Normiviikko

Hulluja on pidetty jännityksessä koko viikonloppu ja monta päivää. Tiedän, ettette ole voineet ajatella mitään muuta kuin sitä, mikä visailun väittämistä on tapahtunut oikeasti ja mikä ei. Olen pahoillani, että viivyttelemällä tietoisesti ratkaisun kanssa olen aiheuttanut elämäänne yhden trauman lisää. Pistäkää sinne jonon jatkoksi vain ja odottakaa, että voitte purkaa sen terapeutillenne laverilla maaten.

Tässä vastaukset, olkaa hyvä. Osa oli kyllä niin ulalla, ettei tosikaan, mutta löytyi sieltä muutama tähtivastauskin. Stipendi kuitenkin kaikille mahtavista perusteluista ja kymppi äidinkielestä! Olette ehdottomasti keskivertoa välkympiä.

1) Minulla oli järjetön vessahätä opekokouksessa. Ei noussut päähän.
- Totta. Meillä oli muutaman tunnin kokous alkuviikosta, ja sitä pohjusti pieni välipalakattaus pullakahveineen ja muine ylenpalttisine tarjoiluineen. (Kermakakkua, hillomunkkeja, kerrosvoileipiä.) Koska en tavallisesti juo juurikaan kahvia koulupäivän aikana, oli tällaisen poikkeustapauksen johdosta hyvin vaikea pidätellä tiedättekyllämitä. Vastaus ei ole hengitys, eikä se noussut siis päähän, vaan tuli lujaa ulos. Kevenin kokouksen jälkeen noin kaksi litraa.

2) Tulin tuntia aikaisemmin kouluun, että saan uunilohta.
- Totta. Uunilohi on ehdottomasti koulun parasta ruokaa. Sille eivät pärjää pyttipannut ja sipatit, vaikka kuinka lorottaisi ketsuppia päälle, enkä ikipäivinä ryntäisi niiden vuoksi aikaisemmin kouluun. Joku kateellinen siellä huuteli jotain työpäivieni pituudesta, ja kerron vastauksen: opettajat eivät tee mitään. He vain laittavat videot päälle, istuvat opettajienhuoneessa narisemassa, miten vaikeaa on ja miten kaikki oppilaat ovat hankalia ja lomat ovat liian lyhyet kun on niin paljon stressiä ja toista se oli ennen. Ellen olisi opettaja, ryhtyisin sellaiseksi. Varsinkin yläkouluun, jossa on rentoa ja uunilohta kerran kuudessa viikossa.

3) "Hyppää heti pois sieltä kaapin päältä!" huusin luokassa tiistaina klo 13.30.
- Totta, huusin. Käytin esimerkkiä kertoessani lapsille verbin imperatiivimuodosta, ja naureskelimme, miltä huuto kuulostaisi oven takana sattumoisin kävelevälle. Vaikka reksille. Siinä olisi lehtori Ässällä selittämistä, että ihan hyvin minulla luokassa sujuu, tilanne hallussa, on aina ollut.

4) Ehkä hukkasin takin ja löysin sen ruokalan naulakosta. En varmana ollut itse vienyt sitä sinne, joku oppilas oli ilmiselvästi varastanut.
- Totta tämäkin. Kotiin lähtiessäni ajattelin, että minulla ei takkia mukana ollutkaan, ja kotona ajattelin, että se jäi sitten ilmeisesti kuitenkin opettajienhuoneen naulakkoon. Löysin takin seuraavana päivänä ruokalan tiloista. Oho. Syytän sitä, jonka kanssa vaihdoin välituntivalvontavuoroa, sillä sellainen kyllä sekoittaa herkemmän pään ja mielen. Tai on se voinut oppilaskin olla. Löydän kyllä vielä syyllisen.

5) Virkavapaan anominen ja myöntäminen, koska olen maailmanmatkaaja eli kosmonautti. Aion matkustaa ulkomaille asti, repikää siitä ja olkaa avoimesti Ruotsin-laivalla kateellisia päivätansseissa. Minä menen lentokoneella, jossa on ilmainen ruoka- ja juomatarjoilu.
- Totta. Viikkoon mahtui myös anomus ja myönteinen päätös. Kaikki kunnon pikku kosmonautit matkaavat muutaman viikon kuluttua Euroopan ja Aasian rajalle aistimaan kansainvälistä tunnelmaa ja kenties vähän shoppailemaan kirkonmenojen jälkeen. Mikä parhainta, Turkish Airlines tarjoaa kaikille ilmaiset juomat ja sapuskat. En aio syödä mitään, enkä varsinkaan juoda.

