Ammattiylpeys

Tänä aamuna harmitti suunnattomasti, suorastaan niin paljon, että harkitsin toimenpiteitä. Hyvä toimenpide on esimerkiksi nimetön yleisönosastokirjoitus, johon kerää pitkältä ajalta kaikenlaisia ärsyttämään käyneitä asioita. Normaalisti sellaisia pienillä paikkakunnilla ovat ainakin naapurin kollikissan mouruamiset ja kuseskelut portinpieleen, erilaisten rakennusten purkamiset ja purkamatta jättämiset, nuorison katuralli ja ikuisesti vääränlainen puoluepolitiikka. Lähtökohta on tietenkin puhdas vitutus, sillä harvemmin sitä nyt kiittämään aktivoituu. Tulee pian jollekin hyvä mieli.

Niin että hyvät ihmiset ja sen kaltaiset! Olisiko mitenkään mahdollista, että tekisitte työnne kunnolla? Jos olette lumiauraaja, voisitteko kenties lykkiä sillä traktorinkauhallanne lumen ihan kunnolla sinne ojanpohjalle ja vielä vaikka varmuuden vuoksi pitemmällekin, niin kuin Nevadaan? On kuulkaa suhteellisen ärsyttävää, kun joka vuosi tilaa kyllä olisi, mutta lumivuori kasataan heti pihan eteen ja parkkipaikan - tai jostain loistavasta älynväläyksestä risteykseen. Eikö muka millään viitsi viittä metriä pitemmälle koneella pökkiä? Kaasua vaan, sillä siitä selviää.

Jos ette ole lumiauraaja, mutta kenties vaikkapa putkimies tai jonkin lajin asentaja-korjaaja, niin kävisikö mitenkään, että siivoaisitte sotkunne ennen pois lähtöä? Tai ottaisitte edes kengät jalasta niin kuin muutkin ihmiset sisätiloissa. En minäkään mene kenenkään toisen luokkaan, piirrä liitutaulua täyteen pilkkuja ja sukukielikaavioita ja lähde sitten tyytyväisenä välitunnille juomaan kahvia ja syömään täytekakkua, jota opettajille on luonnollisesti joka päivän kolmen vartin välein tarjolla. Ja mainosten tekijät: voisiko sen mainoksen mahdollisesti jopa oikolukea ennen painamista? Ihan vaikka sitten kaverille kilauttaisitte ja kysyisitte, näyttääkö hyvältä, ellette itse tiedä, onko liha, makarooni ja laatikko kirjoitettava yhteen vai erikseen. Ja se makaroonikin siellä vielä. Autan teitä vähän, ihan ilmaiseksi jalouttani: -oli, -oni, -omi, -ori ja -ovi-loppuisissa sanoissa on pääsääntöisesti lyhyt vokaali. Makaroni! Eihän mitään Seppo Hooviakaan ole, miettikää nyt hyvänen aika.

Ja (muut) opettajat sitten, kaiken aikaa lomailevat yhteiskunnan tukipilarit. Voisitteko edes joskus tehdä tuntisuunnitelmia kunnolla ja minuutilleen ja kopioida tarpeeksi niitä tärkeitä monisteitanne, kun puolelta luokalta ne menevät hukkaan kuitenkin? Älkää nyt edelleen toiveikkaasti luulko, että niin ei muka kävisi. Ja uskotteko te muka todellakin, että oppilaat jaksavat kantaa kaikkia kirjoja repussaan joka päivä? Siirtykää nyt jo tälle vuosituhannelle.

Vielä yksi juttu: äidit. Ymmärrättekö te, että se ei ole ammatti, josta kuuluu saada palkkaa? Vingutaan vaan kotihoidontuen pienuutta ja aliarvostusta ja vaikka mitä. Onpa ihan kauhean vaikeaa ja raskasta istua vähän päivällä hiekkalaatikon reunalla muovilapio kädessä ja käydä perhekerhossa juomassa kahvia, kun kerhontädit leikittävät sillä aikaa lapsia. Päiväuniaikana sitten hengaillaan tietokoneella tai otetaan itsekin torkut ja tahdotaan siitä vielä kunnon korvaus. Voi hyvää päivää. Sitä paitsi kieroon te niitä lapsianne kasvatatte kuitenkin, teette mitä teette.

Ei muuta.

Nimim. Itse pitäisi