Viallinen kesä

Tänä elokuun seitsemäntenä sataa vettä aivan samoin kuin tavaksi on tullut, ja tulenkin ikuisesti muistamaan, miten onneton, surkea, huono, kylmä, märkä, kehno, ikävä ja kelvoton kesä 2012 on ollut. Ihan turha tulla sieltä väittämään, että paistoi se aurinko täällä Itä-Suomen kannonkolossa ainakin kahtena päivänä yhteensä kolme tuntia ja oli niin kuuma, että melkein meinasi tulla rannekellosta rusketusraja tai ainakin olisi tullut, jos olisi ollut rannekello tai ei olisi juuri ollut työpäivä. Turha tulla myöskään valistamaan, miten kesä on asenne ja lasi on puoliksi blaa blaa ja että pitää nähdä kaikki pienet ilonaiheet. Ei ole meitä tehty sokeristakaan. No juu, ei, eikä inkivääristä tai kanelista ja kertakäyttösadetakkikin repesi heti napittaessa. Vesisade on vesisadetta, eikä se fakta muuttunut tänä kesänä muuksi, vaikka päällään seisoi. En tosin seissyt, kun en osaa.

Kyllä se on sillä tavalla, että ikävä on ihmisen seistä museojonossa, kun vettä tulee kuin aisaa sivuttain ja kimpoaa vielä maasta rapana koiville. Ikävä on rokkikonsertissa tanssia ja laulaa, kun suu on täynnä vettä. Ikävä on hoitaa puutarhaa, istua paljussa, grillata, rullalautailla, leikata metrin pitkää heinää, minigolfata, marjastaa, syödä jäätelöä terassilla tai tehdä yhtään mitään, kun vesi tulee ja huuhtoo mukanaan ja kaiken päälle iskee vielä salama olkapäähän.

Kaikista ikävintä tänä kesänä on ollut ottaa aurinkoa. Ei ole paistanut sekään edes nurkasta.

Tämän viallisen kesän on pakko enteillä upeaakin upeampaa syksyä: tulee mukavan lämmintä ja suorastaan trooppiset oltavat tuossa syysloman tienoilla ja usein viikonloppuisinkin. Siitä faktasta vain ei pääse mihinkään, että elokuun puolen välin alkaa haistaa. Se on aamuinen, kirpakka vire koulutiellä, häivähdys pakkasen sukulaista tummenevassa myöhäisillassa ja pieni innostuksen sekainen ahdistus rinnassa.

On aika teroittaa kynät.