Himmelin taittelin

Himmeli päässä on hyvä mököttää jouluna, kun lanttulaatikko on loppunut ja kinkunrasvapussi pudonnut lattialle. Niinpä menin ja lähdin käsityömessuille.

Siellä oli hilpeää ja paljon myytävää. Eräässä kojussa istui myyjä itse rautalangasta vääntämänsä kruunu päässä, toisessa pelästyin oranssit hiuksensa kauttaaltaan tupeerannutta, kaavut yllään huovutustuotteita esittelevää metsänväkeä. Toisaalla oli sulassa sovussa seppää ja soikkomyyjää, kinnasta, hattua, sukkaa, kukkaa, tyynyä, korua, liinaa, nappia, kangasta, taulua, korttia, savityötä ja tietenkin metrilakua, sillä ei ole tässä maassa tapahtumaa ilman kojua, josta saa vitosella seitsemän. Toinen piste oli pohjoisella, toinen eteläisellä sisäänkäynnillä, joten jos ei tavoittanut ryijyinspiraatiota tai löytänyt itselleen uutta pitsiliinasta askarreltua talvipipoa, saattoi ostaa edes kymmenisen metriä lakritsinauhaa ja kietoa ne lähtiessään kaulaansa.

Minä kannatan käsityötä, mutta teen sen tällä hetkellä raottamalla lompsaa ja arvostamalla suuresti sitä, joka omenansa hilloaa ja turnipsinsa kyntää. Ihailen myös suuresti niitä, jotka keksivät erilaisia uusia käyttötarkoituksia roskille, sillä niistä saa halutessaan aivan yhtäkkiä aikaiseksi kattolampun, riippukeinun, suihkulastan tai polkupyörätelineen.

Olen jo pitkään tiennyt tarvitsevani mustan himmelin, mutta sellaisen askartelemisen tiellä on monta estettä. Yksi on olki, joka menee rikki yhtä nopeasti kuin hermot. Toinen on motivaation puute. (Olen tehnyt ala-asteella jonkinlaisen himmelin esiasteen, ja äiti piti sitä yhden talven säälistä katossa. Sitten se hävisi.) Olin kuitenkin onnekas, sillä kas, henki laskeutui käsityömessujen ylle ja opasti minut kiertotietä himmelipisteelle. Siellä oli himmelistillä myynnissä tarvikepaketteja, joilla pääsee kokemaan onnistumisen iloa ja viettämään vapaa-aikansa mukavasti näperrellen.

Osoitin katosta roikkuvaa, mustista mehupillinpätkistä tehtyä, yli metrin korkuista ja hivenen vaihtoehtoishenkistä mallikappalehimmeliä ja kerroin haluavani ostaa sen. Se ei kuulemma ollut myynnissä, mutta pillejä kyllä olisi ja niistä vain lankaa sisään, kas näin ja noin, ja kyllä se siitä lähtee tulemaan.

Ei lähde. Mutta minä lähdin himmeli laatikossa, sillä pääsimme sopuun hinnasta, ja noin vain muutuin käsityöläiseksi yhdessä iltapäivässä. Harmittaa vain ihan vietävästi, etten päässyt kehuskelemaan töissä saavutuksillani, sillä niinhän siinä kävi, että käsityönopettajakollegani vaani ovensuussa ja näki jo kaukaa pahvilaatikkoni sisään. Tiedoksi hänelle saatettakoon, että minulla oli yläasteella käsityö kymppi. Kudoin kaksi villapaitaa, ompelin shortsiasun ja pari college-paitaa (toisessa vaativaa Amerikka-henkistä rekvisiittaa ja kimallepursotusta), pillerihatun, juhla-asun (röyhelöreunainen yläosa ja hame, käytin niitä jostain mielenhäiriöstä 15-vuotiaana ensimmäisen kummipoikani ristiäisissä) ja toppavuorillisen, keinonahkaa ja villakangasta yhdistelevän baseball-takin. Niin. Mutta himmeliä en rupea tekemään, enkä kanavatöitä, vaikka pikkuisen alkoikin sellainen ulvova susi -kuvio kiinnostaa.

Nyt on, mikä päässä osoittaa jouluna mieltään. Ei se nimittäin aina mene niin kuin kuvittelisi. Puuro voi palaa pohjaan ja manteli sulaa valurautaan kiinni vaikkapa. Siinä auttaa himmeli. Perinteitä pitää kunnioittaa ja vanhoja keksintöjä soveltaa. Saisi joulu tulla jo.

Ihan itte tein.