Terveisiä Suomesta ja koko maan kattavasta Peräpohjolasta. Yllä olevan taideteoksen tekemiseen kului aikaa yli 20 minuuttia, mihin nähden sommitelma on sangen puhutteleva. Terveisiä vaan poliisille, että se en ollut minä, vaan joku minun näköiseni, jonka auton sisäpuolelta miljoonan sentin paksuuteen jäätynyt tuulilasi ja koko muukin lasisto esti ehkä jonkin verran, muttei kovin paljon ajonäkyvyyttä.
a) ajanut kenenkään päälle. (Edes kissan.)
b) oikaissut penkan kautta, vaikka läheltä meni ihan tarkoituksella.
c) peruuttanut lyhtypylvääseen, liikennemerkkiin tahi muuhun vastaavaan äkkiä tielle pompanneeseen esteeseen.
d) puhunut myöskään kännykkään yhtä aikaa, sillä se vasta rikkoisikin lakia ja hyi niitä, jotka lakia rikkovat. Joutaisivat vankilaan.
Pakkasta oli aamulla tasan 27 astetta. Kuka käski jättää auton huoltoon juuri tällä viikolla ja kolmeksi päiväksi parkkiin autoliikkeen pihaan? Henki? Menköön takaisin pulloonsa.
Selvennykseksi vielä kerrottakoon, että kuvan epätoivoinen raaputus on tuulilasin oikeassa laidassa. Minä, kuski, istun vasemmalla, mutta ainakin, kun kääntyy oikealle, niin näkyy auttavasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti