maanantai 22. syyskuuta 2014

Sähän voisit olla missä vaan muualla!

Oppilas viittaa kesken äidinkielentunnin, ja jo kaukaa näkee, vaikka tyyppi istuukin etupulpetissa, että nyt on tärkeä asia mielessä ja siihen pitää saada selvyys.

- Ope, kuule. Oliko sulla yläasteella kymppi äidinkielessä?
- No taisipa se olla. 
- Voisitko sä olla äidinkielenopettaja, jos sulla olisi ollut vaikka seiska?
- Mä vähän luulen, että jos mulla olisi ollut seiska, en ehkä olisi ollut näistä asioista niin kiinnostunut, että olisin halunnut päästä alaa opiskelemaan. Mutta toki se kovalla loppukirillä ja työllä olisi voinut olla mahdollista, joskaan ei helppoa. 
- Mitä muuta sulla oli kymppejä? Oliko matikka?
- Oli.
- Oliko, no, vaikka maantieto?
- Oli.
- Mitääää? Biologia?
- Joo.
- Fysiikka? Kemia? 
(Pari nyökkäystä.)
- Siis mitä? Jos sulla oli kerran oli kaikki kymppejä, niin miksi ihmeessä sä oot täällä töissä? 
- Miten niin? Mitä sä nyt oikein tarkoitat?
- No täällä töissä, meitä opettamassa! Sähän voisit olla missä vaan muualla ja tienatakin paljon enemmän!

Niin. Niin kai voisin. Mutta en ole, enkä juuri nyt haluaisikaan olla. Kun kerron tykkääväni heistä, osaa hävettää.

Jätämme verbin modukset hetkeksi syrjään ja juttelemme oppilaiden kanssa vielä oman alan valinnasta, erilaisista töistä, työssä viihtymisestä ja jaksamisesta. Yritän lyhyesti iskostaa heidän mieleensä sen, että heidän pitäisi olla päätöksiä miettiessään monella tavalla rohkeita ja ottaa isoja valintoja tehdessään mieluummin huomioon omien vanhempien kommentit kuin kaverin. Minä kuuntelin aikoinani opoa, joka myös pureutui lähtökohtaisesti positiiviseen ongelmaan koulutodistuksessani: koska suurin osa numeroistani oli kymppejä, minun tuli valita lukioon laaja matematiikka ja fysiikka. Olisin halunnut jatkaa saksaa ja ottaa rinnalle vielä ranskankin, mutta kieliä kuulemma pystyy lukemaan mummona kansalaisopistossakin.

Valitsin matematiikan ja fysiikan. Kunpa en olisi. Virhe ei sinänsä koitunut kohtaloksi, mutta kielet minua kiinnostivat, ja matemaattiset aineet osoittautuivat alan valitsemisen kannalta aivan turhiksi. Teininä ei kuitenkaan uskalla olla rohkea, ellei ole edes varma siitä, mitä tahtoo. Minä olin kuuliainen ja tein, mitä opettaja määräsi. (Se minulle kuitenkin oli aina ollut selvää, että valmistuisin isona opettajaksi. Kun muut kirjoittivat ystäväkirjoihin haluavansa sairaanhoitajaksi tai lentoemännäksi, minun viivallani luki opettaja. Se on tuntunut luonnolliselta aina.)

Onneksi opettajan työssä on runsaasti hyviä puolia, vaikkei palkkaus tilastokärkeä edustakaan. Tekemäni pienimuotoisen gallupin perusteella opettajaa voi jopa kadehtia, sillä

a) puolet vuodesta on lomaa
b) virkasuhteessa toimivia opettajia eivät yt-neuvottelut tai muut taloudelliset kurimukset juurikaan koske
c) sitä nyt vain on kateellisuuteen taipuva henkilö, ja opettajia kuuluu kadehtia
d) opettaja saattaa saada ammatissaan edes jotain hyödyllistä aikaiseksi
e) työpäivät työmatkoineen kestävät harvoin klo 7.30 - 16.30
f) saa viettää päivät innostuneiden ja kaavoihin kangistumattomien nuorten kanssa
g) kesä, heinä ja elo (ks. kohta a)
h) saa vain puhua sellaisista asioista, jotka osaa jo.

Kolikolla on myös kääntöpuolensa, ja opettajan työtä ei toisaalta kadehdita, sillä

a) ei kestettäisi oppilaita, etenkään teiniangstisia tai motivaation puutteisia
b) opettajalla on vastuu isoista ja tärkeistä asioista
c) opettajan työssä pitää olla niin hyvät hermot
d) työajat ovat joustamattomat
e) pitää opettaa samoja asioita vuodesta toiseen
f) puolet vuodesta on työtä, jota ei edes loman jälkeen kestäisi kahta tuntia
g) lasten vanhemmat voivat olla hankalia.

Kumpi puoli voittaa, se on jokaisen opettajan tai opettajaksi aikovan ratkottava. Edellä mainittujen seikkojen lisäksi on luonnollisesti myös tärkeää, millainen huumorintaju on, pitääkö enemmän pikkulapsista, nuorista, nuorista aikuisista vai aikuisista, haluaako seistä välitunneillakin ihmisentaimia valvomassa, jaksaako laskea kymmeneen tai sataan, kannustaa, rangaista tarvittaessa ja toistaa kaikkea toistamisesta päästyään?

Sen vielä sanon, että aloitin työni tänä syksynä 6. elokuuta. Että ei ihan kesä, heinä ja elo kuitenkaan. Sellainen olisi jo ehdottomasti liikaa.







6 kommenttia:

  1. Hienoa, arvostan kaltaisiasi opettajia, jotka oikeasti ovat kiinnostuneita nuorista ja joille se on kutsumusammatti. Kumpa kaltaisiasi olisi enemmän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä todennäköisesti osaan olla rasittavakin. Eihän kukaan täysjärkinen oikeasti ajattele, että esimerkiksi vokaalisointu on kiehtova ilmiö. Ysit olivat tosin taas ihania, kun örisivät etu- ja takavokaaleja luokassa kuin seonneet karhut.

      Poista
  2. Haluaisin nähdä ne oppilaitten ilmeet kun opettaja sanoo tykkäävänsä heistä.
    Katsekontakti?
    Gi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä he kehtaavat katsoa ja hymyillä, vaikka osaa nolottaakin nolo opettaja. Itse asiassa taisin ehkä sanoa rakastavani heitä tai jotain muuta yhtä kummallista, mutta suurin osa on jo tottunut siihen. En nyt silti sentään ihan joka päivä rakasta, rajansa kaikella hulluudella.

      Poista
  3. Opettajan ammattihan on todella monipuolinen :D https://www.youtube.com/watch?v=OukizIivVqA

    VastaaPoista
  4. Good 4 u, mä en ikinä haluaisi olla opettaja!:P

    VastaaPoista