton. Kaksi henkilöautoa oli törmännyt pahasti yhteen. Toisen auton kuski, vaalea nainen, oli ollut tajuntansa menettäneenä ja vaikeasti puserruksissa autossaan, ja palokunnalta kesti tovi, ennen kuin se sai leikattua hänet turvallisesti irti. Naista oli lähdetty viemään kiireesti lähimpään sairaalaan, mutta ennuste oli todennäköisen sisäisen verenvuodon vuoksi erittäin huono. Toista autoa oli kuljettanut mies, jonka povitaskussa ollut lompakko tarkensi hänen olevan Suomen kansalainen. Tarmo Kalervo Ristolainen, syntynyt 13.3.1958, tarkisti poliisi kädessään olevasta ajokortista. Ilmeisesti turvavyö ei ollut jostain syystä ollut onnettomuushetkellä käytössä, ja mies oli sinkoutunut törmäyksen voimasta ulos. Sellaisessa tilanteessa harvoin selvisi. Ei nytkään. Hänellä olisi edessään raskas tehtävä ilmoittaa tapahtuneesta lähiomaisille. Miten helvetissä hän sen tekisi? Sanavarastoon ei kuulunut kuin perkele ja Helsinki.

Omituinen ilta kaiken kaikkiaan, mietti poliisi. He olivat onneksi osuneet kolaripaikalle tuoreeltaan, sillä olivat suorittamassa hälytysajoa Kiirunan takametsiin tulipalon vuoksi. Osa yksiköstä olikin jatkanut sinne ja osa, hän mukaan lukien, jäänyt selvittämään onnettomuutta ja hälyttämään lisäapua. Kaikista kummallisinta tilanteessa oli se, että ilmeisesti naisen autossa oli ollut pahvilaatikko, josta oli lentänyt tienoolle satamäärin hieromasauvoja. Näky kolaripaikalla oli yhtä aikaa sekä lohduton että hupaisa.

Kaikenlaista, pyöritteli poliisi päätään ja lähti järjestämään muun liikenteen turvallista kulkua onnettomuuspaikan ohitse.






*   *   *

Yleisön pyynnöstä vaihtoehtoinen lopetus:


Tarmo avasi silmänsä, sillä jokin sitkeä ääni ei luovuttanut ja tunkeutui vähitellen hänen tajuntaansa. Mies ei ymmärtänyt yhtään, mistä oli kyse: hän makasi hangessa, jalka oli tulessa, tuossa oli hänen autonsa, kauempana toinen. Tutunnäköinen. Sitten tosiasia toisensa jälkeen jysähti kauhistuttavana hänen mieleensä, ja mieheen iski kauhea hätä. Piti paeta. Herranjumala, tämäkö oli kaiken loppu? Piti jatkaa eteenpäin. Tarmo alkoi vetää itseään hangessa syrjempään, mutta tajusi pian, että pääsi kyllä pystyynkin. Miestä hävetti. Näinkö sekaisin voi kolarissa mennä?

Oliko toisen auton kuljettaja hengissä? Mitä hänen pitäisi tehdä? Soitto jatkui.

