Annas klara panna

Kuka teistä on joskus istunut rehtorin puhuttelussa? Käsi pystyyn! Noin. Hyvä, voitte kaikki laskea kätenne ja nousta häpeäkaivosta, senkin luuserit ja raggarikriminaalit.

Joka ikisellä entisellä ja nykyisellä oppilaalla on koulumuistoja, siitä ei pääse mihinkään. Ei vaikka olisi lintsannut suurimman osan tunneista, istunut miljoona tuntia jälki-istunnossa tuijottamassa rastia liitutaulussa tai karannut hiihtotunnilla lähikauppaan pelaamaan hedelmäpeliä. Se on hieman hankalaa sukset jalassa, mutta onnistuu kyllä, kun on kova tahto. Opettajat olivat jo noina aikoina parhaimpina päivinään ihan viisaita ihmisiä, ja heidän opetuksensa jäävät jossain määrin tai ainakin hyvällä säkällä mieleen koko loppuelämäksi. Kun muistelee kouluvuosiaan, joista ei tietenkään ole vielä kovin montaa vuotta, loistavat jotkin muistot muita kirkkaampana mielessä. Annas klara panna, esimerkiksi. Se on ruotsia, mutta siitä muistutti eräs äidinkielenopettajistani niin monesti, että myös toisen kotimaisen opetus tarttui mieleen väkisinkin. Oi, onnea. Oj, grattis.

Ekaluokan uskontotunnilla opettelimme ulkoa virsiä. Vaikka emme osanneet vielä lukea tai kirjoittaa, kopioimme kirjain kirjaimelta musiikinkirjan takakanteen ponnekkaan ja rytmisen kappaleen: "Tule kanssani, Herra Jeesus / tule, siunaa päivän työ / tule illoin ja aamuin varhain / tule vielä, kun joutuu yö / tule vielä, kun joutuu yö. Repikää siitä! (Viimeinen lause ei kuulunut enää virteen.) Ja uskokaa pois, osaan toisenkin säkeistön. Virren opetti vanha rouva, josta olenkin aikaisemmin kertonut. Hän oli se, jonka mielestä minusta ei koskaan tule hienoa naista. Oikeassa oli, siinä se opettajien viisaus nähdään.

Koulun biologian tunneilta muistan monia tärkeitä juttuja: kerran piirsin ryhmätyötunnilla keltasirkun ja kerran lumiukon. Kaikista parhaiten mieleeni on kuitenkin jäänyt se, että opettajan mielestä meidän on tärkeää muistaa jonkin asian olevan kuin Elmu-kelmu. Asia ehkä liittyi soluun, mutten ole varma. Harmittaa vietävästi. Helpotusta tuskaani on tuonut se, että kun mainitsin asiasta kerran kyseiselle opettajalle, hänkään ei muistanut, mitä oli tarkoittanut.

Sukumme onkin muuten täynnä hartaita biologeja. Eräs lähisukuuni kuuluva selitti juuri tällä viikolla viisivuotiaalle, että hevonen on ihan samaa naudanlihaa kuin possukin.

Äidinkielessä suurimpia oppejani on ollut se, ettei saa oksentaa, vaan pitää antaa ylen. Historiasta muistan, että kannattaa kuunnella, kun opettaja lukee luokan edessä intiaanipäällikön tarinaa, sillä siitä voi tulla koekysymys. (Aika hiton epäreilua opettajalta: minkäs luokka sille voi, että sen ääni on kovempi kuin opettajan?) Musiikin tunnilla olen oppinut soittamaan erinomaisen ärsyttävästi nokkahuilua ja maantiedossa olen erikoistunut mannerlaattoihin. Tekstiilityön tunnilta mieleeni on  juurtunut ehdottomasti syvimmin se, kun luokkakaveri pissasi opettajanpöydän viereen lattialle ja minä jouduin pyyhkimään tuotoksen. Käsitöinä.

Matikasta en muista mitään. Enkä fysiikasta. Kaikista vähiten kemiasta. Vesi vanhin voitehista ja alkoholi tappaa. ATK:ta ei ollut minun aikoinani kunnolla vielä keksittykään, ja liikuntatunnilla ope pökki meitä selästä altaaseen. Aivan sama, uskalsiko sukeltaa vai ei. Tekemällä oppii.

Mikä on lopputulos? Rexi on homo ja opettajat hullui.