tiistai 24. tammikuuta 2012

Mopokaste

Kuulin tänään ilosanoman: pääsen huomenna opettamaan omilla hyppytunneillani kaksi tuntia erästä valinnaisainetta. En kotitaloutta (tårta på tårta), en käsitöitä (siksak), en espanjaa (Mari Juana), en eräkurssia (umpisolmu), en kuvaamataitoa (nurkka-aurinko), en liikuntaa (todellakaan), en musiikkia (toinen ääni). Minä pidän sijaisena mopokurssia.

Minulle luvattiin kyllä toimittaa jonkinlaista materiaalia kaksituntista tähtihetkeäni varten, mutta tein huomiseksi kaiken varalta pikaisen rungon opetussuunnitelman henkeä noudattaen.  Ensimmäinen tunti on teoriaa, toinen käytäntöä.

Klo 11 - 12

- Motivointi: Aloitetaan show yllätysmomentilla. Kerron, että minulla on ollut sininen Honda Monkey. Esitän asiasta valokuvatodisteita.

- Motivoinnin ylläpito: 1) Ajoin mopolla koulumatkat. 2) En ole ajanut kertaakaan ojaan.

- Säälipisteet: Mankini oli sininen ja muutaman vuoden vanha. Muilla oli musta. Olin kateellinen. Vaihteetkin hyppivät välillä paikoiltaan. Inhosin sitä, mutta se kasvatti ihan varmasti luonnetta. Tai katkeruutta.

- Rispekti: Mopo saattoi olla viritetty. (Rikos on jo vanhentunut, mutta en silti tee täystunnustusta.) Se ostettiin käytettynä, joten en voinut sille mitään, että alamäessä, myötätuulessa ja selkä kyyryssä ajaen huippunopeus oli melkein 60 km/h.

- Historiapläjäys: 1) Keskinäistä kisaa minun yläastevuosinani kävivät Honda Monkey ja Suzuki PV. Suzuki haisi ja oli sitä paitsi muutenkin paljon rumempi. 2) Mopoilijoilla piti olla pusakkamallinen nahkatakki. Se maksoi silloin tuhat markkaa.

- Karu fakta: Mopokorttia ei ollut tuolloin keksittykään.

- Karumpi fakta: Mopoautoilla ajoivat invalidit.

- Kaikista karuin fakta: Monttupyörämallisella (motocross)mopolla ei saa naisia, vaikka miehet niin luulevatkin. Tämä pätee myöhemmällä iällä myös Corolloihin, karvanoppiin, elokuvarenkaisiin, bassonjytkeeseen ja Wunderbaumeihin.

- Asiantuntevuuden osoitus: Mopon osia ovat esimerkiksi pytty, kurkku ja (teho)mäntä. Pyttyä voi viilata ja kynsiä.

- Tunnustus: Haluaisin vieläkin Honda Monkeyn. Vaaleanpunaisen. Tuunaisin logon ehdottomasti strasseilla ja hommaisin kypärän sävy sävyyn. Aamuisin sekä iltapäivisin työpäivän loputtua ajelisin aina rinkiä koulun pihassa. Hyppytunneilla vasta ajelisinkin. Kävisin ABC:llä ja K-kaupassa.

Klo 12 - 13

- Toiminnallinen osuus: Viritetään mopo.

- Päätös: Kehutaan, miten hyvä sijaisope oli.


Huomisesta tulee niin hauska!

8 kommenttia:

  1. Buaaahhahhahaahhahaaaaaa XD Kiitos <3

    VastaaPoista
  2. Koska muuten oot ajanut viimeksi mopoa? Mökillä v.2007?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. (Olisi kyllä pitänyt kiertää R:n lenkki.)

      Poista
  3. Ihan loistokamaa, jälleen kerran!! :D

    VastaaPoista
  4. Pitää varmaan itsekin opetella nyt ajamaan. Selvästi sussa on ainesta mopo-opeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on. Aloitin kertomalla, että olen mopoillut ennen kuin kukaan teistä oli syntynytkään. Siitä se sitten lähti ihan leppoisasti keulimaan.

      Poista