Tappajaeläimet

Pupujussi perhana meni ja söi jo toistamiseen omenapuumme, joten ei sitten itse tehtyä hilloa tänäkään vuonna. Kyllä on kumma tyyppi, pysyisi metsämökin ovea kolkuttelemassa tai istumassa maassa torkkuen niin kuin on tapana, mutta ei - röyhkeänä vaan kuljetaan toisten pihoja pitkin, järsitään ohimennen oksat paljaiksi ja päästetetään vielä kaiken päätteeksi anarkistinen papanakasa rungon viereen. Kas, kun ei kirjoita vielä viestiäkin tai iske lippua lumikasaan. Grillipaistia minä tuosta jäniksestä teen ja lorotan punaviinikastiketta päälle, jos vaan kiinni saan. Mutten taida viitsiä yrittää, kun juokseminen on niin rasittavaa puuhaa.

Koska olen siis eläinrakas ja kelpo pikku biologi, eräs jäniksiin liittyvä asia on askarruttanut minua erityisesti: Minkä tähden aina opetetaan ja korostetaan, että jänis vaihtaa talveksi valkoisen turkin? Että mikä ihmeen kovapää se rusakko on? Mikä oikeus rusakolla on poiketa hyväksi havaituista tavoista ja päättää, etten kuulkaa varmana vaihda yhtään mitään ja minäpoika se maastoudun vaikka omenapuun runkoon.

No niin! Siinä se selitys puuhävikille sitten tulikin. Kerron teorian heti huomenna biologian opettajille. Tulevat äimistymään.

Meillä on perheessä yksi vakavasti kaikelle mahdolliselle eläinkarvastolle allerginen ja toinen osoittaa samansuuntaisia merkkejä, sillä esimerkiksi viime vuonna sirkusreissun seurauksena häneltä lähti päiväksi ääni. Olen niin surullinen: emme ikinä saa takapihalle sirkushevosta, merileijonaa tai norsua. Eräänlainen hylje meillä tosin jo on. Se olen minä. Partakasvuston perusteella menisin myös muunlaisesta vetonaulasta.

Joku voi lohduttaa, että ainahan voimme ottaa lemmikiksi vaikkapa liskoja, hämähäkkejä tai koppakuoriaisia. En lähde edes keskustelemaan asiasta, sillä tappajatarantellan tai iguananpenikan kanssa en lähde öitäni samassa talossa viettämään. Enkä akvaariokalojen, jotka voivat hypätä maljastaan pois ja luultavasti myös surmata ihmisen. Kalat ovat vaarallisia: tiesittekö ollenkaan, että järven pohjassa elävä monni voi kasvaa jopa kolmimetriseksi ja painaa 50 kg? Miettikää sitä, kun seuraavan kerran menette uimareissulle. Kala voi tappaa. Kyllä siinä ainakin tällaisella 25-kiloisella olisi hengenlähtö lähellä.

Vaikka olisihan niitä sirkushevosillekin vaihtoehtoja. Näin nimittäin viikonloppuna talutushihnan päässä eläimen, joka oli toisaalta mahdottoman söpö, mutta toisaalta niin säälittävä, etten tiedä, miten kummassa eläimen itsetunto voi kestää kaiken sen tuijottamisen. Omistaja oli kiertänyt vuoden vanhan elukan kaulaan serpentiiniä ja sitonut päähän vappuhatun, ja kyllä kuulkaa piti pari kertaa silmiä hieraista ja kaivaa laukusta Topsy-puikko, kun tanskandogin pennuksi sivusilmällä diagnosoimani koira alkoikin rehellisesti hirnua. "Aasi", totesi ystäväni ilahtuneena. (Ei minulle, vaan minihevoselle.) Jotenkin kävi pikkuhepoa sääliksi. Vähän ystävääkin.

Ironista kyllä, kaikkien näiden tappajajänisten ja -tarantellojen jälkeen olemme ehkä saamassa hoitoomme kesäpupun. Onhan noissa omenapuissa vielä syömistä. Ja pupussa kesän päätteeksi.