Tiesittekö muuten, että lapsena ihannoimamme Ihmemies MacGyverin dvd-boksin suositusikäraja on 18 vuotta? Minä tiedän. Tiedän myös, miksi, eikä syyllä ole mitään tekemistä sen kanssa, ettei sarjaa saisi nuorempi ihminen katsoa. Mutta se on toinen juttu, se.
Nyt Kalevalaa ja kyrpää.
K18: Kalevalasta sensuroituja runoja
Nostattavat runot - sensuroimaton versio
3 min
Elias Lönnrot kirjoitti tutkijan otteella talteen kaikki runot, mitä keruumatkoillaan kuuli. Jokaista säettä ei siveyssyistä Kalevalaan kuitenkaan painettu. Runot ovat kuitenkin kaikki hyvässä tallessa, osa tosin edelleen julkaisematta.
Vuonna 1828 Suomea lähti kiertämään nuori lääkäriksi opiskeleva Elias Lönnrot. Hänen tavoitteenaan oli kerätä talteen kansanrunoutta ja samalla edistää Suomen kieltä. Lääkärinä, tutkijana ja toimittajana hän suhtautui keruumatkoihinsa tieteellisesti ja kirjoitti talteen kaiken kuulemansa. Myös sellaista, mitä ei Kalevalaan lopulta siveyssyistä sopinut painaa.
Hei lempi, heräjä lempi
tämän piian pillun päälle,Vuonna 1828 Suomea lähti kiertämään nuori lääkäriksi opiskeleva Elias Lönnrot. Hänen tavoitteenaan oli kerätä talteen kansanrunoutta ja samalla edistää Suomen kieltä. Lääkärinä, tutkijana ja toimittajana hän suhtautui keruumatkoihinsa tieteellisesti ja kirjoitti talteen kaiken kuulemansa. Myös sellaista, mitä ei Kalevalaan lopulta siveyssyistä sopinut painaa.
Hei lempi, heräjä lempi
tämän lapsen lantehille,
tämän peipposen perälle.
Nouse kiihko kiimasuosta,
häkärä häjyn perästä,
tallista orihin kiihko,
tamman kiihko tanhuvasta.
Lemmenloitsut toivat naisille parempaa naimaonnea
Lempi tarkoittaa Lönnrotin keräämissä runoissa kahta asiaa: toisaalta naisen kunniallisuutta ja hyvää mainetta, mutta toisaalta naisen ruumissa olevaa maagista voimaa, eli tietynlaista seksikkyyttä.
- Loitsuteksteissä kutsuttiin, käskettiin ja vaadittiin naisen lempeä tulemaan vaikka kaukaakin, kuten taivaasta tai naapuripitäjästä. Lempi saattoi olla joko sellaista, mitä nainen pyrki saamaan itselleen tai sitten se voitiin käsittää miehen sukuelimiksi, joita kutsuttiin paikalle suuressa määrin, kertoo folkloristiikan professori Lotte Tarkka.
Loitsuissa käytettin paikoin hyvinkin roisia kieltä:
Tule jo kyrpäjen kuningas,
paljaspää papurokallen,
pane kyrvät kyntämään,
kivekset kilisemään
nahkapallit naukumaan,
päästä kyrvät kytkyistä,
karvavarret kahleista.
paljaspää papurokallen,
pane kyrvät kyntämään,
kivekset kilisemään
nahkapallit naukumaan,
päästä kyrvät kytkyistä,
karvavarret kahleista.
- Otteita runosta ”Lemmen nostaminen”, kerätty Kiteeltä tai Ilomantsista vuonna 1828. (SKS/Kansanrunousarkisto)
Lönnrotin käsikirjoituksia on säilytetty vuosikymmenet Kansanrunousarkiston ”Kaikkein pyhimmässä”
Vuosikymmenten ajan noita ”seksirunoja” säilytettiin Suomalaisen kirjallisuuden seuran takahuoneessa, paikassa, jota kutsutaan ”Kaikkein pyhimmäksi”. Folkloristit ja muut tutkijat tiesivät näistä runoista ja pääsivät niihin tutustumaan, mutta niistä ei ole koskaan julkaistu kattavaa kokonaisteosta.
Kalevalasta jätettiin siveellisyyssyistä paljon esimerkiksi seksiin viittaavia osia pois. Joskus runoja on julkaistu kuitenkin sensuroituina kirjoittamalla osa sanoista lyhennettynä, kuten p---u tai k---ä.
- Tämä on ollut hyvin luonnollista ja spontaania kulttuuriperinnettä, josta osa on erilaisista vaihtelevista moraalisista syistä on jätetty julkaisematta. Ihan eri asia on ”hihittelykulttuuri”, joka näihin on myös liittynyt. Ehkä tämäkin on ihan luonnollista – heijastaahan se moraalia ja sen rikkomisen jännittävyyttä ja suorastaan mielihyvää. Mikään inhimillinen ei ole perinteentutkijalle kuitenkaan vierasta, kuten ei perinteiselle kulttuurillekaan, kertoo arkistonjohtaja Lauri Harvilahti Suomalaisen kirjallisuuden seurasta.
Runoja pystyy hakemaan SKVR-tietokannasta (Suomen Kansan Vanhat Runot sähköisessä muodossa) käyttäen haluamiaan hakusanoja, kuten ”lempi”.
Paavo Häikiö
Twitter: @paavohaikio
Tuhtia tavaraa tekstit! Muta eipä suomalaisten suku olis jatkunut tuhansia vuosia, ilman että ns. elämän perusasioihin olisi väki ihan kirjaimellisesti paneutunut.
VastaaPoistaMinähän arvasin.
VastaaPoista