(Muka) kynnysmattokoululaiset

Olen ollut tässä sivukorvalla kuulevinani väitteen, että opettajat eivät kunnioita oppilaita. Opettajat suhtautuvat heihin kuulemma kuin kynnysmattoihin, eivät vastaa kiltteyteen kiltteydellä eivätkä arvosta oppilaitaan, ja sen vuoksi ei ole ihme, ettei heitä puolestaan kunnioiteta.

Uskokaa minua, viimeksi mainitun kunnioituksen puutteen kyllä huomaa.

Harvoin se on opettaja, joka vittua huutaa. Harvemmin se on opettaja, joka polttaa kyykkien kymmenen hengen ryhmässä tupakkaa auton takana tai kuvittelee, että useammasta tunnille menemättä jättämisestä ei koidu minkäänlaisia seuraamuksia. Harvemmin se on opettaja, joka syljeksii käytäville tai tönii toisia naulakoihin. Harvemmin se on opettaja, joka jättää hommansa tekemättä ja alkaa heitellä paperilennokkeja tai menee pulpetin alle istumaan. No, kerran kyllä otin kontaktia lattiaan: Istuin opettajanpöydän reunalla, kun koko pöytä keikahti yhtäkkiä nurin. Lentäessäni eteenpäin suustani kuului korkeaoktaavinen aaaaa  - mutta olen vieläkin ylpeä sangen tyylikkäästä alastulostani suoraan kontalleni. Heitin hiukset silmiltäni ja jatkoin lattianrajasta alistuskonjunktiorimpsua niin kuin mitään ei olisi tapahtunut ja ilmoitin surkeasta pöydästä talonmiehelle. Minulla oli siihen oikeus.

Monet oppilaatkin ovat nykyisin hyvin tietoisia siitä, mitkä heidän oikeutensa (muka) ovat. Heihin ei saa (muka) koskea, heille ei saa (muka) korottaa ääntään, heillä on (muka) oikeus kävellä opettajaa päin, ja on (muka) heidän oikeutensa päättää, missä he välituntinsa viettävät. Oppilailla on (muka) oikeus vaatia vaikka mitä, ja suurimpana kaikuu minä, minä, minä. Minulla on oikeus.

Tai ehkä sittenkin: Sinulla ei ole oikeutta!

Mihin ja milloin katosi oppivelvollisuus, jota myös -oikeudeksi voisi kutsua? Mihin katosi velvollisuus tehdä kotiläksyt, hoitaa sovitut tehtävät ajallaan, noudattaa yhteisiä sääntöjä ja välillä myös Suomen lakia? Mihin katosi sellainen pikku seikka, että muilla on oikeus tulla kouluun oppimaan eikä kuuntelemaan joidenkin mellastamista? Miten kummassa sitä itsellä onkin aina niin kovasti oikeuksia ja niin kovin vähän velvollisuuksia? Opettajan työssä täytyy olla pitkä pinna, ja väitän, että monesti sääntöjä rikkovien oppilaidenkaan jokaista rikettä tai poikkipuolista sanaa ei ylös kirjata. Silti opettaja ei vastaa kiltteyteen kiltteydellä, kuulen syytöksen.

Usein ne, jotka julistavat kovaäänisimmin, eivät ole enemmistö: tahtoisinkin tietää, kuinka suuri osa oppilaista ihan oikeasti ajattelee, että opettajat ovat ilkeitä, eivät tahdo auttaa eivätkä arvosta oppilasta. Olisi myös mielenkiintoista selvittää, millainen on omasta mielestään oppilas, joka katsoo, ettei hänen kiltteyteensä vastata. Kiltteyden käsite on nimittäin mielenkiintoinen: Kun minä olen kiltti, minulle pitää olla kiltti - ja ei siinä mitään, hyvä juttu. Mutta kun olen ehkä toistuvasti tuhma ja rikon sääntöjä, opettaja on rangaistusta antaessaan rasittava/ärsyttävä/tyhmä/huora/homo.

Arvosta ja ymmärrä siinä nyt sitten.

Koulun säännöt ovat kuin mitkä tahansa säännöt: ne on tehty siksi, että kaikilla olisi hyvä olla. Ne on tehty siksi, että laki nyt vain sattuu sanomaan, että koulua on käytävä ja tupakkaa poltettava vasta täysi-ikäisenä, jos sille päälle vielä silloin sattuu. Kun rikkoo sääntöjä toistuvasti ja suhtautuu kehotuksiin halveksuvasti, koetellen, vähätellen ja naureskellen, loppuu joskus pitempikin pinna.

Nykypäivän opettajilla saattaa olla monesti tunne, että heitä pidetään kynnysmattoina, joihin on, järkyttävää kyllä, joidenkin oppilaiden mielestä sallittua pyyhkiä kovaäänisesti jalat ja sylkäistä mennessään.