What´s App, man? Seuraa mua, ask anything!

Käsi ylös, kuinka monen alakouluikäisellä (tai yläkouluikäisellä, alle 16-vuotiaalla) lapsella on älypuhelimessaan asennettuna WhatsApp-sovellus!

Käsi ylös, jota ärsyttävät sovelluksen piipittämät, jatkuvat merkkiäänet uudesta saapuneesta viestistä!

Käsi ylös, joka tietää, moneenko eri ryhmään lapsi WhatsAppissa kuuluu ja kuka ne on luonut!

Käsi ylös, josta tuntuu, ettei osaa aina itse kirjoittaa asioita niin, että tulisi täysin ymmärretyksi!

Käsi ylös, joka tietää, että lapsen koulussa on käsitelty viestisovelluksissa käyttäytymistä tai netikettiä!

Käsi ylös, joka uskoo olevansa kärryillä sosiaalisen median erilaisista suosituista palveluista, kuten Facebookista, WhatsAppista, Instagramista, Twitteristä, Kik Messengeristä ja Ask.fm:stä!

Entisajan kikatus- tai läähätyspilapuhelut olivat pientä näiden maailmojen rinnalla.

Mobiilisovellus WhatsApp on kätevä ja ennen kaikkea maksuton, nettiyhteyttä hyödyntävä viestinlähetyskanava. Miksipä maksaa teksti-, kuva- tai ääniviestistä, jos saman voi tehdä täysin ilmaiseksi? Palvelun virallinen ikäraja sekä lasten harjoitteluvaiheessa oleva kännykkäkulttuuri ovat kuitenkin virittäneet vanhempien keskuudessa paljon keskustelua, eikä asia opettajankaan näkökulmasta ainakaan pelkästään kätevään ilmaiseen sovellukseen lopu. Päinvastoin.

Aina voidaan lähteä hyvästä ja olettaa, että parhaimmillaan viestejä lähetellään ystävien kesken viattomasti ja keskustelu pysyy asiallisena. Etenkin perheen kesken viestittelyyn kanava onkin mitä mainioin. Jos kuitenkin katsoo totuutta silmiin, ei tarvitse kuin mennä seuraamaan aikuisten nettikeskusteluja ja kannanottoja, kun suorastaan tyrmistyy siitä, miten asiatonta huutelu ihan omalla kasvokuvalla ja nimellä onkaan. Täysi-ikäisillä ja elämää jo pitempäänkin eläneillä aikuisilla sentään pitäisi olla enemmän käsitystä siitä, miten ja milloin asioita sanotaan ääneen. Joillakin on, usealla ei. Olemme useasti oppitunnilla käsitelleet jotain uutista, seuranneet sitä koskevaa keskustelua ja jäljittäneet ihmisiä heidän kommenttiensa perusteella. Se on ollut hyvin opettavaista ja mielenkiintoista.

Moni vanhempi tuudittautuu siihen, että WhatsApp on turvallinen palvelu omalle lapselle, joka on aina ollut luotettava ja asiallinen. Kuinka moni on kuitenkin ihan oikeasti tietoinen eri ryhmäkeskustelujen tasosta? Jos ajatellaan alakouluikäisiä, ja valitettavasti myös yläkouluikäisiä, viestejä voi oppilaiden itsensä mukaan tulla eri ryhmiin tunnissa satoja, jopa tuhansia - koulutunnin aikanakin. Alakoulussa kännyköiden käyttöä päiväsaikaan on monesti rajoitettu tai se on jopa kielletty, mutta yläkouluissa käytännöt vaihtelevat. Se, että useimpien koulujen järjestyssäännöissä kännykän käyttö oppitunneilla on kiellettyä ei nimittäin tarkoita sitä, etteikö sen räppäämistä tapahtuisi. Käytännöistä on väännetty kättä jopa käräjillä asti.

Linkki: Imatralaisisän valitus hyväksyttiin - oppilas voi pitää kännykän oppitunnilla.