Vaikka jätän oppilaat sijaisen huomaan, tulen tietenkin jakamaan matkan jälkeen viisautta erilaisesta kulttuurista. Saavat kirjoittaa siitä vaikka esseen tai pari, kun minä otan kaikkeni koulutyön hyväksi tehneenä pienet nokoset luokan perällä.

6) Perustin ryhmät nimeltä Melat ja Sauvat. Yksi Jorma ei ilmoittautunut kumpaankaan.
- Totta. Kyse on opettajien tyky-illasta, jolloin Mela-ryhmään kuuluvat soutavan kanootin kapean vesille ja Sauvat lähtevät sauvakävelykierrokselle koskimaisemiin. Eräs opettajistamme, olkoon nyt vaikka kuvitteellisesti Jorma, ei ollut raksittanut itseään kumpaankaan porukkaan. Se ei kuitenkaan haittaa mitään, sillä kyllä sellaisenkin ryhmän voi perustaa. Kuten huomaatte, huumorintaju saattaa välillä yläkoulun puolella taantua. Oppilaat melkein tippuvat tuolilta, jos käskee heidän panna vauhtia tehtävientekoon.

7) Opastin ystävällisesti, että homo ei ole adjektiivi, vaikka sen sata kertaa tehtäväpaperiin kuvailevien sanojen kohdalle laittaisi ja olisi tyytyväinen tuotokseensa.
- Totta. Kyseistä sanaa toki käytetään myös adjektiivin tavoin, mutta tehtäväkirjan esimerkkivirkkeisiin se ei sellaisena sopinut sitten ollenkaan. Oppilas kapinoi, mutta loin häneen röntgenkatseeni. Se meni oppilaan läpi takaseinään ja kimposi sieltä takaraivoon ja selkäytimeen loppuelämäksi.

8) Todistin, miten isäntä veti teinipoikaa polkupyörän perässä narussa, ja minä vain nauroin.
- Totta. Niin kuin joku tiesikin, kyseessä oli paikkakuntalaisen kirjailijan humoristinen novelli, jonka kuuntelimme äänikirjasta. Tarkastelussa olivat oman murrealueemme piirteet, ja kaikki nauroivat kiltisti joka kerta, kun minuakin nauratti. Hyvin koulutettuja nuoria! Olin toki tehnyt selväksi, että se, joka ei huumoria ymmärrä, saa jälki-istuntoa.

9) Työnsin oppilaat pimeään sokkeloon selviytymään pois aivan itse.
- Totta edelleen. Koulumme salissa oli tapahtuma, joka edellytti kunkin oppilaan tyrkkäämistä labyrinttiin. Siellä he suorittivat itsetutkiskelua ja todennäköisesti valaistuivat.

10) Kun volyymi luokassa yltyi eikä ottanut millään laantuakseen, menin hetkeksi istumaan opettajanpöytäni alle.
- Väärin. En ikinä menisi pöydän alle, sillä siinähän voivat vaikka likaantua housut tai oppilaat luulisivat, että ope on seonnut (lopullisesti). Minä vain luon paheksuvia katseita, sihisen välillä hampaiden välistä ja painan etälamaannuttimen nappia. Opettajienhuoneessa kuitenkin muistelimme omia kouluaikojamme ja kurinpitoa, ja kerroin, miten eräs opettajistani sai kerran porukan hyvin hiljaiseksi asettumalla kesken hirveän meluamisen pöytänsä alle. Kun hän oli aikansa siellä ääneti istuskellut, aloimme ihmettellä, kuiskutella ja hiljentyä pikku hiljaa asian ääreen aivan uudella tavalla. Opettaja tuli pois ja jatkoi tyynesti opetusta. Oi niitä aikoja.


Sellainen normiviikko. Toivottavasti kuluva on yhtä innostava!