sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Pakettimatkalla paratiisiin

Lomakuume valtaa takuuvarmasti aina, kun ympärillä on metrinen hanki. Klikkailen perhelomahelvettejä markkinoivia lomasivuja tunnista toiseen ja päädyn joka kerta päivän päätteeksi samaan hotellivaihtoehtoon. Aloitan kyllä sitkeästi aina Arubasta, mutta mies väittää, että kahdeksan tonnia perhelomasta on liikaa. Tympeän rajoittunut ihminen. Seilaan siis raukka Mallorcan, Kyproksen ja Rhodoksen väliä, vertailen hintoja, altaita, vesipuistoja ja huoneiden pohjapiirustuksia ja mitä kauemmin niin teen, sitä varmemmin matkoja ei enää ole jäljellä. Olen huomannut myös sen, että iän tuoma, no, ikä, tarkoittaa sitä, että alle neljä tähteä ei riitä.

Lomaesitteissä, nettisivuilla ja haaveissa kaikki on täydellistä: aurinko paistaa sadekaudellakin kuumasti, ruokaa saa syödä niin paljon kuin jaksaa (vaikkei bikineissä voikaan) eikä kukaan huku. Minä haluan Tjäreborgiin! Minä haluan täydellä turistibussilla parinsadan metrin pituiselle, aidatulle nurmikolle, jossa on ruotsalaisia, saksalaisia ja venäläisiä päällekkäin, keskellä uima-allas ja yhdessä nurkassa minigolf. Haluan maaterassin, osittaisen merinäköalan, suoran yhteyden altaalle, siivouksen kuusi kertaa viikossa ja rannekkeen käteen. Kun meitsi lähtee lomalle, pitää saada kaikki ruokamyrkytystä myöten.

Jotkut hullut haluavat Mallorcan sijaan Suomeen kaamoksen keskelle. Hollantilainen tuttavamme oli ollut joulun aikana perheineen Levillä, ja heillä oli ollut oikein kiva lumiloma: oli kokeiltu Lapin-kastetta (nokiviivat poskeen, á 100 e), husky-ajelua, porotokkaa, joikaamista, jääkartingia ja mitä sitä nyt Lapissa kuuluu normalisti tehdä. Kahdeksi tunniksi varattu savusauna oli maksanut yllätykseksi 500 euroa, ja laskeskelimme, että sillä hinnalla olisi saanut Thaimaassa 110 h hierontaa. Mutta kerrankos sitä, elämyksiä. Jotain he olivat sentään saaneet maassamme ilmaiseksikin, sillä revontulijumalat olivat olleet suotuisia. Taivaalla hehkuvia värejä ihmetellessään hollantilaisporukka oli luullut, että näytös painettiin päälle ravintolan katkaisimesta. Oli siinä ollut Aslakilla vakuuttelemista, ettei pitkin pusikkoa juokse saamelaisia tai porotokkaa taivaalle taskulampuilla huitomassa.

Meilläkin mies tykkäisi kyllä lasketella, mutta minä en Lappiin tahdo. On sitä hiihtokumpua tuossa omastakin takaa, joten pohjoinen saa minun puolestani pitää lumihankensa ja poronsarvijauheensa. Sitä paitsi jos muistatte, minulla on aivovamma, joka hyvin tehokkaasti estää kääntymisen esimerkiksi suksilla tai polkupyörällä oikealle. Uskokaa pois, se on laskettelussa aika rajoittava tekijä. Elämässä ei niinkään. Minusta ei huomaa päällepäin mitään.

Minä haluan ulkomaille kuumaan. Mitä enemmän nahka palaa, sitä parempi loma.

2 kommenttia:

  1. Minä olen enempi sellainen kaupunkikissa. Rannalla löhöämisen kiintiö tuli täyteen jo ajat sitten joten yritän esittää olevani "kylttyrelli cityreissaaja". ;)
    Kyllä, lomalle tekisi mieli minunkin nyt, mutta ei auta itku markkinoilla...

    VastaaPoista
  2. Mulle kelpaavat oikein hyvin molemmat vaihtoehdot, sillä olen myös kulttuuri-ihminen parempina päivinäni. Jälkikasvu vain ei niin linnanraunioista piittaa. Oppivat kyllä.

    VastaaPoista