Heja, heja! Tjänare!

No niin, olivatko rankat ruotsalaisuuden päivän juhlat? Kuuntelitteko radiosta pääjuhlalähetystä ja muistelitte suruissanne Kustaa II Aadolfin kuolinpäivää? Pääsittekö tunnelmaan? Ajattelinkin, että pääsitte. Olette niin tunnollisia. Skål på den saken. Kooli asialle!

Ruotsissa ja ruotsalaisuudessa on paljon hyvää ja kaunista. Oikeastaan svenska dagenia pitäisi viettää paljon lujempaa ja riemukkaammin, mutta suomalaiskansalliseen tapaan nostetaan vain pakon edestä liput salkoon, mökötetään hetki ja eipä siinä kummempia. Kuten Miika Nousiainen Vadelmavenepakolainen-romaanissaan kirjoittaa, naapurimaan kansa on leppoisaa ja ystävällismielistä, ja tunnelma on kepeä. Toisin on meillä: "Ruotsissa pyörien soittokellojen ääni on iloisen keskusteleva, Suomessa sama kello käskee jalankulkijaa painumaan vittuun hortoilemasta siinä pyörätiellä." Näinhän se on.

Viime kesänä satuimme Välimerelle ison ruotsalaislauman kanssa, ja koska seinänaapurimme terassilta oli suora näköyhteys omallemme, vertailimme hieman kultttuurejamme.  Ruotsalaisten pihassa olivat illan tummetessa kynttilät palamassa. Me kökötimme pimeässä, sillä kynttilät maksoivat hotellin Supermerkadossa niin törkeän paljon, että Veljekset Keskiseltä olisi saanut kuusi pussillista tuikkuja samaan hintaan. Sitä paitsi panostimme romanttisesti tähtien katseluun, eikä siinä kynttilöitä tarvita. Osoitimmekin sielujemme yhteyden ja rakkautemme sanattomasti, sillä mitä siinä nyt turhia puhumaan, sanat kuluvat.

Eräänä aamuna ruotsalaiset tilasivat terassilleen Bamsen esittämään lapselleen puolen tunnin synttärishow'n. Meidän lapsemme juoksivat äkkiä sisälle piiloon katsomaan kyproksenkielisiä piirrettyjä, kun näkivät, että tyttö alkoi tanssia karhun tahtiin. Härregud, kaikenlaista. Allasjumpassa (jotenkin ajauduin sinne vahingossa, hirveä tilanne) ohjaaja kysyi, onko mukana yhtään suomalaisia. Minä viittasin. Okay, I can speak English then. Selvä. Självklart. Gör det. Här kommer Pippi Långstrump och Karlsson på taket. Men ja, du kan tala engelska, om du vill. Siinä sitten poljimme vettä englanniksi, koska minä olin poikkeava. Suomalainen ruotsalaismeressä. Waterloo, wow wow wow wow. Illalla naapurimaasta kuskattu tarjoilijapoika kummasteli kaunista ruotsinkieltäni, eikä ollut uskoa, että luemme sitä koulussa tuhat vuotta.

Suomi-Ruotsi-viikkomme ehdoton huipentuma oli, kun löysimme kaupasta ruotsalaisia varten tuotuja karamelleja. Silloin pääsi ihan ääneennauru ilmoille. Vill du ha, teki mieli käydä kysymässä. Emme tietenkään kysyneet, vaan söimme vadelmaveneet piilossa itse.

Ruotsi on mahtava maa! Siellä on prinsessa ja prinssi, Abba ja Olof Palmen murha. Mitä meillä on? Meillä on svenska dagen ja dagen efter.