Maalari maalasi taloa

Muutama vuosi sitten tein kaupassa löydön. Kirjaosastolla oli myynnissä uusia painoksia Tammen kultaisista kirjoista, ja siinä se oli: Maalarikissat. Oli aivan mieletön tunne käännellä sivuja, kun muistot kuvista ja teksteistä kumpusivat jostain syvältä sisältä. Jännää sinänsä, että kun näytin kirja-aarretta äidilleni, hän ei muistanut tarinasta mitään. Minun mielessäni Maalarikissat ja tulipalon jälkeen soittimista itselleen kodin kasanneet Pikkaraiset sen sijaan olivat säilyneet elävinä, mutta minä nyt olen jo pienenä ollut melkoinen nero. Opin lukemaankin jo ekaluokalla.

Eilen pääsin itsekin maalarikissaksi, koska minulla oli pensseli ja olen aika kissa. Pystytte varmasti kuvittelemaan minut idolinani Panu-tyttönä, joka oli menneinä vuosina aivan järjettömän kuuma. Maalaamisidea oli lähtöisin tietenkin mieheltä, joka miettii jatkuvasti uusia sisustusratkaisuja ja esimerkiksi sohvatyynyjen väriä ja vinkuu koko ajan uutta naulaa seinään. En ymmärrä, sillä minusta ihminen pärjää kyllä varsin hyvin samoilla verhoilla, tyynyillä ja matoilla tuosta vaan ainakin viisitoista vuotta ellei enemmänkin. Mitä järkeä on elää jatkuvassa muutoksessa, kun paljon rentouttavampaa on maata esimerkiksi paikoillaan sohvalla? Siinä lempityynykin muotoutuu mukavasti omalle päälle sopivaksi. On järjetöntä pöyhiä niitä välillä.

Suostuin maalaamisajatukseen siis pitkin hampain. (Olen ehdottanut kaksi kertaa hammaslääkärille, että kulmahampaitani voisi jotenkin hioa, mutta hän ei ole lämmennyt ajatukselle.) Miksi neljä vuotta sitten tehdyt seinät pitäisi muka maalata uudelleen? Aivan turhaa rahanmenoa ja vaivaakin siitä on moneksi illaksi, eikä kukaan edes huomaisi mitään. Sitä paitsi silmä on jo tottunut siihen, että asteen verran liikaa lilaan taittava harmaa riitelee sohvan ja oikeastaan vähän kaiken kanssa. Niin kuin vaikka lattialistojen, jotka pitää kyllä maalamisen jälkeen myös ehdottomasti vaihtaa, kun niitä katsoessa tulee melkein ahdistus jo nytkin ja uuden maalin jälkeen vasta tuleekin ja kun melkein kaikki on jo valmiiksi roudattu pois seinustoiltakin. Ja vielä: horoskoopissa sanottiin skorpionien kaipaavan muutosta. Niin.

On se kyllä peto perustelemaan. Itse en osaisi.

Maalattavana on kahdeksan seinäpintaa. Koska minä mies on hullu, seinien maalaamisen ja lattialistojen vaihtamisen jälkeen on kuulemma kiivettävä aukon päälle kuuteen metriin ja poistettava vääränlainen valaisin katosta, sillä ruma on sekin niin että oksettaa. Myös keittiöön on hommattava uusi valaisin, kun kerran siihen puuhaan on ryhdytty. Se on kuulemma aika kallis, mutta siinä on nettikeskustelujen perusteella hyvä valaisuteho. Tai ainakin monen mielestä kuvissa näyttää siltä. Kun valaisinasiat ovat kunnossa, viedään työpöytä yläkertaan ja ostetaan tilalle uusi - ja ei hätää, on kuulemma jo selvillä, millainen. Työhuoneen sohva puolestaan viedään uuteen sijoituspaikkaan ja sen tilalle hommataan vuodesohva, josta on tällä hetkellä loppukilpailussa kaksi vaihtoehtoa. Sekään ei kuulosta erityisen edulliselta. Jotta tasapaino huoneessa säilyisi, tarvitaan myös uusi matto ja verhot. Siitä ei pääse yhtään mihinkään.

Isoksi paisuu tämäkin lumivyöry. Meinasi paisua jo eilen, kun mies huusi minulle kipakan varoituksen sanan pyöriessäni henkisenä apulaisena pensseli ojossa (ks. kuva). Oli kuulemma ollut lähellä, ettei takapuoleni olisi osunut juuri maalattuun seinään - ja se ei kyllä tarkoittanut mitään muuta kuin sitä, että hän totta vieköön vihjaisi persaukseni levinneen. Maalarikissa sähisi, jätti pensselinsä välittömästi astiaan ja lähti nukkumaan. Sitä ennen se tajusi, että myös makuuhuoneessa oli maalattava - ja vaihdettava verhot. Plus lampunvarjostimet. Ja emännälle tilattava rasvaimu.

Tässä olen vielä iloinen.