Hukka

Hukka on susi jo syntyessään, sillä se on jatkuvasti piilossa, eikä siellä, missä pitäisi. Maailmassa on nimittäin sääntö, jonka mukaan kaikella on paikkansa - niin kuin vaikka herneellä nenässä, avaimilla naulassa tai makkaralla leivän päällä. Jokin maaginen voima niitä aina kuitenkin vetää pois paikoiltaan: makkara menee esimerkiksi suuhuni, ja koulun avaimia voi ihan hyvin iltasella kotiovelle kiikuttaa vaikkapa teknisen työn opettaja. Kopiokoneen viereen perjantain päätteeksi jääneet avaimeni oli onneksi helppo tunnistaa, sillä olen valinnut avaimenperäksi pinkin ja pörröisen karvakasan. Käytämme siitä tuttavallisesti nimeä Tuhero, sillä opettajat ovat leikkimielisiä ja vitsikkäitä. Erityisesti miesopettajat. Tässä kyseissä tapauksessa avaimeni eivät kuitenkaan olleet varsinaisesti hukassa, sillä en ollut vielä ehtinyt edes kaivata niitä. Hullu se koulua viikonloppuna ajattelee tai sen ovia availee. Ja sitä paitsi on se nyt kumma, ettei avaimiaan voi säilyttää, missä haluaa. Kopiokonehuone on ihan kelpo paikka.

Tänä aamuna tajusin, etten löydä rahapussiani mistään. Muistan, että tarvitsin viimeksi rahaa maksaessani huoltoasemalla bensat, ja looginen tapahtumaketju etenee tietenkin siten, että lompakko laitetaan maksamisen jälkeen takaisin laukkuun. No, ei ollut laukussa kuin kuulakärkikynä ja karkkipaperi. Eipä ollut lompakkoa missään muussakaan laukussa, joita kävin läpi useamman kymmenen. Ei se ollut myöskään tippunut avoimesta laukusta auton lattialle, liukunut penkin alle tai piiloutunut takintaskuun, mikä olisikin ollut epäuskottavaa, koska taskuni ovat siihen aivan liian pienet. Kun laukut ja auto oli käyty läpi kolme kertaa taskulampun, haukansilmän ja vihikoiran kanssa, panikoin jo, että lompakon on hukka perinyt.

Etsikkoaika kävi sen verran vähiin, että oli lähdettävä kiireesti töihin. Velvollisuudet ja objektit odottivat. Keskustelimme tosin myös Pohjois-Koreasta, sillä tiedän siitä tosi paljon kaikenlaista. Faktaakin. Pohjoiskorealaisten edesmennyt ja rakastettu johtaja Kim Jong-il se esimerkiksi jaksoi hämmästyttää ilmiömäisillä taidoillaan: tyyppi meni ja sävelsi parissa vuodessa kuusi oopperaa, pelasi golfissa ensimmäisellä kerrallaan tuloksen 38 alle barin ja kerrotaanpa hänen jopa sumusta ilmestyvän, kun sen tarve on. Mikä johtaja, todellakin!

"Ei voi olla totta", hämmästeli eräs kahdeksasluokkalainen. Siitä olikin hyvä hypätä lähdekritiikin käsitteeseen.

Välituntivalvonnassa sitten vihdoin välähti lompakon suhteen: kävin sunnuntaina salilla (huom! kröhöm!), ja minulla oli siellä mukana muovipussi. Siis tyylikäs muovipussi tietenkin, on sellaisia vaikka nyt Valintatalolla. Koska lähdin salille suoraan hiihtolenkiltä (huom! kröhöm!), sulloin vain nopeasti tavaraa pussiin ja vaihtokenkää kavioon. Tultuani lihaksikkaana takaisin heitin pussin sitten vaatekaapin perukoille yllätysvierailta piiloon - ja tadaa:  kävin hyppytunnilla toteamassa, että siellä se oli, lompakko, hikipannan ja voimistelupuvun välissä. Pelastus.

Loppu hyvin, kaikki hyvin: pääsin kuin pääsinkin iltapäivällä shoppailemaan. Oikeastaan minun oli tarkoitus ostaa vessapaperia, mutta jotenkin siinä kävi niin, että ostokset maksoivat kassalla 290 euroa. Varmaan jokin virhe, pitää vielä tarkistaa kuitti. Tai voi olla, että jos mies kysyy, se on mennyt hukkaan.

*   *  *
Ps. Voiko susi olla hukassa?