Kiirus

Jo oli melkoinen aamu. Kuvittelin sen etukäteen hyvinkin leppoisaksi, sillä torstaisin minut vaaditaan paikalle vasta kymmeneltä karttakeppiä heiluttamaan ja rangaistuksia jakelemaan. Siihen asti muut pärjäilevät työpaikalla keskenään, vaikka tiukkaa se varmasti tekeekin. Olin vielä kotoisasti pyjamassa silkkiyöpaidassani ja -aamutakissani kaurapuuroa  croissant-aamiaista nauttien, kun puhelin soi. Siellä oli lapseni opettaja.

Oli päässyt käymään niin, ettei ekaluokkalaisella ollut mukana luistimia ja kypärää liikuntatuntia varten, mutta eipä ollut tullut kotiinkaan asiasta jo muutama viikko sitten lähetettyä tiedotetta. Minne lie hävinnyt, tuuleen. Kovasti on myrskyistä ollutkin. Nopea vilkaisu ranteeseen osoitti kellon olevan yhdeksän. Luistelu alkaisi kymmeneltä. Hmm. Minun oli vietävä hoitoon toinen lapsi, joka katseli vielä piirrettyjä yövaatteissa tuliterässä Hugo Bossin lastenvaatesetissä. Mutta ei hätää, ei hätää, arkistointijärjestelemäni on edistyksellinen, joten sitten ei muuta kuin porukka pikavauhtia valmiiksi, luistimet lokerosta, kypärä toisesta ja autoon.

Paitsi että niinhän se taisi olla, että luistimet jäivät viime talven jälkeen pieniksi.

Noin kahdessa ja puolessa sekunnissa syntyi uusi toimintasuunnitelma: soitin puolihuutoa miehelle, jolle annoin tehtäväksi kiihdyttää töistä kauppaan ostamaan ensimmäiset vastaantulevat 32-numeroiset luistimet ja juosta sen jälkeen saman katon alla toimivalle suutarille teroituttamaan ne. Aika alkoi heti. Mies siirtyi viitta ilmassa viuhuen valonnopeudella ostosparatiisiin ja nappasi hokkarit kainaloonsa - mutta kuuli urheiluosastolla, että suutari avaisi liikkeensä vasta kymmeneltä. Telekommunikoimme pikaisesti, ja ei muuta kuin luistimet kassalle, siirtymätaival kahtasataa kotiin, pahvilaatikko auki, nauhat paikoilleen, luistimet kassiin, heipä hei ja luistakoot minne luistavat. Todennäköisesti hyvinkin paljon sivullepäin, mutta siinäpähän poika oppisi kuljettamaan tiedotelappusia kotiin. Hyvä rangaistus olisi myös ollut open lainaama punainen kypärä, mutta ei nyt niin julmiksi sentään ruveta. Tyttöjen värinen kypärä, kamoon. Kyllä sellaisesta traumoja jää. Minulle ainakin jäi sinisistä luistimistani.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Poika sai luisteluvarusteensa ja toppahousut kaupanpäälle, toinen lapsi pääsi isänsä töihinpaluukyydillä hoitopaikkaansa ja minä ehdin töihin. Tämä kaikki kolmessa vartissa. Olen kuin myrskytuuli itsekin.

Ette varmana pysty samaan.