Puhkon silmäni vuoksesi

Koska menin naimisiin 16-vuotiaana presidentin luvalla, on vuoden kuluttua edessä 10-vuotisjuhlapäivä. Se tarkoittaa tietenkin joko

a) vihkivalojen uudistamista romanttisesti rantahietikolla. Kuvitelkaa vaaleanpunaoranssi auringonlasku. Kuvitelkaa, miten mies ratsastaa luokseni valkoisella hevosella ja hyppää ratsailta polvilleen eteeni. Valkoinen, seitinohut huntuni lepattaa hiljaa pienessä tuulenvireessä ja kasvoni kostuvat onnenkyynelistä, kun mies ottaa taskustaan rasian, jossa on valtava timanttisormus kaikkien ihanien yhteisten vuosiemme symbolina. Lausumme kauniita sanoja, vannomme ikuista rakkautta paskoinakin päivinä, ja mies lupaa, että laittaa aina tyhjän meetvurstipaketin roskikseen eikä jätä sitä tiskipöydälle.

tai

b) vihkivalojen uudistamista villisti bailabailatunnelmissa ystävämme Elviksen kanssa Vegasissa. Elvistä ei tietenkään näin nuori ole koskaan oikeasti kuunnellut, mutta vanhemmilta ihmisiltä olen kuullut, että hän oli ilmeisesti aika kovakin poptähti. Sitä paitsi opiskelin, että toimitusta voi seurata koti-Suomessa netistä, joten koko suku voi istua olohuoneessa sipsikulhojen kanssa seuraamassa tätä kahdenkeskistä ja romanttista tapahtumaa. Tässäkin vaihtoehdossa näen ihan helposti ison timanttisormuksen. Yöllä sitten hävitään kasinolla kaikki loput rahat, tapellaan ja joudutaan putkaan.

Että en sitten tiedä, kumpi olisi kivempaa. Mies on luonnollisesti innoissaan kaikesta, mikä liittyy vihkivalojen uudistamiseen ja runojen kirjoittamiseen.

Koska molemmat visiot kiehtovat, aloitin tutkimustyön paratiisisaarista. Lähdin vaatimattomasti liikkeelle Bora Borasta, jota pidetään yhtenä maailman kauneimmista saarista, koralliriutoista ja mitä näitä rantoja nyt on. Miettikääpä: vedenpäällinen bungalow, oma terassi ja uimapaikka merellä, valkoista hiekkaa ja riuttaa ja kaikenlaista, kuten nyt lähinnä vettä, joka puolella. Voiko lähemmäksi unelmatilaa ihminen päästä - kun on ensin lentänyt perille 40 tuntia ja vetänyt vielä viimeisen taipaleen laivalla tai potkurikoneella lähimmältä isolta saarelta, joka on muuten Tahiti.

Aivoni ymmärsivät heti, että haluan Bora Boralle. On suorastaan välttämätöntä, että elämääni kuuluu ensi vuonna tällainen pieni matka, sillä miten henkisesti köyhää voi ihmisen elo muuten olla. Sitä paitsi eräs oppilaani piti Bora Borasta seitsemän vuotta esitelmän, joten voi oikeastaan puhua kohtalosta. Reissu on kallis lähinnä maailman kaukaisimpaan merenkolkkaan matkustamisen vuoksi, mutta lupaan pitää ihan hulluna tukiopetusta. Oikoluen, otan maksusta hoidettavakseni koko vuoden jälki-istuntovalvonnat, järjestän kerhotoimintaa kieliopista, jaan postia aamuviideltä, leivon  myyjäisiin, esitän pantomiimiä ABC:llä ja hankkiudun kesätöihin kirkko-oppaaksi, ruohoa leikkaamaan ja mansikoita poimimaan. Kerään käpyjä ja vuolen aurauskeppejä. Myyn vessapaperia ja bambusukkia. Osallistun arvontoihin tai järjestän itse arvonnan, jonka pääpalkintona ovat treffit kanssani. Johanna Tukiainenkin sai siitä monta euroa. Ellei näillä suunnitelmilla loppukesästä ole muka tarpeeksi rahaa kerättynä, puhkon silmäni ja kerjään surkeana jollakin Mettäperän lukuisista metroasemista.

Minä haluan kiertää maapallon päästäkseni Ranskan Polynesian saarelle. Minä haluan maailman romanttisimmalle saarelle keskelle ei mitään. Katsokaa nyt: tuolla minä sitten paistattelen onnellisena miehen kanssa päivää ja odotan vihkivala-auringonlaskua. Olen varma, että teidän on helppo kuvitella minut terassille. Miten laihalta näytänkään narubikineissäni.