maanantai 20. elokuuta 2012

Just do it!

Monella ihmisellä on jossain vaiheessa elämäänsä tarve todistaa jotain ja etsiä rajojaan, usein ruuhkavuosina tai ennen lopullista vanhuutta. Sitä pystyy hallitsemaan yhtä aikaa kodin, perheen, työn ja projektin, pystyy tekemään kaikkea ja enemmän kuin kaksikymmentä vuotta sitten. Ihminen etsiä itseään jo itsensä löydettyään, haastaa äärimmilleen, tahtoo ylittää miltei mahdottoman ja laittaa mitalin kaulaan. Joskus todistelutaakka on hankittu humalapäissä lyömällä vetoa siitä, että hyppää pituutta neljä metriä ilman kenkiä tai seivästä yhdellä kädellä takaperin vaikka unissaan, kevyesti. Uhoaan voi välillä voimasta kiittää, monesti kirota.

Mikä pistää ihmisen hyppäämään benji-hypyn? Kuka ja missä on määritellyt, että kyllä itsensä kanssa mitellä pitää ja kerran elämässä laskuvarjolla alas poukata, maraton juosta tai Mount Everestille kiivetä? Mikä voima pakottaa sohvaperunan osallistumaan naisten kimppajuoksuun tuhannenmiljoonan muun kanssa ja voi sitä iloa kun saa maaliviivalla kiitoslahjaksi tuotepussin ja terveyssiteitä, esitteitä, banaanin ja hassuissa tiimipaidoissa on niin mukavaa, että kuset tulevat housuun jo lähtöviivalla. Lähde sinäkin likkojen kanssa ensi vuonna, lähde! En, kiitos.

Lähtevätkö miehet, mitä? Voitteko kuvitella tuhatpäistä mieskasaa nauttimassa fiiliksestä ja yhteenkuuluvuudesta? Miettikää nyt: toimiston pojat hupipaidoissa, tosimiehet pyöräilyhousuissa ja peruukeissa.

Ja se maraton sitten, suurin ja kaunein. Mistä lähtien 42 km juosten on naisen tai miehen mitta? No, jostain antiikista tietenkin, mutta kas, kun silloin ei ollut autoja. Että sitä minä vain ihmettelen, miksei sitä kestävyyttä voi mitata itsestään ja keskenään vaikka metsässä? Seisoisi siellä kaatosateessa niin kauan kuin pystyy, antaisi kusiaisten kiivetä koipia pitkin ja hyttysten tehdä pesä päähän.

5 kommenttia:

  1. Se oli Tena, saatana. Siis siellä pussissa, jonka sai maalissa.

    VastaaPoista
  2. Hävytöntä. Oletettavasti suutuit.

    VastaaPoista
  3. Minä arvasin, että Tenan kuitenkin antavat, joten jätin väliin. Tänäkin vuonna. Velttoilee, Jope

    VastaaPoista
  4. Geenejä ja hormooneja syytän. Miehillä tuo rajojen (ja raajojen) rikkominen liittyy siihen kun pitää näyttää kavereille ja hurmata naiset. Kukapa mies ei haluaisi juosta satasen finaalissa tai voittaa 10 kultaa uinnissa ja illistellä samalla piukoissa pöksyissä kameralle. Kyllä siinä on sitten helppo mennä yökerhoon emäntää valitsemaan.

    Naiset taas ovat jotenkin enempi sosiaalisia otuksia ja tykkäävät tehdä kaiken yhdessä. Ja jos sen tekemisen jälkeen voi mennä hyvällä omallatunnolla vielä sidukalle tai kakkukahville puhumaan miehistä, niin mikäs sen mukavampi.

    Ja osaa miehetkin olla sosiaalisia, katso vaikka yksi potkupallopeli ja näet enemmän toisiaan halaavia miehiä kentällä ja katsomossa kuin alan yökerhoissa viimeisillä hitailla. Ja peliin pitää pukeutua hassun kirjaviin vaatteisiin, maalataan naamat ja siellä lauletaan iloisia yheislauluja.

    VastaaPoista
  5. Hö, työ käytte väärillä lenkeillä! Naisten Vuoksen maalissa sai välipalapatukoita, nenäliinoja ja hunajaa :D Ja soppaa.

    VastaaPoista