Aikainen lintu

Olinpa tuossa lähdössä kouluun eli töihin. Kello oli varttia vaille kahdeksan, ja hoputin lasta kiskomaan takkia ylle ja kenkää jalkaan, sillä kuten jokainen tietää, aamun minuutit ovat tarkoin laskettuja. Toisella perillisellä alkaisivat omat velvollisuudet vasta tuntia myöhemmin - tai niin ainakin autuaana kuvittelin, ennen kuin jostain hiipi mieleen puolihätääntynyt aavistus siitä, että kaikki ei ole sittenkään aivan niin kuin pitää.

Juoksin talon länsisiipeen tarkastamaan muistitaululta yhteistä lukujärjestystämme. Minulla alkaisi koulu vasta tunnin päästä, lapsella 15 minuutin. Luojan lykky, että olin hänet kuitenkin jo herättänyt ja lapsi on luontaisesti nopea käänteissään: leipä suuhun (valmiina jääkaapissa), vaatteet ylle (kunnon äiti on tietenkin laittanut pinon valmiiksi jo illalla) ja ovesta pihalle - nyt! Kaikki autoon, ovet kiinni, peruutus, käännös ja elokuvarenkaat villinä päiväkotiin. Lapsi sinne, tossut jalkaan, käsienpesulle ja heippa, juoksujalkaa autoon, lippis jäi takapenkille, turvavyö pois, lippalakin nappaaminen kainaloon, juoksujalkaa päiväkotiin, heippa taas, lakki naulakkoon, heippa taas, juoksujalkaa autoon, ruuhkainen risteys täynnä autoja ja pieniä polkupyöräilijöitä, kiemurtelu koulun parkkipaikalle, lapsi ulos, heippa ja hyvää koulupäivää, ole kiltistijaahkerajahyväkaverijateemitäopettaja käskeemuistalaittaaviestikotiinpäästyäsijateeläksyt, joo joo, heippa, ovi kiinni, peruutus, käännös ja takaisin kotiin. Kuka hullu sitä nyt opettajienhuoneeseen ylimääräiseksi tunniksi jäisi istumaan?

Minkäs sille voi, että on liian hyvä muisti. Viime vuonna minulla alkoivat työt keskiviikkona kahdeksalta.