Monesti lasten ryhmäviestiketjut (ne, joita tarvitaan ilmaiseen yhteydenpitoon) voivat sisältää viestikaupalla pelkkiä yksittäisiä kirjaimia, moimoimoimoi-tyylisiä huhuiluja, emoji-kuvia, itsestä otettuja naamanvääntelyotoksia tai mikä ikävintä, isommilta opittuja herutuskuvia huulet mutrulla ja kasvamattomat rinnat törröllä. Sen sijaan, että juteltaisiin mukavia tai kyseltäisiin jotain tärkeää, kännykkä suoltaa piipityksen kera sisällöltään olematonta viestiä jatkuvalla syötöllä, ja luokan viattomimmaltakin vaikuttava oppilas voi yllättää lukuisilla fuck-postereilla. Kun aikuinen joskus kurkistaa keskusteluja, hän voi huomata, miten aina joku jätetään myös syrjään tai miten jotakuta kohdellaan ohittavasti. "Aha, ei kiinnosta" tai "joo, joo" -vastaukset kohdistuvat usein  samoihin tyyppeihin. Ikävintä on, että ryhmiä muodostettaessa joitakin jätetään tarkoituksella pois. Mikä kiusaamisen satuttava muoto onkaan perustaa ryhmä nimeltä 5A Best Girls, johon vain best girlsit pääsevät. Nämä salatumman kiusaamisen muodot eivät välttämättä paljastu koskaan tai tulevat ilmi puolivahingossa jonkin muuan asian selvittelyn sivussa.

Joillakin tilanne on tosin mennyt päinvastaiseen suuntaan: lapsi on saatettu jopa päivittäin liittää erilaisiin ryhmiin, joissa osallistujista suurin osa on ollut täysin tuntemattomia ihmisiä, eivätkä kielenkäyttö tai sisältö ole välttämättä olleet sieltä puhtoisimmasta päästä. Nykymaailma on rohkea.

Myös Instagram on jo alakouluikäisten suosiossa. Palvelun ikäraja on 13 vuotta, mutta mitäpä pahaa kuvien ottamisessa ja lähettämisessäkään voi olla? Lasten kanssa harrastuspiireissä mediasta keskusteltuamme havahduin siihen, miten paljon ilkikurisuutta tuohonkin sosiaalisen median tilimuotoon liittyy: jonkun kuvat ovat aina huonoja ja tyhmiä, uudet esineet surkeita ja noloja, ilonaiheet lytättäviä. Onneksi monella lapsella onkin mukana joku aikuinen, esimerkiksi vanhempi sisarus, joka pystyy valvomaan kommentteja ja tarvittaessa puuttumaan niihin. WhatsAppissa tämä ominaisuus ei toimi, sillä kenenkään vanhempaa tuskin lisätään mukaan lapsen ryhmäkeskusteluihin - eikä sitä piipityksen tai viestien määrää kukaan aikuinen kestäisikään.

Erittäin huolestuttaa nykyajan lasten ja nuortenkännykkäkulttuurissa on se, ettei kymmenvuotias tai neljätoistavuotias ehdi ajatella juuri mitään muuta kuin pelaamista, viestittelyä, itsensä esittelyä, eri palvelujen päivittämistä ja "kaverien" keräämistä. Jos se on koukuttavaa aikuiselle, se on vielä koukuttavampaa lapselle, jonka pitää pysyä kaveripiireissä ja osoittaa kuuluvansa joukkoon myös minuutti, puoli tuntia ja kaksi tuntia koulun jälkeen sekä illan aikana viestein, kuvin ja videoin. Hyvin huolestuttavaa on myös se, miten viattomasti nuoret laittavat itsestään ottamiaan valokuvia nettiin: kun seitsemännen luokan mediatunnilla avaan Facebookin kaikkien nähtäville valkotaululle ja kerron katselevani paikalla olevien ryhmäläisten Fb-sivuja, on suuri osa kauhuissaan ja tajuaa, että kuka tahansa, opettajakin, voi nähdä heidän lataamansa profiilikuvat tai julkiseksi jääneet seinäkeskustelut. Oppi menee nopeasti perille. Olen kuitenkin vuosien varrella katsellut esimerkiksi videon, jonka oppilas on kuvannut poliisiauton takapenkillä matkalla putkaan. Olen nähnyt kymmeniä bilekuvia, joissa lapset ovat tupakka suussa ja kaljatölkki kädessä. Olen lukenut kännäämisestä oppilaiden ylläpitämistä blogeista. Olen myös nähnyt kuvan, jonka rakastunut oppilaspariskunta on ottanut itsestään sängyssä - enkä etsi näitä mitenkään kokopäiväisesti ympäri vuoden.

Hyvät vanhemmat, keskustelkaa lastenne kanssa älypuhelinsovelluksista, heidän erilaisista nettiyhteisöistään ja keskusteluryhmistä, saatatte yllättyä. Jutelkaa pelisäännöistä, poistakaa tarvittaessa turhat sovellukset ja unohtakaa ennen kaikkea sinisilmäisyys. Emme mekään aikoinamme kaikkea vanhemmillemme kertoneet.