Viimeinen pari uunista tunnille

Näin tässä eräänä yönä hämmentävää unta, vaikka olihan se näin jälkeen päin ajateltuna farssimaisuudessaan myös jokseenkin humoristinen. Opettajat ovat. Joskus he villiintyvät aivan silminnähden ja jättävät esimerkiksi kahvikuppinsa pöytään seuraavaa välituntia varten. Minusta se osoittaa kaavanrikkomistaitoja ja heittäytymistä, sillä liika kunnollisuus syö voimia. Välillä pitää vain kerta kaikkiaan osata sanoa piut paut normeille.

Unessa välitunti oli juuri päättymässä ja pyyhimme kermavaahtoa suupielistämme. Sokeriakin oli tarttunut hihanreunaan ja hilloa törähtänyt rinnuksille, sillä kun lukee itsensä maisteriksi, voi päästä osalliseksi jokavälituntisista kekkereistä. Uskokaa pois. Eilenkin pöydässä oli lasagnea, ja on siellä ollut mustaamakkaraakin! No, olin jo pujahtamassa ovesta käytävälle, kun kauempaa opettajanhuoneen naulakoilta kuului rehtorin tiukkasanainen ja hieman vihainen komennus: "Kaikki opettajat välittömästi tänne. - - Sitten teette jonon. Tästä lähtien tarkkailen teidän tunnille lähtöänne, ja se tapahtuu niin, että aina tasan viisitoista yli muodostatte tälle ovelle jonon. Kun se on valmis, päästän teidät marssimaan järjestyksessä luokkiinne. Ensimmäinen harjoitus on nyt."

Meikäläinen se on kapinallinen unissaankin. Koska olin jo jalka ojossa ja höyhenet pörheänä menossa toisaalla, päätin jatkaa siitä pokkana luokkaani. Meitsiope valitsee kuulkaa itse reittinsä! Silloinkin, kun navigaattori opastaa, sillä ei se nyt fiksumpi ole kuin minä. Aina on oikoreittejä, kun tarpeeksi kauan etsii. Rehtori kuitenkin huomasi ylimielisyyteni ohjeistusta kohtaan ja lähti perääni ripein askelin ja valtava, käsin kudottu kaulahuivi kaulassaan. Hän ilmoitti tulevansa seuraamaan oppituntiani, sillä moista niskuroijaa hän ei ollut vielä eläessään tavannut. Selvä, ajattelin ja avasin luokkani oven. Rehtori kävi heti peremmälle, asettui takapulpettiin niin kuin kovikset yleensä ja alkoi tehdä muistiinpanoja.

Tuntisuunnitelmani (jotka ovat normaalisti jopa tunnintarkkoja) oli yllätyskäänteen vuoksi aivan hukassa, ja kaikki oli kaaosta muutenkin: heti tunnin aluksi oppilaat alkoivat tuoda minulle kukin vuorotellen kolikoita, jotka liittyivät jollain tavalla luokkaretkirahastoon. Edessäni oli metallinen lipas, joka piti joka kerta erikseen avaimella avata ja sulkea. Avain ei tietenkään mennyt reikään tai kääntynyt, jäi jumiin ja tipahteli. Epämääräisiä summia työnnettiin eteeni, ja minä yritin säilöä niitä parhaani mukaan. Koko ajan tiedostin, että antamani vaikutelma oli kauhea, eikä minulla ollut aavistustakaan, mitä sillä tunnilla pitäisi käsitellä. Ennen kuin uni sitten jotenkin vain napsahti poikki, ehdin ajatella ex tempore -sijamuototehtäviä. Niin kuin että mitkä ovat yksikön ja monikon illatiivimuodot sanasta olut tai partitiivi sanasta viini. Erilaisia viinejä ehtii ainakin juoda aika monta siinä ajassa, kun yrittää miettiä, mikä on piimä-sanan monikon partitiivi. Tutkiskelin siinä hetken asiaa sydämessäni, ja koska olin täydellisesti asian ja elon ytimessä, unohtuivat sählinki, parijonot, kassalipas, rehtorin kaulahuivi ja kaikki muu. Nukuin loppuyön rauhallisesti kuorsaten.

Olen yrittänyt tulkita untani tänään monelta kantilta. Muutaman tärkeän johtopäätöksen siitä ainakin voi tehdä:

- Rahantuloa ei voi estää.
- Pitää sanoa oppilaille, että tasaraha ja setelipakko.
- Minulla on huonoja tuntisuunnitelmia.
- Stressi. (Hiihtolomaan on noin viisi viikkoa.)
- Jano. (Hiihtolomaan on noin viisi viikkoa.)