Lasten kaverisynttärit, wohoo

On taas se aika vuodesta, kun ovikello soi kaksitoista kertaa ja lapsen kaverit tulevat juhlimaan syntymäpäiviä. Koti on putsattu siistiksi ja portinpieleen vaihdetty varttia aikaisemmin syyskukat, jotta iloa saapuville silmille olisi heti kättelyssä. On keltaista, violettia ja valkoista puskaa niin että häikäisee.

Kun hartaasti odotetut vieraat ovat sisällä, ensimmäinen ilmoittaa, että on nälkä. Kaksi haluaa lähteä ulos pelaamaan jalkapalloa, viisi linnoittautuu innosta hihkuen flipperin ääreen ja loput juoksevat taloa ympäri. Joku löytää pomppupallon, vaikka luulin, että olen jo hävittänyt ne koko talosta. Takavarikoin pallon. Hetken kuluttua myös toisen, joka löytyy yhden vieraan taskusta. Synttärisankari saa kerättyä puoliriehaantuneen joukon piiriin olohuoneen lattialle ja aloittaa pullonpyörityksen: se, johon pullonsuu osoittaa, ojentaa lahjansa, ja avaamista seurataan silmät tapilla. Mitä ihmettä Meerin paketissa voi olla? Mandoliini? Ei, mikset sä tuonut mullekin tuollaista? Tuot kyllä seuraavalla kerralla! Yksi pistää lahjapussin päähänsä, toinen makaa naama matossa. Lahjat aukeavat yksi kerrallaan, ja sankari on ylenpalttisuudesta onnellinen. Rinki pysyy yllättävänkin hyvin kasassa loppuun saakka. Pullonpyöritys on hyvä ohjelmanumero lahjojen avaukseen etenkin siksi, että siihen kuluu melkein viisitoista minuuttia. Enää 1h 45 minuuttia jäljellä.

Pitsalähetti saapuu neljän herkullisen pitsan kanssa, ja ne siivutetaan sivupöydälle. Lapset ovat jo juhlapöydässä, paitsi yksi, joka haluaisi tarjoilun olohuoneen sohvalle. Mokkaruudut sekä muut herkut tekevät kauppaansa. Joku sanoo, että pöydässä on liian vähän tarjottavaa. Kun yksi haluaa juomakseen sekoitusta, kaikki muutkin haluavat: pian Coca Cola ja Sprite samassa lasissa ovat maailman parasta juomaa, ja pilleistä kuuluu kova imuutus. Joku keksii, niin kuin aina joku keksii, että pillillä voi myös puhaltaa kuplia. Alkaa kuplasirkus. Yhtään lasia ei kaadu, mutta Fani-paloista rakentuu iso torni. Porukan tyttö haluaa laittaa itselleen sipsisormuksen. Pojat katselevat kaunista luokkatoveriaan huokaillen ja etsivät myös itselleen sormusta. Sellaista ei löydy, mutta sitten muistetaan pitsat, joiden eteen muodostuu nopeasti siisti jono. Joku ei tykkää ananaksesta, joku katkaravuista, yksi inhoaa jauhelihaa. Valikoima on kuitenkin suunniteltu niin, että jokainen löytää jonkin suosikkinsa, ja pian jonotus jo alkaa uudestaan. "Mä en ole ikinä ollut synttäreillä, joilla on oikeaa pitsaa", toteaa eräs ja hakee oma-aloitteisesti kolmannen kerran lisää. Meillä ei lasketa, ja on hienoa, kun maistuu. Pilli tippuu pöydän alle, pitää saada uusi. Sitten tilataan maitoa ja uusi lasi, sillä samaa ei voi käyttää. Palvelija tottelee tämän kerran. "Kiitos!" kuuluu monen suusta lähtiessä.

