Tamponit pettivät olympialaisissa

Olen melko urheilullinen, olen aina ollut, mutta aivan olympialaisiin asti näyttöni eivät ole riittäneet. Paras tulokseni liikuntatunnilla on keihäänheiton 25 metriä, joten melkein yhtä pitkälle kuin Pitkämäki eilen toisella heitollaan. Ei ollut voimaa takana, kommentoivat selostajat. Ei ollut mitään takana, edes tukkaa, sanon minä. Onneksi tuulenvire kannatteli lopulta suomalaiset toivot jatkoon ja lauantaina tulee kolmoisvoitto ja ellei, niin itkee Suomen kansa ja haukkuu paitsi heittäjät myös valmentajat, olympiakomitean ja Jumalan.

Paljon kaikenlaista ihmeteltävää kisoissa kyllä on. Osa niistä on paljon olennaisempaa kuin se, kuka voittaa tai paljonko joku on hypännyt tällä kaudella tai edes joskus, kun on osunut viimeksi lankulle tai ylittänyt seiväshyppyriman. Selitykset epäonnistumisten jälkeen ovat aina yhtä hupaisia, ja ihmettelenkin, miksei kukaan pistä itseään oikein kunnolla likoon ja voita puolelleen yleisön sympatioita. Miettikää nyt, kun nainen vinoon ponnistellun uimahyppysarjan jälkeen kertoisi, että sattui juuri tähän väliin helvetinmoiset kuukautiset ja miten verta meinaa tamponilajitelmasta huolimatta syöksemällä reittä pitkin joka ponnistuksella tulvia, niin siihen loppuisivat utelut ja jatkokysymysten sarjat. Naiset televisioruudun äärellä nyökyttelisivät ja tuntisivat sielunkumppanuutta ja miehet tajuaisivat olla hiljaa, sillä näistä asioista ei puhuta ääneen edes maailman huipulla. Toki käy vähän sääliksi miesurheilijoita, jotka eivät vastaavaa selitystä koskaan voi käyttää. Mutta heidän onkin paljon helpompi pärjätä esimerkiksi trampoliinihyppelyssä, kertovat synnyttäneet naiset, joten tasapeli.

Sitäkin olen miettinyt, että miten voi kiinalainen olla hyvä 110 metrin aidoissa? Kiinalaiset ja aasialaiset ylipäätään ovat lyhytjalkaisia meikäläisenmoisia ja pelaavat lähinnä pingistä. Ei pidä kiinalaisen korkeushyppyyn tai pikamatka-aitoihin erikoistuman, ellei ole mutaatio. Millainen punakapinallinen kertoo valmennusjohdolle, että ei, en tahdo sulkapallomailoitella, tahdon juosta radalla kilpaa ja hyppiä kokoisteni aitojen yli. Toisaalta kovat ovat tavoitteet suomalaisella seiväshyppääjälläkin, jonka suurin haaste on nyt ensikaudella tähdätä ensin edes rimaan.

Kiinnitin huomiota myös erääseen juoksentelijanaiseen, jolla oli kahtena päivänä peräkkäin asusteena söpöt irtohihat. Että onko se tulevaa kenttämuotia, vai jäivätkö vain yksinkertaisesti käsikarvat ajelematta? Myydäänkö niitä muillekin, vain onko hän ne itse Singerillä kisakylässä ommella päräyttänyt? Tähän naisten koristautumiseen ja itsetuntoon liittyen mieltäni onkin kovasti askarruttanut, katselevatko naisurheilijat toisiaan lähtöviivalla kateellisina ja ajattelevat, että tuollakin perkeleellä on parempi sixpack kuin minulla tai että onpas radan kuusi juoksijalla iso perse. Henkinen taisto on kovempaa kuin uskommekaan.

Jos alkaisin treenata jotain lajia, valitsisin kyllä kuviokellunnan. Ei tarvitsisi kuin hypätä altaaseen, niin luonto hoitaisi loput ja tamponivalmistajat sponsoroisivat kilvan.