- Ei saatanan saatana, kirosi mies epätoivoisesti ääneen. - Mitä minä teen, mitä minä teen? Tarmo ei saanut kiinni loogisen ajattelun hivenestäkään. Sitten hän alkoi tajuta, että puhelin soi. Mies taputteli taskujaan ja paikallisti kännykän oikeanpuoleisesta takintaskustaan. Soittaja oli tuntematon.
- Haloo? huusi Tarmo, eikä aivan pystynyt peittämään hätäänsä.
- Irmeli Kujansuu tässä, hei! Anteeksi, että soittelen näin yllättäen, et varmaan osannut odottaa. Minä olen se nainen, jonka tapasit kaupassa ja joka auttoi sinua kaatuneiden ostosten kanssa. Citymarketissa tänään aiemmin, muistatko? Tuota, sain sinun puhelinnumerosi soittamalla Autorekisterikeskukseen, tunnusti nainen selvästi vähän nolona.
Irmeliin asti Tarmo ei vielä ollut ehtinyt tapahtumia kelata, eikä hän sitä paitsi ollut ajatellut tapaavansa tätä enää koskaan. Nyt ei todellakaan ollut sopiva hetki tälle keskustelulle. Hänen olisi paettava ja nopeasti. Aivan pian joku varmasti pysähtyisi onnettomuuspaikalle, ja sitten eivät enää heppoisat selittelyt riittäisi. Joka puolella hangessa näkyi erivärisiä hieromasauvoja, joiden alkuperää Tarmo ei ymmärtänyt millään. Aivot raksuttivat silti sillä teholla, mihin ne juuri nyt pystyivät. Hän oli sulkemassa puhelinta, kun kuuli sieltä uudelleen Irmelin äänen.
- Oletko vielä siellä? tämä tiedusteli. - Anteeksi kauheasti, taisin vain häiritä. Olen pahoillani.
- Ei kun olen minä täällä, Tarmo sai vihdoin suustaan. - Tässä on nyt vähän kaikenlaista. Tuota, tämä saattaa nyt kuulostaa vähän oudolta, mutta et sattuisi olemaan halukas auttamaan minua? Taas, lisäsi Tarmo, ja vähän hysteeriseltä kuulostava naurahdus pääsi hänen suustaan. Ei tämä naurun paikka ollut, mutta tapahtumien kulku alkoi jo ylittää miehen käsityskyvyn. Hän selitti Irmelille, että tarvitsisi kyydin Suomen puolelle ja majapaikan pariksi päiväksi. Muuta hän ei paljastanut. Nainen ei ikipäivinä suostuisi moiseen, ajatteli Tarmo, sillä tiesi, että sekä hän itse että pyyntö kuulostivat lähinnä sekopäisiltä.
- Selvä, vastasi Irmeli hetken hiljaisuuden jälkeen. Tämä ei ollut hänen tapaistaan, mutta kai sitä joskus piti seikkailukin aloittaa. Hän oli tuntenut tänään sydämessään läikähdyksen ja toiminut kerrankin hetken mielijohteesta. Nyt katsottaisiin, mihin se johtaisi.

Irmeli vilkaisi kalenteriaan. Lauantai, 25.2.2012. Hän etsi toppatakkinsa, heitti avaimet, lompakon ja puhelimen käsilaukkuunsa ja lähti kohti autotallia. Irmeliä jännitti. Se oli mukava tunne pitkästä aikaa.

*   *   *
No niin. Ei tämä lopu ollenkaan. Nyt vain kuvittelette, että
1. Lena kuolee onnettomuuspaikalla dildo kädessään ja auton neonvaloputket musiikin tahtiin vilkkuen.
2. Tarmo pääsee pakenemaan elokuvatyyliin juuri ennen kuin hänen autonsa räjähtää.
3. Tarmo raahautuu pikkutien varteen ja odottaa kylmissään Irmeliä. Pelastava enkeli saapuu ja vetää miehen tiukkaan syleilyynsä. Huulet kohtaavat, ja he rakastelevat villisti auton takapenkillä.
4. Tarmolle selviää vaimon osallisuus firman taustapuuhissa. Tarmo ottaa avioeron ja vaimo vetää itsensä hirteen. Tytär Laura on raskaana Markulle ja muuttaa tämän kanssa yhteen.
5. Tarmo ja Irmeli elävät onnellisina elämänsä loppuun asti ja saavat koeputkihedelmöityksellä kaksoset. Irmeli on 42-vuotias, mutta onneksi virkeä. Kaksoset pyrkivät kuudentoista vuoden kuluttua Idolsiin ja voittavat ja toinen menee Jone Nikulan kanssa naimisiin. Toinen alkaa laulaa Tuksun kanssa duettoja.
6. Sen pituinen se.