Because you're worth it!

Meikit ovat ihmiselle ja naiselle elintärkeitä, sillä muuten sitä on ruma. Mitä enemmän meikkiä, sitä parempi. Kuka muka oikeasti haluaisi olla luonnollinen tai lähteä saunapuhtaana postilaatikkoa pidemmälle? En tajua, en minä ainakaan. Sitä paitsi ne, jotka väittävät naisen olevan parhaimmillaan luonnonkauniina, valehtelevat raskaasti. Pannaanpa vaan lauma naisia riviin ja ehostetaan heistä puolet. Katsotaan sitten, kummat viehättävät eniten. Ei siinä paljon tanssilattian seinustalla herttainen luonne paina.

Meikkaamista ei ole syytä ylenkatsoa tai pitää turhana, vaan sen voi oikeastaan nähdä harrastuksena: siihen saa kulumaan rahaa helposti enemmän kuin ratsastukseen ja aikaa saman verran kuin golfin pelaamiseen. Näin ollen miesten on aivan turha urputtaa vessan peilikaapissa olevien purnukoiden määrästä, jos he itse lähtevät lyömään palloa viideksi tunniksi tai pyöräilemään Suomen ympäri. Meikkaaminen on tasa-arvoa. Meikkausharrastus on sitä paitsi varsin kehittävä monella tapaa: kulmakarvoja pois nyppiessä ja niitä takaisin piirtäessä hienomotoriikka kehittyy, ripsiä taivuttaessa notkistuu ja mikä parasta, sitä tulee tarjonneeksi lopputuloksena kaikille estetiikan kannalta parasta itseään, suorastaan elämyksen! Säästää sitä paitsi äkkiä huomattavan summan taidenäyttelypääsymaksuissa, kun katselee itseään peilistä. Kannattaa myös muistaa, että tuotetestauksen nimissä tehtävät argumentaatioharjoitukset kohentavat työelämässä tarpeellisia perustelutaitoja. Kun pystyy silmää räpäyttämättä vakuuttavasti kertomaan, miksi tarvitsee kahdeksan eri tuotemerkin meikkivoidetta (testattu on toki noin kuusitoista, mutta kaikesta ei sentään tarvitse kertoa - hieman yksityisyyttä, pyydän), voi katsoa olevansa harrastuksessaan jo edistyneellä tasolla. Kun osaa lisäksi luetella ulkoa eri tuotteiden pigmenttimääriä ja no, tuota, vaikka rasvapitoisuuksia, on tosi harrastaja. Siinä ei enää markettinivealla lotrailla.

Suureksi häpeäkseni tunnustan olevani vielä aloittelija, sillä minulla kesti hyvin kauan, ennen kuin tajusin tarvitsevani esimerkiksi ripsiväriä. Suorastaan järkyttävää. Tuon havainnon jälkeen en ole minnekään ilman sitä lähtenytkään, enkä lähde, paitsi mökin saunasta järveen. Olimme kuitenkin ikäluokassamme melko myöhäisheränneitä kaikki: rippikuvissa puhvihihat ja tiukka permanentti peittivät puolet naamasta, joten meikkaamisessa ei olisi ollut sen kummempaa järkeä. Parilla tytöllä oli toki kajakit ja kirkkoveneet naamassa, mutta he olivatkin koviksia ja heillä oli poikaystävät. Ylioppilaskuvassa taisi sitten olla jo vähän mascaraa, jota olimme äitiemme meikkipusseista lainanneet. Itse taisin vetäistä vielä kokeilevasti vähän vihreää kynääkin yläluomen rajaan, mikä oli kyllä aika häiriintynyt valinta ja ilmiselvästi äidin valikoiman syytä. Sittemmin olen kovasti kehittynyt ja sitä myötä kaunistunut, sillä olen edistynyt jo sille asteelle, että tilaan merkkimeikkejä edullisesti ulkomaiden nettikaupoista. En ole enää mikään Lumene-laarin kollaaja, sillä koska suomalaiset ovat muka meikkejä osanneet tehdä? Täällä pannaan turvetta naamaan ja mennään nurkkaan tuulipuku päällä häpeämään. (Kauppaan mentäessä voi laittaa korkkarit, vaikka se onkin vähän pröystäilyä.)

Meikkausharrastuksen huono puoli on kuitenkin se, että sitä on niin yksin: olisi kiva päästä meikkaamaan samanhenkisten seuraan - ja johonkin muualle kuin ahtaaseen vessaan. Miehille tarjotaan jos jonkinlaista kirstun hiomista ja kaappikellon kasaamista kautta maan, joten minulla onkin tärkeä ehdotus päättäjille: kansalaisopistojen ja työväenopistojen olisi syytä järjestää naisille omia entisöintipiirejä. Riittää siinä naamassa tekemistä kuitenkin joka päivälle ja loppuelämäksi.