Onnea on, jos onnea on

Jokainen miettii todennäköisesti joskus, ellei sitten joka päivä, miten toiset ovat kaikessa parempia, nopeampia, kauniimpia ja suositumpia. Ja onnellisempiakin ovat, aivan varmana. Mikä siinä oikein onkaan, että muut saavat halutessaan uuden työpaikan ja tunnustusta ja perkele Ässä-arvallakin 20 euroa, ennen kuin ehtivät sitä kunnolla edes raaputtaa? Kyllä sellainen pistää vihaksi. Muilla ovat asiat paljon paremmin ihan senkin vuoksi, että heillä on juuri se akkuporakone tai lattiavalaisin, jollaisesta on aina haaveillut ja Kivi-tuikkujakin viisi joka väriä. Heidän ei tarvitse laihduttaa kuin korkeintaan sata grammaa ja heillä on ystäviä ja seurapiirielämää, harrastuksia joogasta joukkuepalloiluun ja keramiikkapiiriin. On sisältöä elämässä. Itse sitä harrastaa vain jääkaappimagneettien keräilyä vieraista maista, vaikkei koskaan edes pääse ulkomaille. Ruotsin-laivallakin on ollut viimeksi luokkaretkellä vuonna -92, hejsan hoppsan falleralleraa. Ja sitä paitsi jääkaappimagneettikokoelmaa pitää säilyttää pakastepussissa kaapin perällä, kun nykyiseen jääkaappiin eivät magneetit edes tartu. Harrasta nyt siinä sitten ja kehity.

Eniten ottaa päähän, kun joillakin onnekkailla on aina niin kivaa. Helppohan sitä on hymyillä, kun on niin syntymäpositiivinen. Mitä, jos ei ole? (Eikä kyllä kiinnostaisikaan. Ei sitä hihhulointia kaiket päivää jaksaisi.) Mitä, jos on jo kohdussa ollut valmiiksi elämäänsä katkeroitunut? Onhan sitä paitsi jonkinlainen fakta, että joillekin loistavat onnelliset tähdet. On niitä Otaviakin, kuulkaa, monenlaisia, kun ruvetaan taivaalle vahtaamaan: varmana naapurin tähdistö hohtaa kirkkaammin, eivät tarvitse pihavalojakaan pimeällä. Katsokaa vaikka. Ole siinä nyt sitten tuntematta kateutta, kun taivaskin sen todistaa, että tasan eivät käy onnenlahjat. Sitä paitsi päätäkin särkee joka toinen päivä ja kynnet lohkeilevat, aamukahvi kaatuu rinnuksille ja elämä siihen yhteen seikkaan, jonka saaminen tai saavuttaminen tuntuisi tuovan onnen loppuelämäksi.

Sitten kun. Kunpa vain. Jos.

Siitä aina taistellaan, tuoko raha onnea. Ei sitä onnea mikään tuo, ei sitä tuutista tupsahtele. Onnellisuus on mielentila tai -häiriö: sitä joko syntyy perusonnellisena tai on hapannaama alusta loppuun asti. (Hyvänä päivänä voi pikkuisen hymähtää, mutta ei liikoja silloinkaan.) Jotkut meistä siis yksinkertaisesti ovat luontaisesti tyytyväisempiä itseensä ja elämäänsä kuin toiset. Onnellinen tai onneton voi olla yhtä lailla rahatta kuin rahoineen. Kylmässä veneen alla ei nyt tietenkään kenelläkään ole kivaa, mutta ei nyt aleta liikoja synkistelemään. Vedetään johtopäätökset pintavetona.

Niin se vain on, että suurin osa onnesta tulee sisältäpäin. Onni on asenne. Onni on kirkas Otava ja säihkyvä timantti.