Pilkunviilausta

Oli synkkä ja myrskyinen yö. Ainepinon päällä oli lautasellinen mureketta ja anopin poimimista sienistä tehtyä kermakastiketta. Näin myöhään pimeällä otin sen riskin, että huikaisevan jännittävän merirosvokertomuxen päälle valuisi a) kuolaa ja b) kanttarelleja/suppilovahveroita/jalkasieniä. Kommenttinsahan voi esittää monella tavalla, joten sotkemisen voisi ihan hyvin laittaa vaikkapa muun opettajakunnan syyksi. Kaikki ne siellä kuolaavat sieniä ja ovat muutenkin vähän hulluja, lehtori-ihmiset.

Sadasta kirjoitelmasta oli luettuna vasta neljäkymmentä ja lukematta noin nopeasti laskettuna enemmän kuin neljäkymmentä. Tänään oli tullut seikkailtua jo viikinkimaisemissa, hevostallilla, oudon naapurin kellarissa, Tsigagossa, heinäladossa ja useamman kerran ABC:llä. (Huomaa paikkakunnan sykkivä kulttuurielämä.) Päähenkilöinä oli tavallisesti ollut englantilaisperäinen Jessica tai Johnny, sillä tottahan olisi äärimmäisen tylsää lukea Jaanan tai Paulin seikkailuista. Pari Jormaa kyllä mahtui mukaan, pisteet siitä. Jormat olivat ABC:llä, Jessicat yleensä Lontoossa tai Kanarialla - kukin saa elämässä ansionsa mukaan. Yksi tarina oli kirjoitettu myös finnin näkökulmasta. Finnillä ei ollut nimeä, luojan kiitos ja LOL.

Kun itse aloitin yläasteen, eikä siitä toki kauan ole, kirjoitin sivutolkulla partiolaisten kesäleiristä. Opettaja kommentoi palautteeseen, että olisin voinut olla suoraan perillä. Silloin loukkaannuin verisesti, mutta pakko myöntää, että nyt ymmärrän näkemyksen oikein hyvin. Kehittelin myös riipaisevan tarinan kesäkissasta, joka lopulta kuoli dramaattisesti pois. Paleltui, raukka. Itkin ainetta kirjoittaessani, niin järjettömän surullinen se oli. Olen vääntänyt kertomusta lottovoitosta ja hairahtunut kerran myös esittelemään näkemyksiäni yhtenäisestä Euroopasta. Se oli virhe. Ysillä kirjoitin talosta ja sen asukkaista, ja silloin olin jo vähän kartalla, sillä päähenkilö oli huoneissa kiertelevä kärpänen. Viimeinen kirjoitelmani käsitteli minulle läheistä aihetta, liikunnan tuskaa, ja siitä tuli sen verran  kelvollinen, että kopioin tekstin kerran lukiossa ja luin ääneen yliopistossa. Kaikenlaista syntiä sitä on tullut tehtyä, niin kuin näette.

Ei voi väittää, etteikö äidinkielenopettajan työ olisi vauhdikasta. Kyllä siinä kuulkaa käänteitä riittää, kun päästään sotimaan terroristeja vastaan ja räjäyttelemään ydinpommeja ja kun hevoset vetävät kiitolaukkaa pitkin peltoja. Välillä on pari kesäkissaa maukumassa, mutta sitten mennään taas. Äidinkielenopettajan työ on mielenkiintoista. Silloinkin, kun tajuaa, että edessä on korjattavana 18-sivuinen kirjoitelma.

Prrr, prrrr....!!!! Herätyskello soi, ja uusi päivä alkaa. Aineita tulee korjattavaksi 24 kappaletta ensimmäisen oppitunnin aikana lisää. Se ei ollutkaan unta.

Loppu. The End. :) :) :)