Herkut tulevat syötyä lähes kokonaan, ja lasten tekee mieli ulos. Mies menee organisoimaan ulkoleikkejä, minä jään siivoamaan ruokailutilaa. Pyyhin limsat lattialta ja lakaisen enimmät roskat, saan tilan nopeasti siistiksi. Laitan astianpesukoneen päälle ja menen myös ulos. Siellä on jo alkanut jalkapallon pelaaminen, ja säälin juhlahousujen polvia. Pian yksi kierii maassa teatraalisesti, toinen perässä. Tulee maaleja, raikaa riemu. Kuuluu kirosana, torun. Tyttö puhaltelee haituvia ilmaan ja löytää maasta koppakuoriaisen, jonka joku haluaa tappaa ja muutama suojella. Pelaan hieman itsekin, mutta en saa maalia. Lapsia naurattaa, kun synttärisankarin vanhemmatkin potkivat palloa muiden seassa. Mietin, missä vaiheessa sellaisesta on tullut nähtävyys. Kaksi alkaa painia, ja komennan heidät irti toisistaan. Tarkistamme, ettei polveen tullut haavaa. Kaikki hyvin, peli jatkuu.

Aika kuluu todella nopeasti ja vaihdamme pöttikseen. Joku haluaa limsaa ja sanoo käyvänsä juomassa. Meteli ulkona on juuri sen mukainen, kuin kahdestatoista innostuneesta ja sokerihumalaisesta lapsesta lähtee. Ohikulkijat hymyilevät. Lupaan olla ensimmäinen pöttis, vaikka en muista kunnolla sääntöjä. Ajattelen, että on silti kivaa leikkiä ja päästää lapset huijaamaan aikuista. Löydän piilottelevista lapsista melko helposti kaikki paitsi yhden, ja viimeinen pääsee kuin pääseekin pelastamaan muut. Ruutupaidat vilahtavat uudelleen juoksuun ja minä haen kauas potkaistun pallon. Yksi piiloutuu roskakatoksen pieneen rakoon, toinen konttii nokkosten seassa niin ovelasti, että tekisi mieli antaa lisäpisteitä. Kiertelen ja kaartelen, löydän kaikki lapset ja vuoro vaihtuu. Pian on jo syksy, ja tähänkin sataa lumi.

Kello on lähes seitsemän, lapsia tullaan hakemaan. Kaikki alkavat pikku hiljaa löytyä piiloistaan, ja sankari käy hakemassa heille pienet muistot matkaan. Inhoan Amerikasta rantautunutta tapaa syvästi, mutta olen silti iloinen nähdessäni, miten lapset pitävät pienestä muistilehtiöstään ja kynästään. Toivottavasti piirtelevät tai kirjoittelevat, se on aina hyvästä. Kuulen pihassa, että koko luokan pojat ovat olleet kolmen minuutin jälki-istunnossa metelöinnistä. Jaahas, tästä pitääkin sitten keskustella. Huudamme heippoja ja sovimme kyläilyjä, tykkään äideistä ja isistä.

Parituntinen meni ihmeen nopeasti alun sisällä juoksentelun jälkeen. Vaihdan farkut pyjamahousuihin ja harmittelen, ettei pitsaa jäänyt kuin kolme pienenpientä palasta, sillä nyt tekisi sitä mieli. Lapsi huokailee onnellisena lahjojensa ääressä ja suunnittelee ottavansa uudet kynät, kumit ja viivottimen heti seuraavana päivänä kouluun. Nukkumaan hän käy Aku Ankan taskukirjan kanssa ja sanoo, että oli paras päivä ikinä. Lahjakorttirahan käytönkin hän on jo suunnitellut: sillä ostetaan jotain, mitä äiti ei ikinä muuten anna ostaa. Kun painoin huoneen oven kiinni, muistin, että pienet herkkumunkit, joiden piti olla tarjolla, jäivät toiseen jääkaappiin.

Kyllä se on niin, että kaverisynttärit ovat vain kerran vuodessa. Olipa kivat kemut!