#kutsumua #pikkuisenpitkätossu

Vanhoina kunnon aikoina käytiin yläkoulussamme englannin ja ruotsin tunneilta kielistudiossa tekemässä kuuntelutehtäviä, mikä oli aina tervetullutta vaihtelua opiskeluun. Omassa pikku kuuntelukopperossa piti ensimmäiseksi kirjata listaan nimensä ja päivänmäärä, joiden perusteella ovelimmat opettajat saattoivat myöhemmin jäljittää, kuka oli syönyt luurin reunaa tai raaputtanut pahojaan pöydänkanteen. Oppilaille tärkeimpiä olivat kuitenkin nimilistat, joista ensimmäisenä tarkistettiin edelliset samalla paikalla istujat, mahdollisesti ihanat tytöt tai pojat, ja nimien viereen kirjoitetut sydämet ja kommentit.

Minun kohdalleni oli kerran raapustettu teksti "kiltti perhetyttö". Olin koulutyössäni melko menestyvä, mutten koskaan mikään vakava hikipinko. Tein läksyni, mutten lukenut niitä. Olin tunnollinen sekä tottelin ja kuuntelin - jos ylipäätään kuulin, sillä luokkamme oli melkoisen, no, tuota, aktiivinen. Historian tunneilla muistan katselleeni ikkunasta ulos ja miettineeni, milloin meteli loppuisi.

Ei ole ainoastaan nykyajan nuoriso turmeltunutta, vaikka mitä väitetään.

Kiltti perhetyttö -ilmaus ei varmastikaan ollut mikään kehu, vaan moite siitä, että voisin olla rajumpikin. En kuitenkaan missään tapauksessa kokenut tai koe vieläkään, että silloinen kymmenille näkynyt ja suullisesti eteenpäin levinnyt kommentti olisi ollut kiusaamista, vaan jonkun tekemä kertaluonteinen tölväisy. Ala-asteella muistan olleeni satunnaisesti lihava ja yläasteella kiltin perhetytön lisäksi joitakin kertoja huora. Vaikka tuollaiset nimittelyt tuntuvat toki pahalta, ajattelen, että ne hieman myös paksuunnuttivat suojeltua nahkaani. Ihan kaikesta ei tarvitse loukkaantua, eikä ihan kaikki ole henkilökohtaista, saati sinnepäinkään totta.

Lukiolaisten aloittama #kutsumua-kampanja on levinnyt ympäri Suomea, vaikka KiVa Koulu  -ohjelman erityisasiantuntija Elisa Poskiparta nyt pelkääkin, että kampanja nostaa kiusatut keskiöön ja aiheuttaa heille kenties lisää kiusaamista (linkki). Kuitenkin esimerkiksi Facebookin #kutsumua-sivuilla on nähtävissä myös kiusaajan tekemä, rohkea ilmoitus, jollaisille on myös tilausta. En ihan täysin ymmärrä Poskiparran näkökulmaa, sillä ajattelen, että kiusatun voima on yksin heikko, ja rohkealle nostaa hattua moni. Kampanja voi parhaimmillaan havahduttaa joukkoilmiönä siihen, että meillä kaikilla on omat murheemme ja heikot kohtamme, joita ei ole tullut edes ajatelleeksi. Se voi avata silmät sille, ettei herjoja tarvitse hyväksyä - tai päästää suustaan.

Minua ei ole kiusattu, mutta kiltti tyttö olen. Toivoisin näkeväni itsessäni enemmän rohkeutta. Toivoisin tekeväni ratkaisuja, jotka eivät ole aina "varman päälle". Toivoisin, että uskaltaisin sanoa reippaasti mutta ystävällisesti ääneen, jos minulla on asiasta eriävä mielipide. Toivoisin, että liika kiltteys ja hyväntahtoisuus saisivat kaverikseen vielä vähän enemmän tervettä kapinahenkeä, jossa tunnollinen ei aina tee kaikkea ja vähän enemmänkin. Toivoisin, että minussa olisi ripaus Peppi Pitkätossua.

Toivoisin, että meissä kaikissa olisi enemmän voimaa ja rohkeutta olla itsejämme ja pyrkiä tavoitteitamme kohti. Eivät hyvät kampanjat sitä ainakaan heikennä.