Syksyttääkö - vai kypsyttääkö?

Syksy on sitten hirvittävän nautinnollista aikaa: viikosta toiseen sataa kaatamalla vettä, ja aamuisin vedetään kinnaavia välihousuja jalkaan. Ei ole ihme, että suomalaiset alkavat ryypätä ja tehdä itsemurhia, yksinomaan jo pitkien kalsareidenkin vuoksi. Kyllä minäkin alkaisin, jos olisin touhukas. Mutta kun en ole. Syysmasentuvaiset ovatkin siis oikeastaan aika aktiivista porukkaa, sillä paljon helpompi sitä on kuulkaas maata sohvalla ja kuunnella peltikattoon hakkaavaa rankkasadetta, kuin suunnitella tosissaan sitä, miten ottaa hengen itseltään. Ihan turha väittää, että on maailman apaattisin ja surkein, jos sitten menee ja virittelee itselleen keinun narusta, jonka salaiseen hankkimiseen naapurikaupungin rautakaupasta on nähnyt tuhottomasti vaivaa ja jonka solmimisvaihtoehtojen tutkimiseen kului monta viikkoa ja yötä. Puhumattakaan ajasta, joka mennä lipsahti oikeanlaisen kattuparrun sahaamiseen ja paikoilleen naulaamiseen! Pitikin lintsata koulun teknisen työn tunneilta. Edestänsä löytää.

Vaikka olenkin laiskanpullea ja sitä myötä leppoisa, syksystä ja sitä väkisin seuraavasta viiden metrin umpihangesta en tykkää tipan vertaa. Mikä oli se järjetön tyhmentyneisyyden kasauma, joka sai esi-isät koukkaamaan Suomeen ja sen vedon jälkeen vielä jäämään tänne? Muinaiset suomalaiset olivat tutkimusteni mukaan vain lauma yksinkertaisia, vähä-älyisiä ja erityisen tyhmiä ihmisiä. Otetaanpa esimerkki: järkevä ja normaali ihminen tappaa varmasti karhun mieluummin auringonpaisteessa, kuin uppoaa hankeen, hukkaa itsensä suohon ja huomaa kaiken tuhraamisen jälkeen, että jousipyssy on jäässä. Ja vielä himpun verran järkevämpi ihminen ottaa aurinkoa rannalla ja käy katsomassa karhuja eläinpuistossa. Ei ihme, että pätemisen tarve (etenkin Etelä-Pohjanmaalla) on kova. Pitää näyttää, että ainoastaan Pohjolan uros pystyy painimaan karhun tai naapurin kanssa paljain käsin ja silmät kiinni, oikeastaan vaikka umpikännissä pyhäpäivänä. Muita ei voisi vähempää kiinnostaa.

Jotain etua suomalaisuudesta toki syksyisin on: Halloween-juhlissa ehostuksen eteen ei tarvitse nähdä niin kovasti vaivaa, kun kelpaa kauhubileisiin sellaisenaan. Naama on nimittäin nopeasti syksyllä vitivalkoinen taas - jos se nyt ehti kesällä edes yhtään päivetystä saamaan, kun lomaviikot osuivat ikävästi juuri sadekaudelle. Opettajat toki ovat reippaita ja ruskeita pitkälle loppuvuoteen.

No mutta onhan syksyssä muutakin kivaa, kun oikein väkisin keksii. Kauniit lehdet esimerkiksi! Niiden voimalla jaksaa, kun on ensin haravoinut ne kolmeentoista kertaan ja puhaltanut rännistä ja tippunut sen vuoksi katolta, kun siinä perkele mitään turvaköysiä tarvitse. Lehtiä voi kuitenkin myös jonain mielenhäiriöisenä päivänä kerätä ja laittaa piirustuspaperin alle, jolloin paperin päältä värittämällä saa lehtien ruoteet kauniisti esiin ja luo ihan itse taidetta. Koska vettä tulee kuitenkin edelleen kuin saavista, aktiivisimmat keräävät myös vessapaperirullia ja rakentavat niistä luppoaikana kiikareita tai kynätelineitä sukulaisille joululahjoiksi, sillä on hyvä olla ajoissa asialla. Meillä onkin niitä jo aika kasa, sillä olen diplomiaskartelija. Olen erikoistunut leikkaamaan saksilla vinoon.

Hurraa, syksy. Hurraa, kalsarit, kaulurit, korvalaput, pipot, heijastinliivit ja hirvipillit. Kynttilänvalo ei lohduta yhtään, eikä takka vedä.