lauantai 12. tammikuuta 2013

Onnen alennusmyynti

Kun opiskelin, kämppisystäväni hyllyssä oli kirja nimeltä 10000 syytä olla onnellinen. Se oli paksu pokkari, johon oli joka sivulle painettu listana erilaisia ihan pieniä ilonaiheita. Meille tuli tavaksi aina porukalla iltaa viettäessämme täydennellä kirjan sivuille sen päivän aikana tapahtuneita juttuja, joista puoliakaan ei varmasti enää muistaisi, mutta jotka sillä hetkellä olivat merkityksellisiä. Ihan pikkuruisia, mutta hyvää mieltä tuovia.

Koska olemme nykyään entistäkin masentuneempia ja onnettomampia, ovat panokset kovenneet. Nyt tarvitsemme muistutuksemme jo parituhatta onnensyytä lisää - tai sitten muistan numerot väärin, sillä en koskaan ole ollut mitenkään erityisen lahjakas matematiikassa. Matematiikankan tunnilta onkin jäänyt parhaiten mieleeni, miten kyseisen kirjan omistaja konttasi yllytyshulluna kesken opetuksen opettajanpöydän ympäri ja hirnui mennessään. Koska meillä oppilailla oli tuolloin lievästi ilmaistuna ihan kohtalaisen mukavaa, pitäisi opettajanpöydän ympäri konttiminen kyllä löytyä kirjasta omana kohtanaan. Teoksessa on vakava puute.

Kirjasta tulisi tehdä ehdottomasti myös eteläpohjalainen versio, sillä ainakin tonnilla voisi onnensyiden määrää helposti nokittaa: kirjaan keksisi silmän räpäyksessä liudan asioita, jotka ovat suurempia ja komiampia kuin naapurilla. Pitempi ja vihreämpi ruoho esimerkiksi.




En todellakaan ole syntymäonnellinen positiivari tai linkitä Facebook-seinälleni elämänohjeita ja kuvia auringonlaskuista, mutta yllä oleva kirja iski minuun aikoinaan täysillä. Tänä aamuna löysin sen Suomalaisen kirjakaupan sivuilta järkyttävään 2,95 euron hintaan. Klik vaan kuului, kun pistin rahani haisemaan. Yhden onnensyyn hinnaksi laskin päissäni 0,000245 euroa, joten nyt puhutaan kyllä ihan kohtuullisen hyvistä kaupoista - vai mitä viimeksi olette saaneet noin halvalla? MLL:n  kuuden euron Onni löytyy arjesta -paistinlastat esimerkiksi tulevat paljon kalliimmiksi, vaikka laskisi niitä käytettävän joka päivä kymmenen vuoden ajan.


Kyllä tuollaiset lastat ovat suoranaista vittuilua, sanon minä.

Koska tänään elän kuitenkin onnenlastoista huolimatta kuplassa kaikkien tynnyrivuosieni jälkeen, minut tekee kirjan löytämisen lisäksi onnelliseksi myös:
- Lauantai ja se, että saan olla uudessa, ohuenpehmeässä oloasussa koko päivän.
- Pullan leipominen. Olen surkea leipomaan pullaa, mutta kerran vuodessa kovempikin pitko ilahduttaa.
- Kynsilakat kauniissa rivissä lasihyllyllä.
- Ysiluokkalaisten onnistuneet kirjallisuustutkielmat pinossa työpöydällä.
- Hiihtolatu kodin vieressä. Ei sillä, että lähtisin hiihtämään, mutta että mahdollisuus siihen olisi.
- Sauna ja vaahtokylpy. 
- Miehen viikon takainen yllätys. Minulla on maailman paras yllättäjämies.

Ettei toinen totuus kuitenkaan unohtuisi, niin lainaan loppuun vielä lukion fysiikanopettajaamme, joka ei liikaa ilakointia kannattanut: "Kyllä se hymy vielä hyytyy", kuului hänen suustaan kannustavasti heti ensimmäisellä oppitunnilla ja oikeastaan jo käytävältä nurkan takaa ennen luokkaan astumista. Niinpä niin. Olkoon edes tämä päivä kuitenkin vaaleanpunaa täynnä, huomenna murjotetaan taas.

8 kommenttia:

  1. Olen ollut onnellinen tänään
    - auringon pilkahduksista taivaalla
    - lumitöistä, joita tein ulkoilun vuoksi
    - siitä, että meillä on talo, jossa saan tehdä lumitöitä
    - puoleen päivään yövaatteissa vietetystä aamusta kera kirjan ja kahvin
    - arjesta; itseleivotuista sämpylöistä, makaroonilaatikosta ja porkkanaraasteesta
    - siitä että huomennakin voin viettää puoli aamua pyjama päällä sohvannurkassa kirjaa lukemassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana lista! Tänään minä olen ollut onnellinen
      - jostain tulleesta energiapiikistä, jonka ansiosta olen siivonnut hulluna kaappeja.
      - siitä, että kaapeissa ja laatikoissa on nyt tilaa.
      - siitä, että löysin eräästä kaapista säilöstä ison setelin, jonka olemassaoloa en muistanut.
      - kaalikeitosta. Tok tok, tiedän, mutta kun se on niin hyvää!

      Poista
  2. Kiitos tästä, tilaukseen lähti mullakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopas! Sinulle tulee varmasti onnellinen loppuvuosi ja todennnäköisesti koko elämä.

      Poista
  3. Mie olen tänään onnellinen siitä, että kahdesta peräkkäisestä risteilystä huolimatta krapula ei ole paha ja työnteko maistuu hyvältä. Erityisen onnellinen olen niistä kahdesta risteilystä, kipeistä poskista ja vatsalihaksista kaiken naurun jäljiltä, rakkaista ystävistä, mahtavista konserteista ja vielä siitä, että tänään on kampaaja.

    VastaaPoista
  4. Kiva blogi! Täytyykin ostaa tuo kirja, jos sitä vielä on ensi kuussa myynnissä, kun tulen Suomi-vierailulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja sydämellisesti tervetuloa! Monesta paikasta kirja näytti olevan loppu, mutta Suomalaisesta löytyi. Tilaa jonkun ystävän osoitteeseen Suomeen, niin saat omasi pilkkahintaan.

      Poista