Syrjäytynyt puberteini

Vanhempani ovat päässeet minun kohdallani hyvin helpolla: en muista, että minulla olisi ollut oikeastaan ollenkaan murrosikää. Olin vain, tein läksyt klassisen musiikin tai delfiininääntelynauhan tahtiin ja harrastin tervehenkisesti partiota ja klarinetinsoittoa. Opettelin solmut ja savumerkit, intervallit ja etydit, pidin päiväkirjaa. En paukutellut ovia, eikä hikeni haissut kovin pahalta. Jos nyt muka ylipäätään hikosin. Parrankasvukaan ei ollut merkille pantavan runsasta, sillä koulun oppilaanohjaaja ei tullut huomauttamaan vanhemmilleni, jotta tyttärellännepä olisi mainio ura sirkuksessa ja että toiveita ei kuitenkaan tulisi elätellä trapetsitaiteilusta. Koulussa minulle kelpasivat hyvin silakkalaatikko, kaalikääryleet ja maksakastike, ja kotona maiskutin, kun kyljyksistä valui rasvaa kiinankaali-ananassalaatin päälle. Menin yhdeksältä nukkumaan, pyöräilin viisi miljoonaa kilometriä kouluun kesät talvet ja satoi tai paistoi ja kiskoin kympit kokeesta. Olin iloinen ja reipas, pidin huoneeni siistinä ja vessanpeilinkin puserrettuani siihen pari kertaa finnini - mutta vain pari kertaa, sillä olin niin kiltti, että minulla ei ollut edes ongelmaihoa. 

Aina sanotaan, että nuoria pitää ymmärtää, kun heillä on niin vaikeaa ja elämässä myllertää ja on kaikenlaista puberteknista meneillään. Kun pitää vähän kokeilla rajojaan ja tupakkaa, etsiä itseään ja poikaystävää. Minä kyllä pidän sitä vähän syrjimisenä. Kyllä minuakin olisi pitänyt ymmärtää, kun sain erään kerran äidinkielen kokeesta arvosanan 9 + ja opettaja oli piirtänyt sen viereen punaisella kuulakärkikynällä kysymysmerkin. Raggareille annettiin vitonen tai kutonen anteeksi, mutta minulle ei ysi plussaa. No mutta, mikäs ihme notkahdus tämä nyt oli? Ja kuinka tervehenkistä suhtautumista se oli, että keskiarvolla 9,8 ei saanut kuin olemattoman 800 markan stipendin? Nykyaikana huonommatkin palkitaan 500 eurolla, sillä nuoria pitää kannustaa.

Minä olen kyllä ollut todellinen syrjäytyjä ja väliinputoaja.

Nyt kaikki on onneksi hyvin ja olen jatkuvasti säännöllisen ärsyyntynyt kaikesta. Olen myös siitä onnellisessa asemassa, että voin opettajana kostaa kaikki kärsimäni vääryydet omille oppilailleni. Kun punakynä laulaa, sielu vapautuu. Toivottavasti tekin saatte vihdoinkin toteuttaa itseänne omissa ammateissanne, sillä yhtä huolestuttavan kunnollisia olette kuitenkin murrosikäisenä olleet kuin minäkin.