Kyljystä hampaankolossa

Laskin eilen, että hammaslääkärin vastaanottohuoneen katossa on neljä loisteputkivalaisinta, viisitoista akustiikkalevyä ja niissä lukematon määrä pieniä reikiä. Viimeisimmissä laskuissa menin joka kerta sekaisin jo ensimmäisellä reikärivillä, mutta se johtui varmaan päässäni olevista aurinkolaseista. Kaikesta hämmentävästä matematiikasta huolimatta tuli melkein lomafiilis siinä loikoillessa. Kyllä sitä voi päivänsä ankeamminkin aloittaa, vaikka esimerkiksi, öh, no, en keksi, missä. Aurinkoloman allasparty-tunnelmaa ehkä hieman latistivat Pohjanmaa-radio ja fakta, että jotain muuta kuin juomapilli oli koko ajan suussani. Reikiä oli kuitenkin nolla ja olen viisastumaan päin. Yksi hampaan takakulma oli tullut puhjeten, joten totta vie: siitä ärtyisyyteni, kiukkuitkuni ja huonot yöuneni viimeisen viiden vuoden ajan ovat johtuneetkin! Tein hampaita! Ihanan helpottava tieto niin minulle kuin perheellenikin. Luonteessani ei olekaan vikaa.

Sitä minä vaan siinä maatessani mietin, että olisi aika kauheaa olla hammaslääkäri. Olla nyt jonkun suussa kaiket päivää. Minä olin tietenkin tehnyt kotiläksyni hyvin (vertaus lausuttiin kahdesti ja se ilahdutti opettajamieltäni), mutta kaikenlaista törkyä sitä varmaan hammaslääkäri näkeekin: on tarjolla huonosti harjattua kulmahammasta, etuhampaiden väliin juuttunutta kyljystä, ientulehdusta, haisuhenkeä ja vaikka minkälaista vinohammasta. Vaikka onhan ammatti toistaalta aika mielenkiintoinenkin, sillä jos pitkästyttää, voi pelata vaikka bingoa tai vedonlyöntiä hoitajan kanssa siitä, kumpi arvaa reikien määrän lähemmäksi. Vähänkö jännää! Tai jos on huono päivä, voi aina olla puuduttamatta asiakkaan suun ja naureskella timanttipora kädessä tyytyväisenä, että pian surrataan. Letkuja ja tuppojakin saa asetella suun täyteen aivan kuten haluaa ja todeta vaan, että onpa hankala juttu nyt täällä sinulla. Hammaslääkäri taitaakin kyllä olla eri metka tyyppi, kun näin tarkemmin ajattelee.

Tuumin siinä kattoparruja laskiessani myös sitä, miksei hammaslääkärin vastaanottoaikaa voisi käyttää jotenkin hyödyksi: kattoon voisi heijastaa vaikka tykillä jotain järkevää lukemista, niin kuin vaikka uusinta Finlandia-voittajaa. Lukematta se on teiltä kuitenkin. Tai näyttää joitain hammasmätäkuvia, niin tulisi se valistuskin hoidettua siinä aivan kuin itsestään. Minulle nimittäin ainakin jäi mieleen odotushuoneen juliste, joka kertoi ientulehduksen olevan sydämelle yhtä vaarallista kuin tupakka. Vaikka ei kyllä mitenkään pidä paikkaansa. Hammaslääkäriliiton propagandaa. Eivät varmana usko siihen itsekään.

Opiskeluaikoina hammaslääkärissä käynti oli suorastaan hupaisaa, sillä hammaslääkärikseni osui setä, joka selitti aivan jokaisen liikkeensä kuin itselleen kuiskien: "Nyt sitten katson tuosta vähän, noin, ja sitten rapsuttelen tästä vähän hammaskiveä mennessäni." Teki mieli huutaa, että vala vaikka betoniporsas, mutta sen kummempia mainostamatta. Lykkää vain sitten lasku kouraan ja tervetuloa vuoden päästä uudelleen. Tuhat letkua suussa ja imurin huutaessa korvanjuuressa ei ole kuitenkaan valmiutta huudella mitään, eikä edes potkaiseminen auta, sillä silloin lentävät vain tarjottimella olevat instrumentit (trumpetti, käyrätorvi, tuuba) omalle naamalle. Minä olen tosin jo tottunut hammaslääkärikävijä, sillä jo ala-asteella hampaani väännettiin erinäisillä kojeilla suoraan - paitsi alahampaat, jotka saivat jostain syystä kasvaa rehottaa miten lystäsivät. Sillä varmasti oli jokin merkitys. En ole vielä keksinyt sitä.

Ja muistatteko sitä, kun koulussa kävi hammashoitaja ja jakoi sellaiset punaiset purutabletit? Ne, jotka jättivät huonosti harjatut kohdat punaiseksi. Käry kävi heti.

On niissä varmasti jotain hyvääkin, hammaslääkäreissä. Ihmisyyden siemen esimerkiksi. Vaikka niin se on, että yleensä he vain sitovat potilaan penkkiin kiinni, laittavat kuolalapun kaulalle, ottavat puudutuspiikkeineen ja hampaidenhoitokirveineen peräseinästä vauhtia ja iskevät ikeneen kiinni. Reilu meininki. Heillä on selvästi jäänyt lapsuudesta jotain hampaankoloon. Kyljystä, luulen.