Punk

Kevätlukukausi on hyvä aloittaa samalla tavalla kuin kouluvuosi perinteisesti syksylläkin: kun on uutta kynää ja kumia penaalissa ja kalenterissa tyhjä sivu, niin päätökset numeroiden nostamisesta ja opettajan toive omien hermojen venyvyydestä toteutuvat paljon paremmin. Tämä on melkein tutkittu juttu, luulisin. Sitä paitsi mitä värikkäämmät koristelutussit pulpetilla tai kimalletarrat vihkojen kansissa, sitä mukavammaksi esimerkiksi fysiikka muuttuu. Ehkä jopa siedettäväksi, jos oikein hyvin käy. Olenkin vähän sitä mieltä, että myös liikuntatuntien telinevoimistelutunneille olisi tarvinnut vihkon. Liikuntafiilisvihko tai oppimispäiväkirja suunnistustunnin jälkeen olisi oikeasti varmaan opettajalle varmaan mielenkiintoista luettavaa. Ymmärtäisi ainakin vähän paremmin, miten helvetissä joku voi lähteä hiihtämään sellaisen kyltin suuntaan, jossa ei lue edes oman paikkakunnan nimeä, ja eksyy sitten hätäpäissään korpeen, kun yrittää oikaista takaisin.

Ehdotan kyllä liikuntavihkoa heti seuraavassa opettajainkokouksessa, joka on toivottavasti tosi pian, sillä opekokous piristää kovasti arkea. Keksimme aina jotain kivaa, joka rajoittaa oppilaiden elämää ja nostattaa omaa arvovaltaamme entisestään. Vaikka vallan huipullahan tässä elellään jo nytkin.

Näin tammikuun alkumetreillä tuntuu kuitenkin siltä, että uusi kuulakärkikynä, punainen tietenkin, tarvitsee kaverin. Olen ymmärtänyt, että minulta puuttuu koulupaita, ja sellainen virhe tulee kyllä korjata. Minä tarvitsen sellaisen koulupaidan, joka osoittaa paitsi lempeyttäni ja korostaa kasvojeni luontaista punakkuutta, pistää myös oppilaille luun kurkkuun. Minulle ei nimittäin ryppyillä tai annan jälki-istuntoa ja soitan kotiin. Ja vaikka poliisille ja talonmiehelle! Niin!

Olen aika punk noin niin kuin henkisesti ja monesti varsinkin mielessäni ennen rehtorin puhutteluun astumista, joten olen jo löytänyt täydellisen koulupaidan.

Vapiskaa, kovikset. Meitsi on kovempi.